Hui, taas on kulunut yli viikko edellisestä postauksesta! Tuntuu, että jokaiselle päivälle on niin paljon ohjelmaa, etten ehdi mitään ylimääräistä. Parin viikon päästä tulee pidempi postaustauko lomani takia, sillä tulen todennäköisesti olemaan paljon sellaisissa paikoissa, joissa netti ei toimi. Varoittelen kyllä sitten tauosta ennen kuin katoan hetkeksi blogimaailmasta. Odotan lomaa jo innolla, koska tässä kiireisessä elämäntyylissäni en juurikaan ehdi rentoutumaan.
Muutama päivä sitten tallikaverini kysyi, haluaisinko lähteä hänen kanssaan ratsastamaan reilun 14 kilometrin matkan Sipoosta Helsingin puolelle meren rantaan, jossa olisi myös luvallista uittaa hevosia. Säät ovat olleet melko viileät uittamista ajatellen, mutta päätimme käydä kaikesta huolimatta katsastamassa rannan. Arvelimme, että matkaan kuluisi noin 2,5 tuntia per suunta, sillä suurin osa matkasta oli sellaisia teitä, joilla ei pystyisi ratsastamaan käyntiä reippaampaa vauhtia. Tietysti hevosille (ja meille) piti myös varata lepotauko ja ottaa eväät mukaan.
Vähän jännitti lähteä kengättömällä hevosella pitkälle ratsastukselle suurelta osin kovia teitä pitkin. Bootsit eivät ole omassa käytössäni kertaakaan hanganneet, kun olen laittanut vuohiskuoppiin mehiläisvahaa ennen bootsien pukemista. Nyt arvelin, että tarvitaan kuitenkin jo järeämmät varusteet, joten lainasin Futuralle villasukkiani. Meillä on muuten saman kokoinen jalka! 😀 Villasukkien päälle puin bootsit ja itse asiassa yhdistelmä osoittautui äärimmäisen toimivaksi. Bootsit istuivat paremmin jalkoihin sukkien kanssa, eikä yhteensä lähes 30 km:n vaelluksesta aiheutunut minkäänlaisia hiertymiä!
Futura huomasi heti, että jotain kummallista on tekeillä ja oli todella hermostunut mennessäni sen selkään repun kanssa. Aluksi se tuntui siltä, että pukittaa minut varmaan kohta alas, mutta tottui kuitenkin reppuun nopeasti. Futura on tosi tarkka rutiineista ja huomasin heti, että sitä kummastutti kaikki aina siitä villasukkien pukemisesta minun retkeilyvarustukseeni saakka.
Kun pääsimme matkaan, kaikki sujui kuitenkin oikein mukavasti aina siihen saakka, kunnes normaalisti ratsastaessa pissaamista välttelevälle Roxylle tuli pissahätä ja Futura joutui odottelemaan, kun kaveri harkitsi melko pitkään kykeneekö pissaamaan vai ei. Futurahan ei tunnetusti kestä kovinkaan kauan odottelua ja sillä alkoi kiehua sen verran pahasti, että jouduin tulemaan alas selästä. Muuten tilanne olisi päätynyt todennäköisesti siihen, että Futura olisi peruuttanut ojaan ja alkanut siellä riehumaan ja kiukuttelemaan, kun ei saanut edetä haluamaansa vauhtia. Nyt oltiin jo siinä tilanteessa, että Futura pyöri, kuopi ja puri ryntäitään, eli hyvin lähellä lopullista flippaamista.
Maasta käsin Futura malttoi vähän paremmin odottaa, mutta rauhoittui vasta kun pääsimme kunnolla etenemään. Jouduin myöhemmin laskeutumaan selästä vielä toisenkin kerran, kun jouduimme odottamaan hetken aikaa sopivaa hetkeä autotien ylittämiseen. Futura on kyllä kehittynyt odottamisessa vuosien aikana, mutta silti se on sille aina äärettömän vastenmielistä. Totesinkin reissun aikana, että kai muuten täydellisessä hevosessa on sitten pakko olla se yksi huono puoli. Futuran kävelyvauhti oli huomattavan paljon reippaampi, kuin matkaseuralaisellamme, joten jatkuva odottelu kiristi sen hermoja useammankin kerran.
