Entä jos ilman suitsia kaikki onkin paremmin?

Ihan ensimmäisenä sanon, että menkää ihmeessä osallistumaan Playssonin Junnutiimin arvontaan, nimittäin kovin moni ei ole tainnut sitä vielä huomata. Arvonnassa voi siis voittaa kaksi lippua Pia Varjosen valmennusklinikalle, joka pidetään Aulangon ratsastuskoululla sunnuntaina 4.6.  Tapahtumaan on vain kaksi päivää aikaa, joten nyt heti kannattaa osallistua, mikäli sinulla ei ole tulevalle sunnuntaille suunniteltuna tekemistä ja Hämeenlinnaan lähtö onnistuu. Mekin olemme tulossa sinne ratsukkona Futuran kanssa ja odotan jo sunnuntaita innolla. Lukijat ovat kyselleet, tuleehan päivästä blogiin videota ja kuvia ja uskallan jo nyt luvata, että kyllä tulee. Aion tehdä päivästä videopostauksen ja Futuran hoitaja lähtee meille mukaan avuksi, joten kuviakin on varmasti luvassa.

Parhaat kaverukset Futura ja Poju laitumella <3

 

Hevoset pääsivät laitumelle noin viikko sitten. Yöt ovat olleet vielä melko viileitä ja sateisiakin, laidun on reilusti aikaisempaa suurempi ja laumassakin muutama uusi kaveri. Luultavasti näistä syistä johtuen Futura on ollut aivan järkyttävän laiska laitumelle laskun jälkeen. En ole vielä kertaakaan nähnyt hevosten nukkuvan makuullaan edes aamuisin ja aamupäivisin tallilla käydessäni, vaikka yleensä niillä on ollut tapana laitumella ollessaan nukkua jopa puoleen päivään saakka. Futura on ollut huomattavan väsyneen oloinen ja koska se on ollut laiska ratsastaessa, en ole mitään erityisen rankkoja treenejä edes yrittänyt. Suunnilleen joka kerta suitsilla ratsastaessa on tullut sellainen olo, että haluaisin vain heittää ne pois – ja niin olen heittänytkin.

Suloisuus tulee aina iloisena luokse myös laitumella heti kun huomaa minut! 🙂

 

Eilen jaksoin punkea Futuraa vähän aikaa ihan täydellä varustuksella ja saatiinkin hienoja siirtymisiä ja laukannostoja tehtyä. Sitten heitin suitset pois ja liikkuminen muuttui kuitenkin huomattavan paljon letkeämmäksi. Enää ei tarvinnut punkea pohkeella eteen, vaan oma moottori löytyi, mutta jarrut ja ohjauskin toimivat mahtavasti, vaikkei meillä ollut edes kaulanarua! Harmillisesti kaikki videot ratsastuksesta katosivat jonnekin. Milla oli kuvaamassa meitä uudella minijärkkärillään ja kuvasi ensimmäistä kertaa sillä liikkuvaa kohdetta, joten kuvista ei tullut yhtä hyviä, kuin Millan kuvat ovat tavallisesti olleet. Milla kuvaa yleensä minun muistikortilleni, jonka laittaa omaan kameraansa ja sitten siirtää minun kameraani. Milla kuvasikin sitten enemmän videoita, koska kuvien ottaminen uudella kameralla oli hieman haastavaa.

Tässä olen juuri kehumassa Futuraa hienon laukannoston jälkeen, joten siksi noin omituinen asento!

 

Jostain syystä Millan kameralla kuvatut videot eivät kuitenkaan enää näkyneet minun kamerassani, vaikka ne oli kuvattu minun muistikortilleni. Harmillista, koska ehdin nähdä muutaman videon Millan kamerasta ja sinne oli tallentunut muutama oikein hieno siirtyminen ja tietysti onnistunutta ratsastelua ilman suitsia, joten olisin ehdottomasti halunnut laittaa niitä videoita katsottavaksi tänne. No eiköhän taas joku kaunis päivä onnistuta yhtä hyvin ja saada siitä todisteita videollekin!

Tämä kuva on suosikkini. Tässä näkyy selvästi, kuinka molemmat Futuran kanssa nautimme vapaasta menosta 🙂

Millakin totesi ratsastuksen aikana, että Futura liikkuu paremmin ilman suitsia ja näytti suitsien pois ottamisen jälkeen ihan erilaiselta, kuin ratsastuksen alkuvaiheessa. Nyt laidunkauden alkamisen jälkeen se on ollut suitsilla ratsastaessa kuin täi tervassa ja ilman suitsia liidellyt täysin vaivattomasti. Tänään aion käydä maastossa, niin saadaan vähän vaihtelua ennen valmennusklinikkaa. Maastoon kyllä laitan edelleen suitset päähän, paitsi silloin tällöin lähimetsässä käydessämme.

On meilläkin ongelmat, kun hevonen menee ilman suitsia paremmin kuin suitsien kanssa. Eihän tässä voi muuta kuin nauraa!  Toki siihen ei saa samalla tavalla ryhtiä kuin suitsilla ratsastaessa, mutta rentous ja takaosan työskentely ovat silti ihan eri luokkaa. Katsotaan, millaisia ratsastusvinkkejä saadaan Futuran kanssa sitten sunnuntaina! Jos arpaonni ei osu kohdalle ja haluat varmistaa lippujen saannin sunnuntain valmennusklinikkaan, niitä voi ostaa täältä hintaan 25€!

