Uskalluksesta kiinni?

Minulta kysytään todella usein, miten uskallan ratsastaa kaulanarulla tai ihmetellään, miten hevosen voi edes saada pysähtymään, jos suitsia ei ole päässä, eikä kuolaimia suussa. Onhan se vähän hurja ajatus, että Futurakin on joskus kovat kuolaimet suussaan vienyt minua ympäri peltoa kuin märkää rättiä ja ilman ensimmäistäkään aikomusta hidastaa. Se on viskannut minut vauhdikkaasti ketoon niin moneen kertaan, etten pysty edes laskemaan tippumisten tarkkaa lukumäärää. Olen kuitenkin tässä yhdeksän vuoden aikana useita erilaisia keinoja testattuani todennut, että rennoimmillaan ja vastaanottavaisimmillaan Futura on ehdottomasti silloin, kun varusteet jätetään minimiin. Toki välillä Futuralla on niitä kuuluisia lohikäärmekausia, jolloin sille on kerääntynyt liikaa energiaa ja jolloin ihan suosiolla laitan suitset ja satulan, jotta pysyn varmemmin selässä. Lohikäärmeeksi Futura muuttuu yleensä siksi, että huonojen sääolosuhteiden takia se on saanut liian vähän tai yksipuolista liikuntaa, eikä sen vuoksi yksinkertaisesti pysy nahoissaan. Säännöllisesti ja tehokkaasti liikutettuna Futura on maineestaan huolimatta maailman kiltein ja luotettavin eläin.

Jarrut toimivat parhaimmillaan pelkän istunnan (tai voisiko sanoa, että jopa ajatuksen) voimalla ja yhteistyö tuntuu hienoimpina hetkinä siltä, kuin olisimme sulautuneet yhteen. Kun ratsastan kaulanarulla, pysyn pitkälti aidatuilla pelloilla, tosin en enää pienellä neliön muotoisella alueella, vaan ratsastelen ympäri peltoa ihan joka puolella ja aidassakin on muutama aukko, joista Futura kyllä halutessaan voisi sujahtaa vapauteen. Teille tai maastoon en ole lähtenyt kaulanarun kanssa ihan sen takia, että ohjaus ei ole vielä ihan niin tarkkaa, kuin suitsien kanssa, eli jos vaikka auto tai joku muu tielläliikkuja tulee vastaan, suitsien kanssa pääsen paremmin ohjaamaan Futuran juuri sinne, mihin haluan.  Lisäksi esimerkiksi putoamisen sattuessa hevonen on helpompi saada kiinni ja hallintaan, jos sillä on suitset päässään, vaikka toki ohjat voivatkin aiheuttaa takertumisen johonkin.

Raviradan vieressä olevalle pellolle en ole lähtenyt kokeilemaan, ottaako Futura kipinää ravureista, kuten se monesti tekee “täydessä varustuksessa”. Kyllä se tänäänkin näki radalla juoksevat ravurit kaulanaruillessamme, mutta kun ne eivät juosseet ihan vierestä, Futura pysyi oikein rauhallisena. En siis enää periaatteessa koe, että tarvitsisimme kaulanarulla ratsastaessa aitoja tueksi ja turvaksi, mutta toisaalta en koe myöskään tarvetta lähteä tekemään uhkarohkeita siirtoja. Jos ympäristö olisi takuuvarmasti turvallinen, eikä muista lenkkeilijöistä, ravureista, villieläimistä (tallin ympäristössä liikkuu paljon hirviä, peuroja ja villisikoja!) tai autoista tarvitsisi välittää, olisimme varmaan menneet  jo aikoja sitten aitojen ulkopuolelle.

Eilen kaulanarulla varustautuneina selvisimme pellolla hiihtäjän kohtaamisesta ilman minkäänlaista hämminkiä. Futura vain tyytyväisenä käänsi päänsä minua kohti ja kerjäsi leipää, kun hiihtäjä pyyhälsi ohi sauvat viuhtoen. Yleensä Futura säikkyy herkästi kaikkea uutta. Erityisesti sauvakävelijöitä ja kesäisin rullasuksilla huitelevia tyyppejä se on aina kammoksunut, joten yllätyin oikein kunnolla siitä, ettei hiihtäjä häirinnyt ollenkaan. Tässä kuvassa se on juuri kääntynyt kuikuilemaan – ja olihan tilanteesta pakko ottaa kuva. Hiihtäjä taisi olla juuri menossa tuolla Futuran toisen korvan takana, eikä Futuraa kiinnostanut muu kuin huomio ja leipä. Sen jälkeen se olisi vielä mutustellut raippaani, mutta siinä vaiheessa totesin, että tarhakavereina olevat suokit ovat tainneet opettaa siitä jo turhankin ahneen, eli parempi vain jatkaa työntekoa ja unohtaa syöminen! 😉