Muuten liikenteessä liikkuminen onnistui loistavasti. Vastaan tuli kaikki mahdolliset tiellä liikkujat säiliöautoista rämiseviin busseihin, pyöräilijöihin ja moottoripyöriin. Futuraa jännitti lähinnä silloin, jos jostain kulkuneuvosta kuului outoa ääntä, mutta kertaakaan se ei mitenkään suuremmin säikähtänyt ja useimmiten rekkojenkin ohittaessa pystyin pitämään pitkät ohjat ja Futura vain käveli tyytyväisenä ja rentona eteenpäin.
Reitti rannalle oli helppo ja paikat minullekin ennnestään osittain tuttuja, joten löysimme perille helposti. Ranta oli kuitenkin hevosten mielestä vähän turhan jännittävä paikka. Ranta ei viettänyt suoraan vesirajaan, vaan yhdestä kohdasta olisi pitänyt astua ehkä 10 senttiä alaspäin päästäkseen veteen ja muualla oli kuollutta kaislikkoa “mattona” veden päällä. Kun kaislamaton alla oli vettä, se tuntui hevosten mielestä upottavalta, eikä kumpikaan ratsuistamme uskaltautunut veteen. Itse otin saappaat pois ja kahlasin, mutta siitä huolimatta Futuralla ei ollut aikomustakaan tulla perässä. Porkkanaämpärillä varustettu avustaja olisi ollut tarpeellinen, mutta nyt sitä ei ollut, joten pienen yrittämisen jälkeen päätimme pysyä kuivalla maalla ja syödä eväitä.
Olen aina arvellutkin, ettei Futuran kanssa evästaukoilu ole varmastikaan mikään rentouttava ja rauhallinen kokemus, koska sitä ei voisi vähempää kiinnostaa syöminen, kun mieluumin se liikkuisi eteenpäin ja mahdollisimman reippaasti mielellään. Onneksi pullaa oli helppo tunkea suuhun Futuran tempoillessa edestakaisin. Alussa se malttoi syödä ehkä kaksi sekuntia kerrallaan, kunnes halusi vaihtaa paikkaa. Aloin jo huolestua, eikö se malta rauhoittua syömään ollenkaan. Tein myös ennätyksen vanukkaan syöntinopeudessa, sillä jouduin pitämään vanukaspurkkia heilumatta samassa kädessä, jossa pidin myös hyörivän ja pyörivän hevoseni riimunnarua. Onnistuin tästä haastavasta asetelmasta huolimatta saamaan vanukkaan oikeaan kohteeseen ja sotkematta. Aikamoinen suoritus!
Onneksi Futura rauhoittui ehkä 15 minuutin hyörimisen jälkeen ja malttoi syödä sen verran rauhassa, että itsekin sain vähän hengähtää. Pidimme yhteensä noin tunnin tauon ratsastuksesta ja sitten jatkoimme matkaa kotia kohti. Paluumatka sujui huomattavasti reippaammin, eikä kertaakaan ollut tarvetta tulla alas selästä. Otimme alkumatkan hyväpohjaisilla hiekkateillä myös pienen laukkapätkän ja muutaman ravipätkän.
Kohtasimme kotimatkalla myös kammottavan, hiekkaa kippaavan kuorma-auton ja edes siitä Futura ei juurikaan järkyttynyt – paitsi sitten kun sama auto oli pysäköity tien varteen ja jätetty käyntiin ilman kuljettajaa. Käynnissä olevan kuorma-auton ohittaminen kapealla tiellä meinasi hieman nostaa Futuran stressitasoa, mutta ohi päästiin kuitenkin. Futuran mielestä kokonaisuudessaan järkyttävin asia lenkin aikana oli asfaltin värin vaihtuminen. Se katsoi joka kerta tummempia kohtia asfaltissa aivan kauhistuneena ja vältteli viimeiseen asti astumasta niille. Alla on videota, jossa näkyy lähinnä kuinka selvisimme reissun aikana eniten liikennöidyissä paikoissa.