  • En ole ihminen joka nostaisi idoleita esiin juuri mistään, enkä nyttenkään ’kumarru jalkoihisi’. Mutta suoraan sanottuna ihailen tuota mihin pisteeseen olette päässeet, ja syvällä sydämessäni toivon että vielä joskus voin vaan heittää suitset pois kun siltä tuntuu. Tie on pitkä, alkuun pitäisi löytyä hevonenkin 😀

  • Toivottavasti kaikki meni hyvin, innolla odotan postausta eiliseltä… 😊

  • Olen erityisen innoissani videoista huomiselta! Jos mahdollista niin mun mielestä olisi mielenkiintoista, jos olisi videopätkiä lisäksi myös muista tilanteista, kuin ratsastuksesta, vaikka toki sekin on huippumielenkiintoista! Mutta ehkä sellainen ”my day” tyyppinen video olisi kaikkein mielenkiintoisin. 🙂 Tsemppiä huomiselle! 🙂

    • https://www.facebook.com/app_scoped_user_id/10154508600462950/

      Kiitos tsempistä 🙂 Videopostauksen kuvaaminen onnistuu ja on jo tällä hetkellä hyvässä vauhdissa 🙂

  • Suitsethan osuu jossakin määrin hermoihin ja tekee painetta. Oisko F sitten vaan oppinut niin hyvälle ja mukavalle tunteelle pään alueella teidän mennessä kaulanarulla/ilman sitäkin, että sitten se suitsien paine saa fiiliksen hapantumaan? 😀 Mulla on toi suokkisetä tosi herkkähipiäinen, ja sehän ei ota suitsia edes päähän tai aloittaa aivan julmetun pään ravistelun, jos ne vähänkin ahdistaa jostakin. Voin vaan ihastellen katsella teidän suitsettomuutta, ei meillä uskalla edes kokeilla, kun ei ole kenttää ja orhi on ”vähän” meneväinen…

    Ihana seurata tollasta suhdetta ja olemista hevosen kanssa, ei voi tulla kuin hyvälle mielelle <3

    • https://www.facebook.com/app_scoped_user_id/10154508600462950/

      Kiitos ihanasta kommentista <3 Itsekin uskon, että tuo rennompi meno ilman suitsia johtuu juurikin tuosta päähän kohdistuvasta paineesta, tai siis sen olemattomuudesta. Ilman kenttää voi kyllä olla hieman turhan hasardia kokeilla vähäistä varustusta, itselläkin varmaan jäisi väliin! 😀

  • Näyttää todella rennolta ja ihailtavalta! Minullakin on vastaava ongelma, hevonen on törkeän hyvä ja rento kuolaimettomalla, kuolaimin jännittyy ja stressaa, vaikka olen yrittänyt siedättää ja muuttaa hevosen käsitystä kuolaimesta. Voi, kun koulukisoissa kilpaileminen tulisi sallituksi ilman kuolaimia! Pitäisi vaan saada ihmiset ymmärtämään, ettei ratsastuksessa ole kysymys välineistä tai hevosesta vaan taidoista. Ja ettei kuolaimettomuus ole automaattisesti vain tätihumputtelua. Näitä kuvia ja teidän yhteistyötä, kun katsoo, näkee mitä tämä laji parhaimmillaan tuo.

    Olisiko toinen kamera voinut tallentaa videot kameran muistiin eikä muistikortille?

    • https://www.facebook.com/app_scoped_user_id/10154508600462950/

      Voi kiitos, ihanasti kirjoitettu <3 Olisi kyllä mahtavaa, jos kuolaimettomuus vielä joskus sallittaisiin koulukisoissa!

  • Olisivathan ne videopätkät kivasti täydentäneet kuvia, mutta kyllä noistakin taas välittyy teidän molempien tyytyväisyys ja ennen kaikkea se välillänne vallitseva luottamus. Tiedän toistavani itseäni kommetoimalla tätä, mutta kun se on vaan NIIN HIENO juttu ja siksi jaksan sitä hehkuttaa! =)

    Mielenkiintoista nähdä millaisia kommentteja ja mahdollisia neuvoja saatte valmennusklinikalta. Toivottavasti teillä on kivaa sielläkin! Innolla odotan kyllä postausta.

    Mukavaa viikonloppua!

    • https://www.facebook.com/app_scoped_user_id/10154508600462950/

      Kiitos paljon! Kyllä tuosta asiasta jaksaa itsekin intoilla, sen verran hienolta tuntuu kun pystyy hevosen kanssa tuollaista tekemään. Mukavaa viikonloppua sinullekin! 🙂

  • Hei pikkuvinkki tuohon video-ongelmaan, jos et ole huomannut! Joskus eri kameroilla tallentuu tiedostot eri kansioon (vaikkakin samalle muistikortille), jolloin ei näy automaattisesti 😉 Meillä kävi näin kerran kun kuvattiin kaverin kameralla mun muistikortille, mutta kuvat löytyivät kuitenkin kun kamerasta vaihtoi kansion, josta kuvia katseli. Ja jos et tiedä mistä se tehdään, niin kokeile tyhjentää muistikorttia, niin sitten saattaa löytyä! 😀

    Näyttää muuten tosi kivalta teidän meno, noin ilman suitsiakin! Oon jo muutaman vuoden tällein piiloseuraillut teidän menoa ja jos ei muuta, niin ainakin teillä näyttää olevan hauskaa 😀

    Hyvää kesää teillekin, ja tsemppiä valmennukseen! Itse en pääse katsomaan, mutta hengessä ollaan mukanan 😉

    • https://www.facebook.com/app_scoped_user_id/10154508600462950/

      Kiitos kovasti kivasta kommentista ja mahtavaa, että kommentoit 🙂 Meillä on kyllä tosiaan hirmu hauskaa näin, kun ei oteta treenejä turhan vakavasti. Tuosta videoiden katoamisesta sen verran, että katson aina kuvia koneelle siirtäessä kaikki kameran kansiot läpi, mutta nyt videoita ei ollut missään :/