Loman tarpeessa

En ole pitänyt täyspitkää (kuukauden) kesälomaa kolmeen vuoteen ja sen kyllä huomaa. Viime vuonna lomani kesti vajaat kaksi viikkoa ja sitä edellisenä muutaman päivän. Viimeiset puoli vuotta on ollut minulle rahallisesti hankalaa aikaa ja onkin tuntunut, että vaikka kuinka teen töitä, rahat eivät riitä kaikkeen tarpeelliseen. Olen tehnyt viimeiset neljä vuotta kahta työtä ja nykyisillä työajoilla sekä pitkän tallimatkan ja Futuran vaatiman päivittäisen liikutuksen myötä olen alkanut väsyä.

Olen yrittänyt pitää vapaapäiviä ja rauhoittua, mutta aina tuntuu, että jokin stressin aihe estää mieltä lepäämästä täysin. Milloin palkka on myöhässä, auto hajoaa tai on niin paljon töitä, ettei meinaa ehtiä tekemään. Jos haluan ehtiä kirjoittamaan blogia, pitää yleensä tinkiä unesta ja herätä aikaisemmin aamulla. Blogi onkin jäänyt monena päivänä kokonaan pois mielestä. Ennen tarkistin kommentit monta kertaa päivässä ja nykyään on päiviä, etten edes muista koko blogin olemassaoloa.

Mielessä olisi kyllä aiheita, joista kirjoittaa. Aikaa ei vain ole.  Aikaa ei ole oikein muuhunkaan, joten se täytyy vain hyväksyä. Nyt loman alkaessa aion pitää blogista ainakin kahden viikon tauon. Yritän päästää itseni lomalla lepäämään ja ajattelemaan ihan kaikkea muuta kuin arkea, minkä pitäisi toivottavasti onnistua, sillä olen mm. lähdössä telttailemaan Pohjois-Norjaan – Lofooteille, jonne olen haikaillut pääseväni jo pitkään. Pelottaa, että matkalla porot asettuvat rintamaan auton eteen, emmekä pääse ikinä perille.

Autoni hajoaminen aiheutti ylimääräisiä sydämentykytyksiä viime viikolla. Lomaa varten vuokraamme auton, joten siihen auton puuttuminen ei olisi vaikuttanut. Tietysti siitä, ettei yht’äkkiä ollutkaan kulkupeliä, jolla pääsisi tallille hoitamaan Futuralle elintärkeää päivittäistä liikutusta, tuli ihan valtava stressin aiheuttaja. Vanhempani olivat onneksi ihania ja ostivat minulle yllättäen uuden auton sillä välin, kun olin viikonloppuna poikaystäväni kanssa telttailemassa ja kokeilemassa retkeilyvarusteiden toimivuutta – pitihän ne testata ennen pidempää reissua.

Olin vain maininnut vanhemmilleni autoni hajoamisesta ja he ymmärsivät tilanteen hankaluuden. Isäni käski minun lähteä telttailemaan ja olla stressaamatta, sekä lupasi katsella sillä välin minulle autoja. Kun pääsin kotiin, vanhempani olivat jo ostaneet minulle auton! Olen ihan mielettömän kiitollinen. Auto on juuri sellainen, kuin olen aina toivonutkin! Vanha auto lähti eilen romuttamolle. Asiat ratkesivat kuin itsestään, mutta kun stressi laukesi, jotenkin iski ihan kauhea uupumus. Mikään ei oikein motivoi ja haluaisin jo loman alkavan. Varmaan tuttu tunne kaikille kesäloman odottajille…. Myönnän, että olen todellakin loman tarpeessa!

Uuden auton onnellinen omistaja

 

Olen tottunut olemaan se muiden viihdyttäjä, joka on lähes aina hyvällä tuulella. Nyt on huono omatunto, kun en jaksa motivoitua innostamaan ja viihdyttämään muita ihmisiä entiseen tapaan. On vaikea antaa muiden ihmisten auttaa, koska haluaisin pärjätä yksin. Jokin aika sitten ihoni oli hyvässä kunnossa, mutta nyt viimeisen parin kuukauden aikana olen ollut niin stressaantunut, että todennäköisesti sen takia naamakin on räjähtänyt uuteen uskoon. Ei paljon naurata. Aknesta ei vain tunnu pääsevän lopullisesti eroon. Pitäisi varmaan lopettaa asioista stressaaminen, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty.

 

Futuran kanssa osaan unohtaa stressin hetkeksi. Hevonen on paras terapeutti. Futuran kanssa osaan keskittyä hetkeen. Toivottavasti neljän viikon kesäloma saa taas motivaationi entiselleen ja auttaa unohtamaan stressaavat asiat. Katsotaan sitten parin viikon päästä uudestaan, mitä kuuluu. Nyt alkaa nimittäin myös blogiloma (kommentteihin sentään lupaan vastata vielä parin päivän ajan)! Ihanaa lomaa myös kaikille teille muille, joilla se on vielä pitämättä!

16 thoughts on “Loman tarpeessa

  1. Pp says:

    Teit postauksen noista kinnerpateista niin kuinka paljon piikittäminen ja kuvaaminen suunnilleen maksoi? 🙂

  2. Olet todellakin lomasi ansainnut! Työpaikan vaihto on yleensä positiivinen asia mutta lomien menettäminen ei 🙁 Eikä ihminen tätä nykyajan oravanpyörää jaksa ellei pääse edes kerran vuodessa irtaantumaan kaikesta! Meidän autopostaus, liitten sun vanhaan autoon, ei nyt toteutunut mutta linkitin kyllä sen myynti-ilmoituksen tallinomistajalle. Ei yllättäen halunnut ostaa takaisin 😀

    • Haha voi ei Kaisa! :’D Meinasinkin jo laittaa sulle masentunutta viestiä, ettei meidän autobileet harmillisesti toteutuneet. Ankea tyyppi se tallinomistaja, olis nyt ostanut takaisin! ;D

  3. Hyvää lomaa! Muistan kyllä aina sen, kun kirjoitit, että sun autosta tippui pakoputki tallilta lähtiessä… 😀 Hieno on uus auto. Toivottavasti porot päästää teidät perille asti ja loma on super-rentouttava. 🙂 -AnnemariKo

    • Kiitos paljon! 😀 Porot ovat kuulemma vähän hölmöjä ja palloilevat autojen edessä miten sattuu. Toivottavasti eivät liikaa häiriköi meidän matkantekoa.