Tänään halusin taas pellolle kaulanaruilemaan, kun jäi niin hyvä mieli viime kerrasta. Pohjakin on nyt suojasäiden takia melko raskas, joten kaulanarulla ratsastus on riittävän rentoa ja Futuralle selvästi näillä säillä erityisen mieluisaa. Futura oli todella rento, letkeä ja rauhallinen. Pystyimme ottamaan useita laukkapätkiä peräkkäin ja suunnilleen samassa kohdassa, eikä innokkaana ja vauhdikkaana hevosena tunnettu Futura edes kuumunut, vaan odotti aina pyyntöjäni todella säntillisesti, sekä pysähtyi melkein ajatuksen voimalla. Videoltakin voi nähdä, ettei sen pysäyttämiseen edes tarvita varusteita. Ei tuolla tarvitse kuin istua tiiviisti ja hengittää syvään. Olen onnekas, kun saan kokea tällaisen ystävyyden hevoseni kanssa ja ihan harmittaa niiden puolesta, jotka eivät uskalla antaa mahdollisuutta sille, että kuolaimettomuus voisi heidän hevosillaan toimia.

Surettaa myös ajatella, kuinka itse olen aiempina vuosina unohtanut kuunnella hevostani. Nyt viimeistään olen huomannut, ettei sen käsittelyssä tarvita tippaakaan voimaa tai voimakasta painetta. Ei tarvita muuta kuin toimiva yhteys. Ei tämä ole kiinni pelkästään omasta uskalluksesta tai hevosen persoonasta. Tarvitaan molemminpuolista luottamusta ja halua toimia yhdessä tiiminä – niin hevoselta, kuin ratsastajaltakin. Se ei synny välttämättä hetkessä, mutta kaikki sen eteen tehtävä työ on takuulla vaivan arvoista.

10 thoughts on “Uskalluksesta kiinni?

  1. Anonyymi says:

    Ihanan näköistä menoa! Mulle tuli 2016 heinäkuussa lämminverinen, entinen juoksija. No, aloin sitä sitten kouluttamaan. Tai no, pidän enemmän sanasta “opettamaan”. Sillä oli suitsissa alaturpahihna ja kuolaimena pessoa (hyi). Ajattelin tuolloin, että “kunnon” varusteilla saa paremman tuntuman ja hevonen oppii nopeammin. No, 1-2kk jälkeen hevonen kulki rentona ja taipui ihan hyvin. Mutta se kulki myös usein muodossa, se raukka pakeni kuolaimen aiheuttamaa kipua :(. Luulin, että se kulkee peräänannossa. *huutonaurut* Puri kuolainta, etenkin siirtymisissä. Liinassa juoksuttaessa se painui kuolaimen alle, tuolloin luulin sen olevan hyvä asia, sillä “hevosen selkälihakset venyvät ja yläkaula kehittyy.” Sen suu oli usein auki. Kuinka sokea ja typerä olen ollutkaan! D: Sitten hevonen alkoi makoilla paljon. Hevonen oli kuitenkin pirteä ja energinen ratsastaessa. Arvelen tuon johtuvan kuolaimen aiheuttamasta stressistä. Vaihdoinkin kuolaimen kumikuolaimeen ja vaihdoin suitsiksi remonttisuitset. Paljon parempi! Hevonen silti puri kuolainta, mutta ei juoksutuksessa eikä ratsastaessa painunut kuolaimen alle. Tuolloin käytin vielä sivuohjia juoksutuksessa. Pari kuukautta menin sitten noilla varustuksilla. Hevonen oli letkeä ja rento, mutta hermostui siirtymisissä ja laukannostoissa. Se jännittyi laukannostoissa niin paljon, että laukasta ei tullut yhtään mitään. No, sitten päätin, että en käytä enää kuolaimia. Ensimmäinen kerta ilman kuolaimia meni aika hyvin, vaikka hevonen nosti itse välillä laukkoja. Laukka kuitenkin sujui, eikä hevonen ollut jännittynyt kuin jousi. Siitä kerrasta jäi tosi hyvä fiilis ja sen jälkeen aloin mennä riimulla ja kaulanarulla. Joulukuussa menin viikon vain kaulanarulla käyntiä pellolla ja sitten kun ratsastin kunnolla kentällä, niin wau! Hevosen laukka oli paljon rennompaa! Hommasin myös pian LG:t ja ne ovat toimineet meillä todella hyvin! Nykyisin kaduttaa, kun olen käyttänyt kovaa kuolainta ja aiheuttanut hevoselle kipua. Onneksi en kauaa käyttänyt, mutta silti. Onneksi tajusin vaihtaa kuolaimet kuolaimettomiin, meidän yhteistyö on kehittynyt hirveästi! Laukka on kolmitahtista, hevonen on rento, ei hermostu siirtymisissä. Juoksutuksessa hakeutuu itse eteen alas eli ei tarvitse enää sivuohjiakaan. Ne jätin pois 2016 marraskuussa. Kunpa monet muutkin uskaltaisivat kokeilla kuolaimettomia, niistä on ollut meille suuri hyöty! Tuskin kuolaimen kanssa oltaisiin edes päästy tähän pisteeseen. Hevonen on rohkeampi ja varmempi sekä tietty rennompi ja tyytyväisempi! Onneksi olen viisaampi, kuin viime vuonna. Rakas kauraturpani on opettanut paljon! <3 Ja sinä olet innostanut minua! Hyvää kevään jatkoa! Ja sulan kentän odottelua 😉

