Mitä tapahtuu tulevaisuudessa?

Olen aina ollut bloggaajana hyvin rehellinen ja avoin. Joskus olen saanut myös kärsiä avoimuudestani, mutta pääosin pidän sitä voimavarana. Olen päättänyt kertoa minun ja Futuran yhteisen tarinan avoimesti ja rehellisesti loppuun saakka täällä blogissa. Moni teistä on kuitenkin seurannut touhujamme jo pitkään ja minusta tuntuisi kurjalta jättää lukijoille avoimia kysymyksiä. Ihan varoituksena herkemmille ihmisille, että tämä postaus sisältää pohdintaa mm. Futuran tulevasta lopetustavasta.

Olen hyvin kiitollinen teille kaikille tuestanne jo nyt  – se on oikeasti auttanut todella paljon. Toki muutama melko tahditonkin kommentti on mukaan eksynyt, mutta ne eivät enää paina mieltäni. Olen saanut jopa nukuttua lopetuspäätöksen jälkeen ihan hyvin. Minulle ei ole tavallista miettiä päätöksiä kovin pitkään, mutta Futuran tilannetta punnitsin ja mietin noin kuukauden ajan. Jatkuva tilanteen tarkkailu, harkitseminen ja eri vaihtoehtojen miettiminen kuormittivat ja stressasivat minua huomattavan paljon ja nyt kun päätös on tehty, olen rauhallisempi, vaikka toki surullinen.

Futuran ilme on viime päivinä muuttunut, eikä sen olemus ole enää sama kuin ennen. Voi olla, että sen aika koittaa jo aiemmin, kuin ensin suunnittelin. Tänään Milla kävi kanssani tallilla ja teki pahaa katsoa kuvia, joissa minä näytän iloiselta, mutta Futura ei. En tietenkään ole sisimmässäni yhtä iloinen, kuin miltä kuvissa näytän, mutta yritän hoitaa Futuran loppuun asti kuten ennenkin, enkä halua näyttää sille, kuinka surullinen ja huolestunut olen.

En kuitenkaan pysty vielä oikeasti käsittämään, millaista Futurasta luopuminen tulee tarkalleen olemaan. Millaista se on, kun yht’äkkiä ei tarvitsekaan suunnitella arkea hevosen tarpeiden mukaan, miettiä miten sille opettaisi jotain uutta, pohtia miten vahvistaisi opittua, kuinka hoitaisi liikutuksen haastavissa olosuhteissa, miten loimittaisi, kuinka ruokkisi, mitä varusteita pitäisi ostaa, mitä taas kirjoittaisi blogiin…?  Koko elämäni on pyörinyt pitkälti Futuran ympärillä ja kun Futura lähtee, siihen jää tyhjyyden täyttämä aukko. Olen miettinyt, mitä ihmettä sitten oikein teen. Ja olen miettinyt, voikohan ikävään kuolla.

Itse asiassa olen tehnyt alitajuista luopumistyötä jo melko pitkään. Hevoset eivät elä ikuisesti ja vuosi vuodelta se ajatus on tullut minulle yhä selkeämmäksi. Jo kinnerpattien toteamisen aikaan ehdin varautua pahimpaan. Lisäksi viime kesänä sattunut trailerionnettomuus herätti minussa kiitollisuuden siitä, kuinka kauan Futura on tosiaan pysynyt hengissä ja terveenä. Onhan tässä kymmenen vuoden aikana sattunut monenlaista vakavaa; auto-onnettomuus, ruokatorventukos ja trailerissa kaatuminen. Olisin voinut menettää Futuran jo paljon aikaisemmin, pahimmassa tapauksessa ikävän onnettomuuden seurauksena.

Elämässäni on onneksi hevosen lisäksi muutakin sisältöä, mutta siitä huolimatta menetys ja sen mukanaan tuoma järkytys tulevat olemaan varmasti todella vaikeita käsitellä, eikä toipuminen tule tapahtumaan ihan hetkessä. Futura on ainutlaatuinen persoona ja upea ystävä, eikä yhdessä saavutettua luottamusta ja yhdessä opittuja asioita voi korvata mikään. Tähän pisteeseen pääseminen yhteistyön ja luottamuksen osalta on vaatinut vuosien työn. On suuri kunnia, että Futuran kaltainen herkkä, oman arvonsa tunteva ja älykäs olento on hyväksynyt minut ystäväkseen. Toista samanlaista ystävää ja ystävyyttä ei voi tulla. Maailma on täynnä upeita ja ihania hevosia, mutta toista Futuraa ei ole, eikä tule. Se on musertava ajatus.

Muutos mahdollistaa kuitenkin aina jotain uutta. En aio hankkia heti uutta hevosta, mutta varmasti minulla tulee olemaan oma hevonen vielä jonain päivänä. Ensin haluan kuitenkin päästä matkustelemaan ja rakentaa elämää ilman omaa hevosta. Oma hevonen on valtavan sitova ajallisesti ja rahallisesti, enkä ole vielä aikuisella iällä kokenut, millaista on elämä ilman omaa tai ylläpidossa olevaa hevosta. Todennäköisesti puuhaan vuoden verran kavereiden hevosten kanssa ja etsin ehkä jotain projektihevosia, joiden kanssa voisin autella. Vuoden aikana säästän rahaa pitkää ulkomaanmatkaa varten.

On kuitenkin raskas ajatus alkaa rakentaa harrastusta uudelleen lainahevosten varaan. Niihin ei voi muodostaa samanlaista suhdetta, kuin minulla on Futuran kanssa, enkä toisaalta sellaista haluakaan ennen kuin vastaan tulee sellainen hevonen, joka todella kolahtaa, kuten Futurankin kanssa aikoinaan kävi. Uskon, että ystäväni joutuvat potkimaan minua aika paljon perseelle, jotta saavat minut jatkamaan ratsastusta. Onneksi perseellepotkijoita riittää ja minulle on jo tarjottu ratsastettavia hevosia sen verran, että periaatteessa harrastaminen pitäisi jatkossakin onnistua oikein hyvin. Eri asia on kuitenkin se, miten sopeudun uuteen tilanteeseen ja kuinka paljon jaksan kiinnostua muista hevosista. Alkava vuosi tulee olemaan aivan äärimmäisen vaikea. Olisi varmasti helpompi ratkaisu hankkia uusi hevonen, mutta minä päätin nyt, että mennään vaikeimman kautta vaikka riskillä.