  4. Eo says:

    Ihanaa loman alkua, nauti ja rentoudu! Itsellä jäin juuri kesälomalle ja on myös ensimmäinen kunnon kesäloma 3 vuoteen ja on tapahtunut paljon todella vaikeita ja raskaita asioita, loma tuli myös tarpeeseen siis!
    Nauttikaa Lofooteista ja ottakaa paaaaaljon kuvia, on mahtavat maisemat ja kuulemma osa teistä on kapeampia. Itse nähnyt vain kuvista paikkaa, mutta kova hinku olisi myös sinne päästä..ehkäpä parin vuoden päästä ? NAUTTIKAA! ? ..ihanaa, että vanhempasi auttavat tuolla tavalla ❤️

    • Kiitos paljon <3 Yritä sinäkin nauttia lomasta ja rentoutua! Kuvattua tulee kyllä meillä varmasti ja PALJON! 😀 Mulle tuli tosi yllätyksenä, että vanhempani halusivat auttaa, koska yleensä olen selvittänyt ja hankkinut kaikki tällaiset isommatkin asiat ihan omin päin ja kerkesin jo hakea autolainaakin ennen kuin edes puhuin vanhempieni kanssa. Heillä sattui kuitenkin olemaan sellainen tilanne, että pystyivät auttamaan ja olen ihan superkiitollinen siitä! 🙂

    • Kiitos! <3 Mä haluan sinne niin paljon, että pelkään oikeasti, ettei päästä perille! 😀 Uskon pääseväni sinne vasta kun näen ne maisemat omin silmin! 😀

  5. Janita / Pennin pyörittäjä says:

    Mahtavaa lomaa sinulle, olet lomasi todellakin ansainnut! <3 Minäkään en oikeasti olisi edes varsinaisesti voinut pitää viikon lomaa, mutta otin sitten palkattomia päiviä. Tämä yksi viikko on vain täysin onneton ja tuntuu, että on vain stressannut enemmän kuin vain nauttinut.. Elämä on. Sieltä. Joskus ja jouluna, mutta minäkin toivon motivaation taas löytyvän jostakin. Onhan se onneksi aina jostakin löytynyt!

    Nauti kuitenkin täysillä, loma kaikesta on parasta mitä voit itselles välillä antaa 🙂

    • Voi kiitos <3 Aina tulee noita kausittaisia motivaatiopuutoksia, mutta eiköhän tästä taas nousta! Viikon loma on kyllä niin lyhyt, että siinä helposti iskeekin stressi, ehtiikö tehdä kaiken mitä haluaisi ja jääkö toisaalta aikaa suunnittelemattomalle oleilulle. Itseni tuntien varmaan ylisuorittaisin koko ajan, jos saisin vain yhden lomaviikon. Nyt mulla on kaksi viikkoa lomasta kokonaan suunnittelematta, joten jää kivasti tilaa, jos haluaa tehdä jotain spontaania. 🙂 Toivottavasti sullakin on ensi kesänä pidempi loma!

  6. Maarit L. :-) says:

    Ihanaa lomaa Kaktu!

    Turhaan podet huonoa omaatuntoa. Jokaisen jaksamisella on rajansa, kaikkein positiivisimmillakin. Usein voi toki olla niin, että yleensä pirteän ja reippan, iloa kuplivan henkilön apeutta ja hymytöntä olemusta ihmetellään herkemmin kuin sellaisen, joka muutenkin on olemukseltaan vähemmän hilpeä ja vähäpuheisempi.

    Hyvä että pidät taukoa myös blogista. Me lukijat jaksamme kyllä odottaa paluutasi ruudun ääreen. Ihana lomakohde teillä tiedossa, nautinnollista ja rentouttavaa matkaa! Toivon sydämestäni että saat levättyä kunnolla ja rauhoitut. Hienoa olisi jos loman jälkeen osaisit stressata vähemmän.

    Voin suositella lämpimästi Katri Syvärisen kirjaa “Löydä elämäsi taika”. Sitä lukiessa ainakin itselleni tuli olo kuin hyvä, viisas ystävä puhuisi minulle. Ajatuksia herättävä kirja jonka pariin palaan aina uudestaan.

    Aurinkoisia lomapäiviä!

    PS. Ja onnittelut ihanan värisestä uudesta, hienosta autostasi!

    • Kiitos taas ihanasta kommentista. <3 Mun mielestä sun kommentteja lukiessa tulee olo, kuin viisas ystävä puhuisi! 😀 Olen kyllä aika hyvä tsemppaamaan, vaikkei fiilis olisikaan ylimmillään ja vaikka menisin töihin motivaatio alhaalla, päivän aikana saan yleensä kaivettua jonkinlaista innostusta esiin, eli kukaan ei ole ihmetellyt olemustani. En varmaankaan ulkoisesti vaikuta kovin apealta tai väsyneeltä, mutta usein kuitenkin tuntuu siltä. Kiitos onnitteluista – itsekin tykkään uuden autoni väristä ja ihan koko autosta aivan mielettömästi! 🙂

Vastaa käyttäjälle Mari Virtanen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *