IMG_20171022_001800_185

Keiju nimeltä Ilonpilke Taikasiipi

Kerroin jokin aika sitten, että perustin toiminimen, sillä olen alkanut käymään keijuna lasten synttäreillä ja tapahtumissa. Yrittäjyys on lähtenyt mukavasti käyntiin ja keiju onkin jo vieraillut mm. autoliikkeessä ja lelukaupassa sekä tietysti useilla synttäreillä. Lisäksi keiju on tilattu jopa valmistujaisjuhliin ja hääkyselyjäkin on tullut. Mahdollisuuksia on siis monia ja uskon, että nyt on juuri sopiva hetki aloittaa yrittäjänä tällä alalla. Read More

DSC_0029-01

Höpöttelyä HIHS:issä ja Riders Magazine

Olin eilen HIHS:issä kuusi tuntia, mutta hevosia näin vain vilaukselta. Sain lipun Playssonin kautta sitä vastaan, että pönötin Chia de Gracian ständillä, jossa uusi, Playssonin tiimin tekemä hevoslehti Riders Magazine on myynnissä koko tapahtuman ajan. Torstai ei ollut mikään paras mahdollinen päivä promota lehteä, sillä viikonloppuisin on tietysti enemmän ihmisiä. Ahtaanpuoleisen ständin vuoksi oli kuitenkin ehkä parempi hoitaa pönötyshommat rauhallisempana Read More

4N4A8750

Satulaongelmia

Olen aina tiennyt, että minulla on todella älykäs hevonen. Siitä tietoisena varoittelen usein myös selkään kiipeäviä kavereitani siitä, että Futuralla on taipumusta oppia niin hyvät, kuin huonotkin tavat hetkessä. Futura ei kuitenkaan missään nimessä ole epäluotettava tai hankala ratsastaa, vaikka se onkin herkkä ja saattaa toisinaan tehdä jotain rajumpaakin. Itse en usko siihen, että temppuileva hevonen vain “pelleilee”, vaan taustalla Read More

maastossa 038

Elämää ikääntyvän hevosen kanssa

Julkaisin pari päivää sitten Futurasta lyhyen ravivideon Instagramissa. Video oli kuvattu ratsastuksen alkuvaiheessa ja Futura oli sillä ratsastuskerralla alkuun normaalia jäykempi, mutta kuitenkin tuntui muuten normaalilta ratsastaessa. Itse keskityin videota katsoessani siihen, kuinka uusi rengasviritys Futuran suitsissa toimii. Väsäsin nimittäin viikko sitten Futuralle sidepullit, jotta ratsastaessa pystyisi käyttämään myös johtavaa ohjasotetta.  Olin niin iloinen sidepull-virityksen toimivuudesta, että kummempia miettimättä latasin Read More

IMG_0723

Mahdollisimman stressitön muutto

Postaus on toteutettu yhteistyössä Chia de Gracian kanssa. Linkkien klikkaaminen ei tuota minulle lisätuloja, mutta postauksessa esitellyt rehut olen saanut yhteistyön kautta. Tallipaikan vaihtaminen on hevoselle aina stressaavaa. Harva hevonen saa kuitenkaan elää samassa paikassa koko elämäänsä. Hevoset pystyvät sopeutumaan uusiin rutiineihin, uusiin tallikavereihin ja uuteen ympäristöön, mutta muutos aiheuttaa aina jonkin verran stressiä, vaikkei hevonen sitä selvästi ilmaisisikaan. Stressiä Read More

_DSC0010-01

Sänkkärillä

Alkusyksy on kyllä minusta ehdottomasti vuoden parasta aikaa hevosten kanssa! Vielä on lämpöä ja valoa, vaikka ajoittain sää onkin jo mukavan kirpeä. Syksyn värit näyttävät upeilta ja sänkkärillä on ihana päästellä ylimääräiset virrat pois hevoselta. Varmasti tulemme viettämään paljon aikaa tällä pellolla syksyn mittaan. Kuulemma sitä ei ole yleensä kynnetty, eli todennäköisesti ratsastus on mahdollista vielä talvellakin. Ihanaa, kun on Read More

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen hullu, mutta ei se haittaa

Jos joku olisi sanonut mulle muutama kuukausi sitten, että palkkatyöni loppuu ja alan yrittäjäksi, en varmaankaan olisi uskonut. Näin tässä nyt kuitenkin kävi ja siksi blogikin on ollut hiljaa. Olen juossut paikasta toiseen hoitamassa asioita, naputtanut tuntitolkulla rästiin jääneitä käännöstöitä, vääntänyt artikkelia lokakuussa ilmestyvään Riders Magazine-lehteen ja lisäksi olin viime viikolla 10-tuntisia päiviä purkamassa entistä työpaikkaani. Megaraskaan viikon päätteeksi tein Read More

_DSC0276

Elämänmuutoksia kerrakseen

En ole ehtinyt kirjoittaa uutta postausta Futuran muuton jälkeen, nimittäin tallipaikan vaihdon lisäksi elämääni ilmestyi yllättäen muitakin mullistuksia. Juuri päivää ennen Futuran muuttoa sain tietää, että työpaikkani sulkee ovensa ihan kokonaan – kahden viikon varoitusajalla. Asia tuli minulle täytenä yllätyksenä ja järkytyksenä, sillä olen todella viihtynyt työssäni, eikä minulla ollut heti äkkiseltään selkeää käsitystä siitä, mitä haluaisin jatkossa tehdä. Päätin Read More