Neljä vuotta sitten päätin, että sitten kun olen hevoseton, lähden maailmalle reissaamaan. Kolme vuotta sitten harkitsin jo Futuran antamista ystävälleni ylläpitoon pariksi kuukaudeksi, jotta pääsisin matkustelemaan pidemmäksi aikaa. Tajusin kuitenkin, etten mitenkään pystyisi jättämään Futuraa niin pitkäksi aikaa toisen ihmisen hoitoon. Päätin, että hoidan Futuran parhaani mukaan sen elämän loppuun saakka ja vasta sen jälkeen lähden pidemmäksi aikaa maailmalle – riippumatta siitä, olenko kolmekymppinen vai nelikymppinen. Tämä tilanne tuli silti eteen nopeammin, kuin olisin toivonut. Vaikka Futuran menetys on tähänastisen elämäni vaikein asia, yritän suhtautua siihen myös mahdollisuutena. Elämä ei saa loppua tähän, vaikka siltä tuntuisikin.

Futuran taistelutahdon tuntien pidän ampumista parhaana vaihtoehtona lopetukseen. Klinikalla Futuraan ei viimeksi adrenaliinin takia tehonnut kunnolla edes rauhoitus. Futura lopetetaan ampumalla kokeneen metsästäjän toimesta ja viimeinen asia, jonka se saa nähdä, on herkkuämpäri. Todennäköisesti en itse katso ampumista, koska siinä voi kuulemma tulla aika rajujakin refleksejä hevoselta, enkä halua traumoja. Toisaalta haluaisin olla Futuran vierellä aivan loppuun saakka, mutta kaikki hevosen lopetuksesta kokemusta omaavat ovat sanoneet minulle, ettei ampumista kannattaisi katsoa.

Nukutuspiikin kanssa on aina se riski, ettei hevonen saaliseläimenä haluaisi mennä makuulle tai että se pyrkii nousemaan ylös vielä kaaduttuaan, etenkin jos hevonen on tilanteessa jännittynyt. Ison eläimen kaataminen ei ole helppoa ja lääkkeellinen lopetus kestää pitkään. Vaikka ampuminen kuulostaa kamalalta, se on kuitenkin nopein ja todennäköisesti myös kivuttomin tapa lopettaa hevonen. Kotitallilla lopettaminen olisi tietysti hevosen kannalta paras vaihtoehto, mutta tähän aikaan vuodesta kuopan kaivaminen on hankalaa. Jos meidän tallille haluaisi haudata, kaivurilla pitäisi ajaa kentän yli ja tällä hetkellä kenttä on sellaisessa kunnossa, että se menisi pilalle isolla kaivurilla ajelusta.

Kaverini vinkkasi paikasta, jossa kaksi hänen hevosistaan on lopetettu ja sain sovittua lopetuksesta Facebookin kautta, joten ei tarvinnut keräillä itseään kasaa soittaakseen sitä vaikeinta puhelua. Nyt yritän vielä todennäköisesti aikaistaa lopetusajankohtaa, koska Futuran elämänilo näyttää hiipuneen. Yksityishenkilön pihassa lopettaminen tuntuu mukavammalta vaihtoehdolta kuin teurastamo. Siellä hevoset menevät lihoiksi ja ne avataan, tarkistetaan perusteellisesti ja kerrotaan omistajalle mitä sisältä löytyi. Itse haluan ainakin tietää, mitä kaikkea esimerkiksi jaloista loppujen lopuksi löytyy, sillä kaikkeahan ei suinkaan röntgenkuvista näe. Lihat saisi itsekin viedä mukanaan, mutta en pystyisi syömään omaa hevostani. Muutama tuttu on ottanut oman hevosensa lihat lopetuksen jälkeen pakastimeen ja nauttinut pitkään heppapihvien popsimisesta. Tuollainen ratkaisu on fiksu ja eettinen, mutta harva siihen pystyy.

Blogia en tietenkään voi Futuran kuoleman jälkeen muistokirjoituksia pidemmälle jatkaa. Satunnaisilla hevosilla ratsastelusta en jaksa kirjoittaa blogia. Tätä blogia en aio kuitenkaan poistaa ja voi olla, että avaan myös Bloggerin blogin uudelleen, jotta vanhatkin postaukset jäävät elämään. Myös matkablogin perustaminen voisi kiinnostaa sitten, kun se on ajankohtaista. Facebook-sivusta teen Futuran muistosivun. Kirjoittamista en pysty lopettamaan, vaikka tämä blogi tuleekin tiensä päähän. Haluaisin kirjoittaa Futurasta joskus kirjan, mutta se on vasta ajatuksen tasolla, enkä osaa sanoa millaisen siitä tarkalleen toteuttaisin.

On niin kovin vaikea kuvitella elämää ilman tuota rakasta samettiturpaa, eikä mikään tule koskaan olemaan kuten ennen. </3

 

58 thoughts on “Mitä tapahtuu tulevaisuudessa?

  1. Jo says:

    Herranjumala tuo että syödään oma rakas hevonen tai joku koira söisi…. Ikinä kykenisi ajatukseen…. Eikä mielestäni pidäkkään kyetä.
    Hautaus tai polttaminen.

    • Kaktu says:

      En minäkään omaani voisi syödä, mutta ymmärrän kyllä ihmisiä, jotka niin tekevät. Se on huomattavasti eettisempää ja ympäristöystävällisempää, kuin tuotantoeläinten syöminen tai vaikka hevosen hautaaminen. Jos siihen oman hevosen syömiseen pystyy, niin mikäs siinä 🙂 Hevonen on valtavan iso eläin ja jos sitä ei ole lääkitty, hautaaminen on melkeinpä sama kun heittäisi 500kg käyttökelpoista lihaa roskiin. Minulta Futuran lopetustapa oli eettinen valinta. En myöskään kaipaa hautapaikkaa, jossa käydä muistelemassa tai tuhkauurnaa kotiini. Futura elää muistoissani tästä eteenpäin. Kannattaa täältä käydä lukemassa hyvä teksti hevosen lopettamisesta: http://www.shkl.net/omistaminen/hevosesta-luopuminen/
      Meillä tähän aikaan vuodesta olisi ollut toinen vaihtoehto lopettaa klinikalla, jolloin Futuran ruumis olisi päätynyt kaatopaikalle yhteishautaan. Tuhkaus on älyttömän kallista. Ei se hevonen kuolemansa jälkeen kauhistele, että miksi omistaja ei valinnut tuhkausta teurastuksen sijaan 🙂

  2. Inka says:

    Hyvin samanlaisia ajatuksia on itselläkin käynyt mielessä aina välillä. Omakin lähtee ampumalla, jos vain mahdollista. Ihanteellisinta olisi, että ampuminen tapahtuisi kotitallilla ja lihat saisi annettua esimerkiksi koiranomistajille – itse en myöskään usko pystyväni syömään omaa hevosta.

    Tässä vuosien aikana on tullut pohdittua myös tuota vapautta matkustaa ja tehdä, mitä mieli tekee. Oman hevosen kanssa on aina oikea päänvaiva sopia ja suunnitella kaikki, jotta hevonen pärjäisi edes pari päivää, kun itse on muualla. Välillä melkein toivoisi, että olisi vapaa tästä vastuusta, mutta samalla tiedän, että se oma hevonen on aina oma hevonen. Kaikella on kuitenkin aikansa, ja kun omastani aika jättää, tulen varmasti tekemään samoin kuin sinäkin.

    Monet sanovat, ettei eläin lopetuksesta kärsi, ja omasta mielestäni ajatus on jotenkin lohdullinen. Voimia yhteisen matkan lopulle ja sen jälkeiselle ajalle, en voi kuvitella, kuinka vaikeaa se saattaisi olla. Futura on antanut sulle paljon ja saanut vähintään yhtä paljon takaisin!

    • Kiitos kivasta kommentista ja pahoittelut myöhäisestä vastauksesta! <3 Kyllä nyt on loma omasta hevosesta tarpeen, enkä halua heti uutta hevosta myöskään siksi, että varmasti vertailisin sitä ihan liikaa Futuraan. Jos haluan vielä matkustaa seikkaillen ja pitkän kaavan mukaan, paras aika toteuttaa tämä unelma on juuri nyt. Rahaa täytyy kuitenkin säästää, jotta voi reissata pidempään ja voin vain kuvitella, kuinka vaikea tämä juuri alkanut vuosi tulee olemaan. Täytyy kuitenkin yrittää selviytyä, kun ei tässä oikein muutakaan voi.

  3. Maarit L. says:

    Kiitos, että jaksat jakaa sinun ja Futuran yhteisen matkan loppuun asti kanssamme. Avoimesti, pohdiskellen ja rohkeasti kohdaten tulevan.

    Samalla teet Futuran viimeisistä päivistä parhaat mahdolliset. Ihailen miten vahva jaksat olla näin vaikeassa tilanteessa, huolehtien ensisijaisesti Futurasta.

    Rakkaan vuokrahevoseni poismeno lokakuun alussa jätti elämääni ja sydämeeni ison (hevosen kokoisen) kolon. Hän oli suuri persoona, ainutlaatuinen. Suruani on helpottanut se, että herrasmies lähti hyvissä voimissa, pilke silmissään – niin pahalta kuin tapahtuneen yllättävyys ja äkillisyys tuolloin tuntuikin. Surun musertavuus murenee ajan kanssa. Siihen ei kuole, vaikka ensimmäisinä viikkoina koin surun ajoittain ihan fyysisestikin pahana, tukahduttavana olona. Olen äärettömän kiitollinen yhteisestä ajastamme, kernaasti olisin halunnut sen vielä jatkuvan. Tuo hevonen merkitsi minulle niin paljon. Kenties, jos olen oikein onnekas, osuu kohdalleni joku toinen josta tulee omalla tavallaan tärkeä ja rakas.

    Tiesin, etten halua luopua hevosista ja ratsastuksesta. Uskon, että päätös jatkaa normaalisti vakiotunnillani ja pikku hiljaa myös uuteen vuokrahevoseen tutustuminen ovat auttaneet minua surun työstämisessä ihanien ystävien tuen lisäksi. Silti, edelleen voin saada tallilla kyyneleet silmiini, kun jokin yht’äkkiä muistuttaa poismenneestä hevosystävästäni. Monet, ihanat muistot yhteisistä hetkistämme ovat paikanneet koloa sydämessäni. Elämä jatkuu.

    Monen muun tavoin toivon minäkin, että jatkat Kaktu hevosten parissa ja löydät jonain päivänä uuden hevosystävän, sielunkumppanin. Kirjoittamisen ja bloggaamisen toivon myös jatkuvan, tyylisi on niin ilahduttavan aito ja persoonallinen. Kirjan lupaan ostaa heti kun se ilmestyy!

    Maailma on täynnä lukemattomia ihmeellisiä ja kiinnostavia paikkoja – seikkaile siis sielusi kyllyydestä.

    Olen pahoillani, että kommentistani tuli ehkä hieman sekava. Ajatukset ja tunteet pulppuilevat niin, että on vaikea löytää oikeat sanat. Iso voimahalaus! Pysy lujana ja lempeänä. Luota siihen, että elämä kantaa, myös vaikeiden päivien yli. Pienikin valo valaisee pimeyden.

    Olette ajatuksissani.

    • Kiitos taas ihanan lämpimästä kommentista <3 Ei haitannut sekavuus ollenkaan, kun omatkin ajatukset poukkoilevat miten sattuu!

      Nyt on vielä melko helppoa olla vahva, kun asian lopullisuutta ei täysin ymmärrä. Uskon, että sitten lopetuksen jälkeen tulee pahimmat hetket. Täytyy kuitenkin pitää unelmista kiinni ja uskon, että seikkailut piristävät kyllä, vaikkei ikävä varmasti koskaan täysin katoa. Tsemppiä sinullekin vuokrahevosesi menetyksestä toipumiseen <3

  4. R says:

    Onpa vaikea ajatus itselle että blogisi ei enää jatku! Olen ollut aktiivisena lukijana niin kauan kuin muistan, en ihan alusta asti mutta melko pian sen jälkeen. Ihan kuin pala omaa elämääkin poistuisi Futuran myötä, vaikken teitä tunnekaan.

    Kiitos näistä kaikista vuosista, voimia tulevaan ja kaikkea hyvää <3

  5. Janna says:

    Hurjasti voimia!