    • Kiitos ihanasta kommentistasi ja pahoittelut megapitkästä vastausajasta! Ihailen, kuinka nopeasti hoksasit keventää hevosesi varustusta. Mulla meni monta vuotta hölmöillessä, toki silloin lähemmäs 10 vuotta sitten kuolaimettomuus oli vielä sen verran harvinaista, ettei se ensimmäisinä vuosina tullut edes mieleen. Minuakin kaduttaa kovien kuolainten käyttö, tosin olen edelleen sitä mieltä, että jos meno on vaarallista, ennemmin kannattaa käyttää kovempaa kuolainta ja pieniä apuja, kuin väkisin pysytellä pehmeämmässä kuolaimessa ja repiä kovempaa sillä. Kuolaimettomuus on monesti kuitenkin hevoselle ihan eri asia ja kunhan siihen opettaa ajan kanssa ja hitaasti etenemällä, se toimii kyllä varmasti lähes kaikilla hevosilla. Meillä on ihan samanlaista kehitystä tullut Futuran kanssa siirtymisissä, laukan laadussa, jne. Futuraakin juoksutan ilman mitään apuohjia ja hakeutuu itse eteen alas. Ihana kuulla, että muillakin on samanlaisia kokemuksia ja voi miten tulenkaan iloiseksi, kun joku sanoo saaneensa innostusta tai inspiraatiota minulta! 🙂 Ihanaa kevään jatkoa myös sinulle ja hevosellesi <3

  2. anonyymi says:

    Miten olet opettanut Futuralle kaulanarun avut? Entäs, kun aloit käyttää kuolaimettomia suitsia, miten opetit kuolaimettomien avut?

  3. Emilia says:

    Täältä tulee kans komppausta siihen ettei ne varusteet merkkaa niin paljoa ja juuri joskus vähemmän on enemmän! Ratsastin aiemmin todella tammamaisella tempperamenttisella ja säikyllä hevosella joka tunnettiin reaktiivisuudestaan ja arvaamattomuudestaan ja alkuun tuntuikin ettei ilman satulaa ja kunnon kuolainta sillä voisi koskaan ratsastaa! Kuitenkin kuulin että sen omistaja oli mennyt myös pelkillä päitsillä joten pakkohan se oli kokeilla ja hämmästys oli suuri kun yhtäkkiä alla olikin hyvin rauhallinen ja rento hevonen! En muista kertaakaan sen sinkoilleen tai ryöstelleen päitset päässään mitä saattoi kyllä tehdä kuolaimilla! Tämä siis kertoo juuri sitä etteikö se olisi mahdollista mennä vähemmillä varusteilla vaikka hevonen olisikin “hurjempi”. 🙂

    • Kiitos kommentista! 🙂 Juuri näin, eli kyllä moni reippaampi ja “hurjempikin” hevonen voi rentoutua ihmeen paljon, kun vain uskaltautuu vähentämään varusteita. Toki ihan suoraan ei kannata kaikkia varusteita jättää pois, mutta tosiaan joskus vähemmän on enemmän! 🙂

  4. anonyymi says:

    Olipas kiva teksti ja aivan ihana tuo Futuran ilme tuossa leivänkerjäyskuvassa! 😀

    • Se on kyllä ihan parasta! 🙂 Kiitos kuvasta muuten! Olet ensimmäinen, joka tajuaa lähettää kuvan kommentissa ja olenkin jo odotellut, milloin saan kuvia teiltä lukijoilta! 😉 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *