Näyttää siltä, ettei hyvältä näytä

Ihan aluksi hyvää itsenäisyyspäivää kaikille, vaikka omat juhlatunnelmani eivät (hyvästä syystä) ihan katossa olekaan!

Futura on nyt ollut kaksi viikkoa kevennetyllä liikutuksella ja puolitoista viikkoa liikunta on tapahtunut vain maasta käsin. Vaikka Futura liikkui viikko sitten klinikalla täysin puhtaasti, seuraavana päivänä se oli taas epäpuhdas. Parin kävelypäivän jälkeen se kuitenkin ravasi liinassa jo vähän paremmin. Epäpuhtautta näkyi liikkeessä edelleen, mutta Futura lähti jo pienestäkin pyynnöstä raviin. Se ei kuitenkaan halunnut vielä ravata kovin pitkiä pätkiä. Pikkuhiljaa ylimääräistä energiaa alkoi kertymään ja Futura esitteli monenlaisia loikkia liinan päässä, eli kipu vaikuttaisi helpottavan kevyemmällä liikunnalla – tai sitten pää on vain jo niin sekaisin, kun raukka ei ole päässyt purkamaan höyryjä. Tarhassa se ei sitä juurikaan näytä tekevän, vaan enimmäkseen möllöttää paikallaan katoksessa tai kaverin kyljessä.

Maanantaina Futuralle laitettiin kengät, pohjalliset ja silikonitäytteet. Kengityksessä Futura oli aivan kamala! Huomaa kyllä, kuinka liikunnan puute vaikuttaa sen pääkoppaan. Normaalisti kiltti ja rauhallinen kengitettävä ei kestänyt pienintäkään odotusta ja aina kun kengittäjä ei ollut pitämässä jotain jalkaa ylhäällä, Futura huitoi etujaloillaan, puri ryntäitään, laittoi etujalkojaan ristiin, yritti käydä makuulle, paskoi kolme kertaa, poistui kerran paikalta (kun siivosin niitä paskoja) ja tärisi lähes koko ajan. Jos paikalla olisi ollut joku, joka ei tuntisi hevosta, olisi nopeasti soitettu valkotakkiset paikalle. Itse olen kuitenkin vuosien varrella oppinut, millaiseen tilaan Futura voi odottelusta hermostuessaan mennä. Se näyttää silloin yksinkertaisesti seonneelta ja jonkin kohtauksen saaneelta. Kun odottelu loppuu, Futura on taas kuin viilipytty.

Futuran kaviot olivat kuluneet epätasaisesti ja antura oli ohut ainoastaan aivan kavioiden kärjistä. Muualta kaviot olivat hyväkuntoiset, eikä niissä ollut liikaa kulumaa. Ulkoisesti niissä ei näkynyt eläinlääkärin silmään mitään ongelmaa ja anturan tilanne selvisi vasta röntgenkuvassa. Silti harmittaa, etten tajunnut huomioida heti sitä, miten paljon vääränlainen satula vaikuttaa kaviohin! Lapoja painava satula voi nimittäin muuttaa hevosen liikeratoja siten, että kaviot kuluvat enemmän etuosastaan.

Olen kyllä lukenut aiheesta, mutta jotenkin se jäi ihan huomiotta, kun Futura alkoi heti satulan vaihtamisen jälkeen liikkua paremmin ja varsinainen ontuminen alkoi vasta parin viikon kuluttua siitä, vaikka lievää epäpuhtautta olikin ollut ajoittain jo aikaisemminkin. Todennäköisesti tämä anturoiden etuosan kuluminen johtuu siis siitä, että Futura on vääränlaisen satulan takia ollut jumissa “hartiaseudultaan” ja kompensoinut sitä astumalla enemmän kavioiden kärjillä. Lisäksi tietysti märät ja mutaiset tarhausolosuhteet ovat varmasti pehmentäneet kavioita ja lisänneet suojan tarvetta.

Kengitys näytti aluksi vaikuttavan positiivisesti liikkumiseen, vaikkei ihan täysin ongelmaa poistanutkaan. Futura ravasi heti kengityksen jälkeen liinassa puhtaasti, mutta edelleen pyrki itse siirtymään käyntiin parin kierroksen ravailun jälkeen. Vielä pari päivää Futura sai liikkua varmuuden vuoksi maasta käsin, mutta olin toiveikas sen suhteen, että edistystä tapahtuisi. Tänään kokeilin ensimmäistä kertaa ratsastaa, mutta kokeiluksi jäi. Olin hämmentynyt, koska ensimmäiset juoksutukset kengityksen jälkeen lupailivat edistystä, mutta tänään Futura ei taaskaan halunnut liikkua normaalisti.

Kokeilin ensin selästä käsin – alkukäynnit pellolla ja sitten vähän ravailua kentällä, mutta Futura ontui lievästi vasenta etujalkaansa, eikä olisi halunnut ravata. Pohja oli kentällä turhan kova ja pellolla taas turhan raskas, joten parin ravipätkän jälkeen lopetin ratsastuksen, otin satulan pois ja kokeilin irtojuoksuttaa Futuraa nähdäkseni miten se liikkuu ilman varusteita. Liikkuminen ei ollut ihan yhtä huonoa kuin ratsastajan kanssa, mutta kuitenkin selvästi epäpuhdasta.

No mitäs tässä nyt sitten tehdään? Ei ainakaan ratsasteta, se on ihan selvää. Kengät saavat olla ja katsotaan, jos liikkuminen muuttuisi paremmaksi ajan kuluessa. Lähetän myös Futuraa klinikalla hoitaneelle eläinlääkärille videota liikkumisesta. Ilmeisesti seuraava vaihtoehto olisi puuduttaa eri alueita ja katsoa miten liike muuttuu sen myötä. Uusi klinikkareissu olisi kuitenkin yhtä tyhjän kanssa, kun jalat on jo kuvattu ja Futura tuskin näyttää ontumaa klinikalla. Hierominenkin voisi olla yksi vaihtoehto, mutta eläinlääkärit ovat olleet sitä mieltä, ettei ongelma ole nyt lihasperäinen, joten sekin on vähän hakuammuntaa – vaikka toki aina hevoselle mukavaa!

Vaikuttaa paljon omaan mielialaan, kun joutuu miettimään raskaita päätöksiä rakkaan hevosen osalta. Mitä hoitaa, miten ja kuinka pitkään. Nyt yritän vain katsoa ajan kanssa miten tilanne kehittyy. Tällä hetkellä päällimmäisenä on pettynyt olo, kun odotin kuitenkin kengityksen auttavan, vaikka olen koko ajan pyrkinyt pitämään mielessä sen tosiasian, että vasemmassa etujalassa on nivelrikkoa ja toki muutakin vaivaa voi olla.

Nyt yritän kuitenkin siirtää katseeni itsenäisyyspäivän juhlintaan ja miettiä näitä murheita vasta myöhemmin. Yritän olla iloinen edes siitä, että tuo karvainen turilas on ylipäätään vielä olemassa ja saan halata sen vahvaa kaulaa ja koskea silkkistä turpaa <3

IHANAA SATAVUOTISJUHLAA KAIKILLE SUOMALAISILLE JA KOKO SUOMELLE!

 

  • Suukkoja Futuralle ja paljon tsemppiä sinulle isoihin ja tärkeisiin päätöksiin!! ❤

    • https://www.facebook.com/app_scoped_user_id/10154508600462950/

      Kiitos ❤️

  • Ikävä kyllä alkaa kuulostamaan siltä, että olisi jo Futuran aika päästä pois 🙁 Itse en pystyisi katsomaan tuollaista huonosti liikkumista näinkään pitkään, sillä hevonen on kuitenkin luotu liikkumaan.

    • https://www.facebook.com/app_scoped_user_id/10154508600462950/

      En itsekään pysty enää kauaa katsomaan 🙁 Harmillista ja vaikeaa tehdä päätöksiä, kun ontuman aiheuttaja on vielä epäselvä ja välissä näytti jo menevän paremmaksi. Jos ongelman suurin syy olisi kavioissa, todennäköisesti se vaatisi aikaa korjautuakseen, koska anturoiden täytyy päästä kasvamaan. Siksi en ole ollut äkkinäinen lopetuspäätöksen kanssa, mutta varmasti sen teen, jos lähiaikoina toipumisen merkkejä ei ilmene.

  • Mulla on kohta 20 v lämppäri ja vikoja on liuta, on myös “liikkuvainen tapaus”. Nyt on oloneuvoksena ja pärjää mainiosti maastakäsin liikutuksella. Hyvää elämää oppi vanhus elämään myös kevyemmällä liikutuksella ajan kanssa. Kivut tietenkin on saatava hallintaan.
    Voimia ja viisautta päätöksiisi! <3

    • https://www.facebook.com/app_scoped_user_id/10154508600462950/

      Kiitos ❤️ Mielestäni hevosen täysipainoiseen elämään kuuluu kivuton liikkuminen kaikissa askellajeissa, joten lopettaminen on edessä, ellei normaali liikkuminen ole syystä tai toisesta mahdollista. Oloneuvoksena pitämistä voisin harkita, jos minulla olisi oma talli ja mahdollisuus järjestää hevoselle optimaaliset tarhausolosuhteet ja tarpeeksi hyvät pohjat. Nyt se ei valitettavasti ole mahdollista, eikä oma rahatilanne ja jaksaminenkaan riitä sellaiseen harrastamiseen 🙁

  • Tsemppiä teille harmilliseen tilanteeseen <3

    • https://www.facebook.com/app_scoped_user_id/10154508600462950/

      Kiitos ❤️

  • Sydäntä särkee huoli eläimestä, vaikka suhtaudutkin järjellä tilanteeseen. Tsemppiä sekä sinulle että Futuralle. Rakkaudentäyteisiä pakkaspäiviä teille.

    • https://www.facebook.com/app_scoped_user_id/10154508600462950/

      Kiitos paljon ❤️

  • Voihan Futura :c toivottavasti paranee! ♥ Onneksi se on saanut elää hyvää elämää kanssasi:)

    • https://www.facebook.com/app_scoped_user_id/10154508600462950/

      Kiitos❤️ Toivon parasta, mutta kovin vahvasti en enää uskalla toivoa.

  • <3 !!!

    • https://www.facebook.com/app_scoped_user_id/10154508600462950/

      ❤️

  • Toivotaan nyt parasta ja annetaan aikaa paranemiseen! ❤️

    • https://www.facebook.com/app_scoped_user_id/10154508600462950/

      ❤️