    Jos et muuten blogia halua jatkaa niin haluaisitko tulla vielä kertomaan jos avauksesta jotakin löytyy?

    • Kyllä ihan varmasti kirjoitan tänne jotain vielä Futuran lopetuksen jälkeen, enkä aio lopettaa blogia kuin seinään. Kuten sanoin, en halua jättää avoimia kysymyksiä ja mieluumin kerron rehellisesti kaiken mitä tässä lopulta selviää.

  6. Minä Vain says:

    Itse olen nähnyt ainakin seitsemän hevosen ampumisen. Oikeastaan kaikki menivät ihan ohjekirjan mukaan, eivätkä olleet mitenkään kauhistuttavia katsoa. Mutta kun kyseessä on oma pitkäaikainen ystävä, on varmasti parempi jättää viimeiseksi muistoksi jotain aivan muuta. Se hevonen ei harmittele sitä, että omistaja ei seissytkään vieressä, kuten se ei myöskään jää kaipaamaan menetettyä päivää. Poislaitto on yksi vaikemmista, mutta samalla myös yksi viisaimmista päätöksistä, joita hevosen omistaja voi tehdä. Usein siinä vaiheessa kun päätöksen tekee, on päätös varmasti oikea. Harva päättää lopettaa hevostaan liian aikaisin.

    Ja vaikkei koskaan tule toista Futuraa, tulee takuulla jossain vaiheessa vastaasi sellainen hevonen, joka on omalla tavallaan ainutlaatuinen ja joka sillä omalla ainutlaatuisuudellaan valtaa sydämesi ja joskus kaukaisessa tulevaisuudessa jättää sydämeesi itsensä kokoisen aukon.

    Voimia vaikeiden päätösten keskelle, mutta samalla onnea ja runsaasti seikkailumieltä tulevaisuuteen, jolloin voit keskittyä itseesi ja elää elämääsi itsesi ehdoilla <3

  7. A says:

    Minunkin hevonen lopetettiin ampumalla, oli ehdottomasti armollisin hänelle joka klinikalla stressasi, vietiin läheiselle eläintilalle missä tilanpitäjä ampui ja antoi lihat koirille. Hevonen lähti herkut suussa, kirjaimmellisesti. Veimme hänet ladon taakse, halasin pitkään, laitoin kädet korville ja lähdin kävelemään takaisin autolle, kaunis muisto jäi hevosesta joka tyytyväisenä söi tietämättömänä tulevasta, en nähnyt kaatumista, en verta, en mitään. Voimia sinulle Kaktu, olet antanut Futuralle parhaan mahdollisimman (loppu)elämän, hän on siitä varmasti kiitollinen.<3

  8. Kettunen says:

    Meillä ampuminen meni niin kuin strömssöössä koti pihalla. Hevonen söi herkkuja omassa tarhassa, omasta kupista jota tuttu omistaja piteli, heppa kaveri viereisessä tarhassa myös herkkujen äärellä. Kaikki mahdollisimman arkista. Ampuja (ammatti teurastaja) aikansa sovitteli asetta otsalle ja silitteli, ettei viime hetkellä polle säikähtäisi. Sitten PAM, hevonen putoaa, sätkii holtittomasti (on jo kuollut), varmistus laukaus vielä ja ystävä on pois. Meni kuin oppikirjassa. Itku tuli, mutta en olisi antanut itselleni anteeksi jos olisin jäänyt pois, kaveria ei jätetä niin kauan kuin henki pihisee. En siis tietenkään kritisoi ihmisiä jotka eivät voi olla lopetuksessa mukana, kaikki tekevät kuten itse parhaaksi näkevät.

    • Kiitos ❤️ Itse en vieläkään tiedä jäänkö mukaan lopetustilanteeseen vai en. Ehkä se selviää vasta samana päivänä. Uskon, että sen kyllä tuntee sitten, mikä on itselle sopiva ratkaisu.

  9. R says:

    Tsemppiä, luopumisen tuska on kamalaa, mutta tietää ettei hevosen tarvitse enää tuntea kipua. Itse olin mukana pari vuotta sitten melkein oman hevoseni lopetuksessa. Heppa lopetettiin laitumelle eläinlääkärin toimesta ja olen kyllä iloinen jälkeenpäin että sain sanoa hyvästit parhaalle ystävälle. Olin vielä silloin niin nuori, että tapahtuma oli todella raskas, mutta ajalla pääsin siitä yli.
    Paljon voimia ja olet todella rohkea! <3

  10. A says:

    Kaktu tsemppiä! Mun hevonen lopetettiin ampumalla, voin laittaa sulle viestiä jos tahdot kuulla oman kokemukseni?

  11. risa says:

    Itsekin suosittelen ettei oman hevosen ampumista mene katsomaan, kun tosiaan joskus voi tulla kouristuksia: hevonen on silloin jo poissa mutta ne “kuvat” jäävät mieleen ja se ei ole se mitä viimeisenä omasta hevosesta yleensä haluaa nähdä. Mussuttamassa lempinamejaan taas on kauniimpi näky♥ Voimia♥

    Ja olisi tosiaan hauska lukea kuulumisiasi myöhemminkin, vaikka sitten matkablogin muodossa!

  12. Riini says:

    Oma hevoseni lopetettiin ampumalla ja se oli ehdottomasti paras ratkaisu. Kuljetuspelosta kärsivää hevosta ei tarvinnut kuljettaa mihinkään ja homma oli hetkessä ohi. Rauhoitettiin Domosedanilla varmuuden vuoksi. Ystäväni ja mieheni rehellisesti kannattelivat minua kun murruin itkemään. Onneksi tallilla ei ollut porukkaa, siinä ei osannut pitää itseään kasassa. Eron tuskaa helpotti kyllä kun jalat avattiin ja koko kauheus paljastui kokonaisuudessaan, tuli varmuus omalle päätökselle.

    Teet hienon palveluksen ystävällesi<3

    • Kiitos ❤️ kuulostaa siltä, että hevosesi sai arvoisensa lopun. Itsekin ehdottomasti haluan tietää, mitä avaamisessa selviää. Uskon, että voi olla paljon pahempaa, kuin mitä röntgenkuvissa näkyi.