Ehkä vaarallisimpia vastaantulijoita olivat yllättäen pyöräilijät. Ei siksi, että hevoset olisivat niitä pelänneet, vaan sen vuoksi, etteivät pyöräilijät ymmärtäneet oman turvallisuutensa päälle. Pari kertaa kävi niin, että Futuraa jännitti jokin ihan muu asia – kuten tien reunassa omituista hurinaa pitävä “mökki” (ehkä jokin sähköpääkeskus?), nuo tummemmat kohdat asfaltissa tai tietyömerkit, jolloin se alkoi pari kertaa vähän poikittaa tiellä. Siitä välittämättä, että olimme tiellä lähes poikittain, pyöräilijät saattoivat ajaa ohitse Futuran takaa.
Pari kertaa huusinkin pyöräilijöille heidän lähestyessään, että “Varokaa, tää pelkää noita tietyömerkkejä ja saattaa peruuttaa teidän päälle!” tms, mutta joka kerta pyöräilijät vain viuhahtivat ohitse välittämättä varoituksestani. Kerran yksi pyöräilijä vastasikin mulle, että “Joo kyllä mä tiedän, että hevoset pelkää pyöriä”, jolloin vastasin, että ei minun hevoseni pyöristä välitä, mutta jos sitä jännittää jokin muu asia, se saattaa tehdä yllättävän liikkeen ja silloin ei kannata lähteä ohittamaan hevosen takaa, koska siinä voi helposti käydä niin, että pyöräilijä jää tilanteessa kakkoseksi.
Olen tosi ylpeä siitä, kuinka hienosti hevoset käyttäytyivät haastavissakin paikoissa. Vaelluksemme kesti yhteensä taukoineen päivineen reilut 6 tuntia ja Futura jaksoi hienosti. Perillä kylmäsimme vielä hevosten jalkoja. Futuralla oli selvästi kiire takaisin laitumelle pitkän päivän jälkeen. Tällainen extempore-vaellus oli tosi kiva ja virkistävä kokemus. Alla näkyy vielä tarkempia tietoja Sports Trackerin laskemina. Kaloreiden kulutus ei tosin pidä paikkaansa, sillä en ollut laittanut omia tietojani sovellukseen ennen laskurin käynnistämistä.
Kiva ja erilainen päivä, joka oli hyvää harjoitusta niin hevosille, kuin meille ihmisillekin. Nyt voin ylpeänä sanoa, että Futura on melkoisen liikennevarma tapaus. Harmillista, ettei kahlaamaan päästy, mutta muuten tämä vaellus jää kyllä varmasti ikuisesti mieleen huikeana kokemuksena.
Virheellisesti varmaan aika moni pyöräilijä olettaa, että liikenteessä liikkuva hevonen ei pelkää liikennettä eikä reagoi siihen poikkeavasti ja siksi suhaavat pyörillä/autoilla ohi varomatta. Tai sitten vaan ajattelevat itsekkäästi, että mitäs läksit hevosen kanssa, oma vika jos et hallitse sitä (mikä tietysti on erittäin vaarallinen ajatusmalli kaikille osapuolille).
Tosi ihana postaus! Mielenkiintoinen, hauska, opettava, ja sekä kauniita että hauskoja kuvia! Halaus sulle ja hevosellesi! 🙂
Vautsi, onpa Futura rohkea! Se osaa kulkea aivan älyttömän hienosti liikenteen seassa, kaikki hevoset ei todellakaan pysty tuollaiseen. Itse olen ollut useammalla issikkavaelluksella, ja pitkän matkan (ja pitkän aikaa) ratsastaminen on kyllä tosi kivaa vaihtelua. Voisi olla hauskaa käydä vaelluksella omankin suokin kanssa, täytyypä joku päivä tässä testata 🙂
Pakko vielä lisätä että tässä postauksessa oli tosi kivoja kuvia, varsinkin nämä eväidensyöntikuvat on tosi hauskoja 😀
Kiitos paljon, kiva kuulla että tykkäät! Itsekin olen kovin tyytyväinen siitä, että Futura osaa olla noin rauhallisesti liikenteessä. Pidemmät ratsastustetket ovat kyllä hyvää harjoitusta 🙂
Minkä merkkiset nuo sinun ratsastushoususi ovat?? Huomasin nimittäin että sulla mahtuu puhelin niiden taskuun ja oon yrittänny tollasia metsästää.?
Nuo ratsastushousut ovat merkkiä Horze Crescendo, mallia en muista. Ovat kyllä aivan mahtavat 🙂