  13. Hanna says:

    Oman hevosen lopettamisen jälkeen mikään ei todellakaan tule olemaan kuten ennen. Se on raskas päätös ja asiasta ylipääseminen voi viedä aikaa. Kuitenkin sitä oppii elämään myös toisenlaista elämää ja ainakin itse sain lohtua ajatuksesta, että olin tehnyt eläimen kannalta oikean ratkaisun. Voimia tulevaan, muistot jäävät aina elämään❤

    • Kiitos <3 Uskon, että ensi vuodesta tulee kyllä ihan äärimmäisen vaikea. Mutta ei näitä asioita pakoonkaan pääse ja ainoa lohduttava asia on tosiaan se, että tiedän tekeväni oikein.

  14. AnnemariKo says:

    Voimia paljon viimeisiin hetkiin. Ampuminen on varmasti paras tapa kaikin puolin, vaikka siinä ei pysty hevosen vierellä olemaankaan. Varmaan jokin muu lopetustapa missä voisi hevosen vieressä ollakin voisi olla hevoselle pelottava tilanne, jos itse ei pysyisi kasassa loppuun asti ja vielä jos se tapa olisi hitaampi. En itse varmasti katsoisi ampumista, ettei viimeisenä muistona jäisi sellainen traumaattisen näköinen tilanne itselle. Olette mielessäni kyllä joka päivä. Paljon olen saanut oppia tästä blogista asioita vuosien varrella ja tästä on tullutkin sellainen hevosblogien peruspilari, joka on aina täältä löytynyt.

    • Kiitos <3 Ihana kuulla, että olet oppinut jotain uutta blogiani lukemalla. Itse muistan sinut pitkäaikaisena ja melko aktiivisesti kommentoivana lukijana. Jäi mieleen myös tapaaminen kanssasi hevosmessuilla. On ollut ilo saada jakaa Futuran tarinaa kaltaistesi ihanien lukijoiden kanssa 🙂

  15. Emppu says:

    Oma hevoseni lopetettiin toukokuussa 2010. Omalla kohdallani oli melkein helpotus, että kaikki kävi äkkiä – hevoselle tuli kavioluun pahalaatuinen murtuma ja se lopetettiin klinikalle. Itse kävin silloin todella pohjalla, sillä hevonen oli minulle kaikki. Olimme olleet niin kauan yhdessä ja luoneet välillemme sellaisen luottamussuhteen, etten saa kokea samaa varmasti yhdenkään muun hevosen kanssa, vaikka muita hevosia on ollutkin niin omana kuin ylläpidossakin. Tuntuu, että osa itseäni kuoli hevoseni myötä ja samalla hiipui innostukseni kenttäratsastukseen, lajiin jonka olimme aloittaneet (ja nyt myös lopettaneet) yhdessä. Menin hevoseni kuolemasta niin hajalle, että en osannut tai halunnut miettiä jatkoa. Onneksi ystäväni huolehtivat hevosen ruumiista, minulla ei ole tietoa mihin se lopulta päätyi.

    Sinulla on varmasti paljon ajatuksia päässä tällä hetkellä. Jollain tasolla järki sanoo, että tämä on parasta vaikka mieli ei sitä haluaisi millään ymmärtää. Olen seurannut sinun ja Futuran matkaa vuosien ajan blogista. Vaikka en ole teitä tavannut, jo blogista näki selvästi sen, että olitte sielunkumppanit. Parhaat ystävät, erottamattomat.

    Hevosenomistaminen on ihanaa, mutta varmasti raskain päätös on päästää irti. Se on kuitenkin myös tärkein päätös, siinä kohtaa mitataan sitä, miten paljon todella hevosesta välittää.

    Toivotan ihan hirveästi jaksamisia, vaikka ne voi näin tekstin muodossa tuntua vähän turhalta. Joku on joskus sanonut, että aika parantaa haavat ja niin se taitaa olla.

    Tsemppiä, Kaktu. ❤️

    • Kiitos aivan ihanasta kommentista <3 Minullakin on sellainen olo, etä Futurasta on tullut ikään kuin osa minua ja kun se kuolee, en ole ihan varma, mitä jää jäljelle tai muutunko jotenkin ihmisenä. Aika varmaankin näyttää.

  16. random says:

    Voimia ❤ kirjoitat tosi kauniisti ja todella toivon, että jätät blogisi näkyville. Mutta toi kirja idea, ostaisin sen kyllä heti jos sellainen tulisi!

  17. Zampza says:

    Ihan ekana voimia niiiin paljon kuin voin antaa♥ en osaa oikeen sanoo mitään. Oon tällä hetkellä menossa bussilla Etelä-Suomeen siskoni lukse. Ajettiin juuri tallin ohi, missä käyn liikuttamassa ponia ja hevosta. Luettuani postauksesi älysin että ei nekään ikuisesti elä ja vetääkö ne viimeisiään tällä hetkellä.
    Oot ainoa ihminen, jonka tiiän kirjottavan NOIN kauniisti!oot oikee ihme!♥ osaat ajatella noin vaikeetki asiat myös positiiviselta kannalta. Ja se on ihan mahtava puoli sinussa! Moni varmastikkin menisi niin maan alle kun vaan voi mennä ja elämä menee tyyliin kännittelyyn asti. Mut sie suhtaudut tulevaisuuteen ihanan avoimesti ja se matka kuulostaa ihan täydelliseltä siulle! Oot ansainnu sen loman koska oot nähny mielestäni paljon vaivaa Futuran suhteen. Ja hei pidä se kirjan kirjottaminen mielessä!!!! Voin kuvitella miten täydellinen siitä vois tulla!♥ varsinkin siun kirjotustyyli on ihan mahtava ja selkeää. Ootko miettiny muuten minne reissaat?:) ja vielä, voimia miljooonaasti teille molemmille!♥♥jos voisin niin halaisin sinuu nyt!♥

    • Kiitos kauniista sanoistasi <3 Vaikka olenkin avoin tulevaisuuden kannalta ja näen sen valoisana surullisista asioista huolimatta, en ole superihminen, enkä oikeasti tiedä vieläkään miten kaikki minuun vaikuttaa. Yritän tietysti selviytyä parhaani mukaan, mutta ei sitä vielä tiedä, vaikka kaivautuisinkin kuoppaan viinipullon kanssa! 😀 Kirjan kirjoittaminen olisi varmaan hyvää terapiaa, joten voi olla, että se lähtee käyntiin jo piankin.

      Haluaisin reissata ihan joka puolelle maailmaa, mutta varmaan täytyy aloittaa pienistä osista. Australia, Uusi-Seelanti, Aasian maat, Islanti ja Etelä-Amerikka ainakin kiinnostavat.

  18. I says:

    Oma hevoseni lopetettiin ampumalla, ja koen ainakin itse sen hevosystävällisimmäksi tavaksi. Oma vanha ruunani oli hankala lastata (oli joskus liukastunut lastaussillalla ja pelkäsi valtavasti siihen astumista), joten teurastamoon en mielelläni sitä halunnut viedä, koska tällöin viimeiset yhdessäolohetket olisivat olleet traileriin pakottamista. Eläinlääkärin toimesta lääkkeellisesti en halunnut hevosta lopettaa juurikin mainitsemistasi syistä. Myös hautaaminen olisi ollut ongelmallista. Löysin onneksi metsästäjän, jolla oli kokemusta hevosten lopettamisesta, ja joka otti lihat omaan käyttöön (lihojen hyväksi käyttäminen oli myös yksi positiivinen asia lopetustavassa, vaikka en oman hevoseni lihaa pystyisikään syömään, mutta hyvä että siitä joku muu saa jotain iloa ja vaivanpalkkaa).

    Hevoseni sai viettää viimeisen päivän kotona, ihan kuin koska tahansa aiemmin. Itse sain harjata ja hoitaa hevosta niin pitkään kuin halusin ennen kuin oli lopetushetki. Syöttelin sille leipää, otin viimeisiä kuvia, ja viimeisimmäksi leikkasin itselleni isot tukut jouhia muistoksi. Olin alunperin ajatellut olla paikalla ampumishetkellä, mutta minulle sanottiin, ettei kannata, että ei kannata turhaan jättää viimeiseksi muistikuvaksi hevosesta sitä ampumishetkeä. Koska hevonen ei ollut epäluuloinen tmv. vieraita ihmisiä kohtaan, tämä oli oikea ratkaisu. Itse kuulin vain laukauksen – ja senkin muistan varmasti koko loppuelämäni. Näky lopetetusta hevosestani olisi siihen samaan hetkeen voinut olla liikaa. En myöskään tiedä olisinko osannut olla riittävän rauhallinen ampumista edeltävässä tilanteessa, ja olisinko vain hermostuttanut hevosen läsnäolollani. Parempi siis näin. Nyt viimeinen muistoni hevosesta on, kun sitä talutettiin pois, ja se innokkaasti hamuili taluttajan kädessä olevaa porkkanapussia. Porkkanoita syöden se myös kuulemma lähti. Kuulemma todella nätisti, yhtään mitään aavistamatta. Mielestäni paras lahja, minkä hevoselleen voi antaa, on oikealla hetkellä pois päästäminen kivuttomasti ja nopeasti, hevosen edes sitä ymmärtämättä. Tietenkin tällaisissa ampumisissa täytyy muistaa turvallisuus ja huolehtia siitä, että ampujalla on oikeasti kokemusta hevosten lopettamisesta. Mutta senhän tiesitkin jo.

    Voimia aivan valtavasti. Kirjoitinkin jo pitkän viestin yhteen aiempaan postaukseesi, ja siinä toivoin, ettet kokonaan unohtaisi loppuelämäksesi hevosharrastusta – sinulla on niin hieno tapa kohdella ja kouluttaa hevosia. On kyllä hyvin ymmärrettävää (ja ehkä jopa kannattavaa) tehdä välillä asioita, joita hevosenomistajana ei ole voinut tehdä. Toki uusi hevonen ja sen kanssa päivittäin touhuaminen voisi helpottaa tuossa ikävässä muutostilanteessa, mutta sama surutyö on tehtävä joka tapauksessa. Toivottavasti saamme vielä joskus lukea blogista juttuja uudesta hevosestasi. Jos joskus uuden hevosen ostamiseen päädyt, suosittelen varsan hankkimisesta. On mahtavaa päästä alusta asti kouluttamaan ja tekemään hevosesta mieluinen ja luomaan alusta asti side hevoseen. Parhaassa tapauksessa yhteistä aikaa on silloin myös jopa 20-30 vuotta. Mutta älä liikaa näitä asioita mieti nyt – asia kerrallaan, ja ensin on vuorossa jäähyväiset Futuralle. Sitten katsot oman jaksamisen ja mieltymysten mukaan mikä tuntuu parhaimmalta jatkon ja hevosharrastuksen suhteen.

    • Voi kiitos, ihanasti olet kommentoinut kumpaankin postaukseen, jotenkin sellaisella tavalla josta saan hirveästi voimaa <3 Kiitos! Hienoa myös kuulla muiden kokemuksia lopetustavoista. Itsekin olen ajatellut, että jos ja kun joskus tulevaisuudessa hankin uuden hevosen, varsa tai nuori hevonen voisi tulla kysymykseen. Samanlaista projektia kuin Futura en voisi ottaa ihan siksi, että varmasti vertailisin uutta hevosta Futuraan jatkuvasti. Varsa olisi riittävän erilainen projekti ja siihen saisi varmasti luotua hienon suhteenkin, kun alusta saakka saisi itse kouluttaa.

  19. U says:

    Todella iso voimahalaus sinulle <3 Rakkautesi Futuraan paistaa niin voimakkaasti ruudun läpi että minulla virtaa kyyneleet poskilla, kun viimeiset postauksesi luin (ja minä en yleensä mistään lukemastani itke, mutta nyt kosketti syvältä).
    Nauti täysillä viimeisistä hetkistä ja muistele kaikkea hyvää mitä olette yhteisellä taipaleellanne kokeneet. Siteenne on ainutlaatuinen ja matkaanne on ollut ihana seurata. Älä turhaan syytä itseäsi, olet parhaasi tehnyt. Sanat eivät nyt riitä, mutta lähetän paljon lämpimiä ajatuksia sinne <3

  20. Itse päädyin Kapu-papparaisenn kohdalla tänä syksynä rauhoitus, pulttipyssy ja lopetuslääke- yhdistelmään. Itsekin mietin tuota ampumista mutta kun on noita koiria niin en halunnut niitä “hermostuttaa” ja tämä ratkaisu olikin meille se toimivin. Edellisenä päivänä naapuri kävi (asumme maalla) kaivamassa Kapun lempipaikkaan ison laitumen peränurkkaan isojen koivujen katveeseen haudan valmiiksi. Rakkaiden ympäröimänä pappa hyvästeltiin tallissa jossa tuttu ell antoi rauhoittavan ja oma mieheni talutti hevosen haudan viereen laitumelle. Siellä hevosen jo voimakkaasti nuokkuessa ell ampui pultin. Hevonen kaatui nätisti kyljelleen ja lääkkeet tuikattiin suoneen. Koko touhu ohi parissa minuutissa, nätisti ja kivuttomasti. Mieheni nosti hevosen kaivurilla hautaan johon se jäi kiitolaukka asentoon (joka oli muuten tämän pappa-hevosen lempipuuhaa). Itse pystyin tulemaan vasta paikalle kun hauta oli peitetty ja “kivi” hautapaikan merkkinä johon oli hyvä sytyttää kynttilä maailman kultaisimman papparaisen muistolle <3

    • Kiitos kun kerroit, kuinka teillä lopetus sujui. Kuulostaa siltä, että Kapu sai lähteä kauniisti viimeiselle matkalleen <3 Toivottavasti Futurankin tapauksessa kaikki sujuisi hyvin.

  21. Anna says:

    Minun hevoseni lopetettiin teurastamossa, mutta itse en lihoja halunnut vaan jätin jonkun muun syötäväksi. Kokemus oli kuitenkin ihan positiivinen (niin positiivinen kuin nyt tuollainen voi olla) ja varmaan jatkossakin mun hevoset menee teuraaksi, jos siihen vain on mahdollisuus.

    Täällä tarina meidän jäähyväispäivästä:
    http://annantalli.blogspot.fi/2015/01/jaahyvaiset.html?m=1

    Futuran kuvista kyllä jotenkin näkee, että se on jollain lailla luovuttanut. Ihan kuin se olisi vanhentunut vuosia yhtäkkiä!

    Minä ostin ensimmäisen hevoseni 17-vuotiaana. Nyt olen yli nelikymppinen ja hevosia on 5 kpl. Eipä tosiaan ole tullu päivääkään elettyä aikuista elämää ilman hevosia ja viikkoa pitemmistä matkusteluista on turha haaveilla. Ehdottomasti kannattaa sun nyt toteuttaa matkahaaveesi ennen uuden hevosen hankintaa! Minä tyydyn kohtalooni ja ajattelen, että ehkä matkustelen sitten eläkkeellä. 🙂

    • Kiitos kommentista! <3 Tuntuu kyllä tosi vaikealta ajatella elämää ilman hevosta, mutta kyllä minä tuon matkustushaaveen haluan ehdottomasti päästä toteuttamaan ja mieluumin nyt, kuin eläkkeellä! 🙂 Sydäntä kyllä särkee katsoa Futuraa, kun sen ilme ei ole enää entisensä.

  22. Emma says:

    Oma hevoseni lopetettiin ampumalla aika tarkalleen vuosi sitten. Kerta laakista tippui, suu täynnä kauraa eikä tullut mitään “rajuja refleksejä” vaan se oli siinä. Täydellinen hiljaisuus
    Voimia miljoonasti sinulle.

  23. Paula says:

    Nämä on niin tuttuja tunteita itselleni kolmen vuoden takaa. Minun ihana suomenruunani lopetettiin lokakuussa 2014 minun päätöksestäni. Takana oli 10 yhteistä ja ihanaa vuotta, mutta vuosia kestäneiden jalkavaivojen vuoksi halusin päästää parhaan ystäväni paremmille laitumille vielä siinä vaiheessa, kun pilke ei ollut lopullisesti sammunut silmistä. J oli tuolloin jo kunnioitettavassa 27 vuoden iässä.

    Voin kertoa, että ikävään ei voi kuolla. Suru pitää surra ja siitä ei pääse yli kuin ajan kanssa. Jossain vaiheessa ikävä muuttaa muotoaan ja ajatellessa rakasta ei tulekaan ikävän kyyneleet silmiin, vaan onnelliset muistot tuovat hymyn huulille. Olen kiitollinen siitä mitä sain J:n kanssa kokea ja se tunne ei häviä koskaan.

    J lopetettiin piikillä oman tallin pihapiirissä. Kaivuri oli tullut jo paikalle ja sitä se jännitti, mutta lopetuspaikalla se rentoutui tuttujen ihmisten ja herkkujen ansiosta. Lopetus piikillä onnistui erittäin hyvin. J kaatui nätisti ja hieman omalaatuisella tyylillä ja jo ennen kuolettavaa piikkiä siitä näki, että se oli jo kaukana poissa eikä enää ollut tässsä maailmassa. En kauniinpaa päätöstä meidän yhteiselle tarinalle olisi voinut toivoa.

    Voimia sinulle Kaktu <3

    T. Paula

  24. Samsa says:

    Multa lähti juuri pari päivää sitten 2 hevosta ampumalla pienellä teurastomalla jossa oli erittäin mukavia ihmisiä sillä n. 10 vuotta sitten yksi hevosistamme ei kuollu lopetuspiikkiin jonka takia en halua enää lopetuspiikkejä. Mun toinen hevoseni oli erittäin sairas jonka vuoksi aikaistin lopetusta koska aamuisin hevoseni haisi kuolleelta joka oli hirveää. Mutta nyt kun hevoseni on taivaassa elämäni on helpompaa nuoremman hevoseni kanssa kun ei tarvi pelätä löytävän kuolleen hevosen aamulla. Toinen hevoseni tai no poni oli erittäin kova karkaamaan ja tämän vuoksi stressasin ja pelkäsin koko ajan että se jää rekan alle.

    Vaikka ajatus tuntuu nyt surulliselta, parempaa tekoa et voisi tehdä. Hyvän hevosenomistajan tunnistaa siitä että luopuu rakkaasta. Vieraat hevoset voi tuntua ikävältä ensin mutta itse olen onnellinen että hommasin tämän nuoren hevosen alkutalvesta. Mitä nopeammin futuran lopetuksesta nouset toisen hevosen selkään sen helpompaa se on.

  25. Sari says:

    Minunkin hevonen lopetettiin ampumalla ja haudattiin omalle laitumelleen (asumme maalla). Hevoselle annettiin ensin rauhoitusaine, joka alkoi tehoamaan puolen tunnin kuluttua. Sinä aikana talutin hevosen tulevan hautapaikan viereen ja se sai koko sen odotusajan syödä herkkuja ja nauttia rapsutuksistani. Kun näytti siltä, että hevonen rauhoittui, lähdin pois paikalta omaan talliin ylläpitohevosen luokse. Talliin päästyäni kuulin yhden laukauksen. Tuo laukaus on jäänyt mieleeni ja samanaikaisesti muistan ajatelleeni “Nyt hevostani ei enää ole” ja “nyt se kamala asia on tehty”. Hevonen laskettiin samantien kaivurilla kuoppaan ja peiteltiin huolellisesti. Itse en halunnut, että siitä otetaan lihoja edes koirien ravinnoksi. Myöhemmin kävin viemässä hautapaikalle muistokiven, kanervat ja kynttilän.

    Halusin tietenkin kuulla miten itse ampuminen oli sujunut ja kaikki oli mennyt kuin oppikirjasta. Ei mitään refleksejä tai muutakaan ikävää. Olen todella kiitollinen, että kaikki sujui niin hyvin, sillä itse lopetuspäivänä murehdin paljon sitä, miten kaikki tulisi sujumaan. Mikäli joudun joskus tulevaisuudessa samaan tilanteeseen, aion ehdottomasti toteuttaa lopettamisen samalla tavalla. Kokemuksena se oli niin hyvä, kuin vain tuollainen surullinen, ikävä ja jalat alta vievä tapahtuma vaan voi olla.

    • Kiitos kun kerroit, miten teillä lopetus sujui. Hienoa, että kaikki meni hyvin. Paljon olen kuullut “positiivisia” kokemuksia juurikin ampumisesta, joten siinä mielessä suhtaudun asiaan rauhallisin mielin, mutta tietysti aina vähän jännittää, jos jotain meneekin pieleen. Toivottavasti meilläkin kaikki menisi hyvin ja rauhallisesti.

  26. Voimia sinne : < Minunkin oli aikanaan tosi vaikea kuvitella elämää ilman Sutkaa. Miten jokin niin keskeinen voisi olla poissa? Ja silti se yhtäkkiä oli. Varauduin siihen kauan, ja silti en minä sitä osannut etukäteen oikeasti kuvitella.

    Varoitus, pohdintaaa lopetustavoista:

    Itsekin pohdin aikanaan kovasti Sutkan lopetuksen tapaa. Olin tuolloin eläintenhoitajaopinnoissani nähnyt hevosen lopetuksen nukuttamalla ja lehmän lopetuksen sekä ampumalla, että pulttipistoolilla ja verenlaskulla.

    Olisin halunnut nukutuksen – ainakin näkemäni oli rauhallinen tilanne, vaikka ison eläimen rojahdus jalkojen pettäessä olikin dramaattinen. Silti hevonen oli ennen nukahtamistaan tyyni ja unisen oloinen, ei ollenkaan pelästynyt. Näkemääni ampumista seuranneet lihasrefkeksit nykimisineen ja kouristeluineen kauhistuttivat minua, vaikka tiesin eläimen olleen niiden aikana jo kuollut. Näkemäni pulttipistoolilopetus taas oli ampumista rauhallisempi, mutta verenlasku tuntui groteskilta.

    Kuten aiemmassa kommentissani kerroin, lopetushetki tuli lopulta niin yhtäkkisesti, etten saanut paikalle nukuttavaa eläinlääkäriä. Sen sijaan eräs (kotiteurastaja)tuttavani lopetti Sutkan pulttipistoolilla sen omalle laitumelle. Sutka oli jo valmiiksi makuulla, joten sen ei tarvinnut kaatua. Olosuhteisiin nähden koko tilanne oli tosi rauhallinen ja lopetus hetkessä ohi. Sutka ei ehtinyt pelätä. Silittelin sen päätä, kun tuttavani polvistui sen viereen ja ampui sitä otsaan. Silmänräpäyksessä se oli tajuton. Koska se makasi hevosten heinäpaalista levittelemän heinäkerroksen päällä, verikin imeytyi melko huomaamattomasti. Verenlaskun aikana se huokasi muutamia kertoja ja jalat nytkivät hieman, mutta muuta kouristelua ei tullut.

    Lopulta kaikki tavat ovat varmasti hyviä, kun ne tekee osaava ihminen ja tilanne on muuten rauhallinen. Itse olen iloinen siitä, että sain olla Sutkan kanssa sen viimeisinä hetkinä. Toisaalta tiesin olevani tilanteessa rauhallinen. Jos olisin epäillyt hermostuttavani hevosen omalla stressilläni, en olisi jäänyt lopetukseen. Muutenkin pitää muistaa myös oma jaksaminen, ei tarvitse yrittää sellaista, mikä tuntuu liian pahalta.

    Toivon kaikkea hyvää siihen aikaan, joka teillä on jäljellä. Voimia.

    • Kiitos paljon ja olen kiitollinen, kun jaksat jakaa näitä kokemuksiasi tänne <3 Toivon, että meilläkin menisi kaikki hyvin. Itse olen kyllä yleensä hyvin rauhallinen kriisitilanteissakin, joten voi olla, että kerään rohkeutta jäädä Futuran luokse ihan loppuun saakka.

  27. Myy says:

    Ampuminen on hevosenkin kannalta minusta oikein hyvä vaihtoehto. Mieheni on lopettanut myös hevosia (hän on metsästäjä) ja varsinkin hankaliksi kerrotut hevoset on saaneet rauhallisen ja mahdollisimman stressittömän lopun. Lääkkeellisiä lopetuksia nähneenä en tekisi sitä enää hevoselleni. Itse olin vierellä loppuun asti ja lopetuksen ajallinen kesto, ison eläimen nurin meno jne jätti melko ikävän kuvan verkkokalvoilleni eikä se poistu varmaan koskaan. :´( On ihan mielettömän hyvä, että pohdit näitä asioita etukäteen tarkkaan. Se on omalla tavallaan osa surutyötäkin, valmistautumista menetykseen sekä sen tuomiin reaktioihin. Voimia sinulle Kaktu, Futura on ikionnellinen, kun on saanut sinut elämäänsä. <3

  28. Meilläkin molemmat hevoset lopetettiin ampumalla, nopea toimenpide osaavissa käsissä. Hienoa, että sinäkin olet sillä kannalla. Jaksamisia, omastaan luopuminen on aina vaikeaa <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *