Onni onnettomuudessa

Heti alkuun varoitan, että tämän postauksen kuvat eivät ole välttämättä sitä kaikkein mukavinta katseltavaa. Jos siis kammoat naamassa olevia naarmuja ja turvotusta, lopeta lukeminen tähän.

Sunnuntaina kävin ratsastamassa kaverin nuorella hevosella, jonka kanssa on ollut vähän ongelmia viime aikoina. Hevonen oli siis uudessa tallipaikassa alkanut stressaamaan niin hoitaessa, kuin ratsastaessakin. Viime aikoina se oli säikähtänyt jotain kentällä muutaman kerran ja alkanut sen jälkeen pysähdellä kesken ratsastuksen ja kieltäytyä liikkumasta eteen päin. Omistaja ei uskaltanut kauheasti hevosta patistaa eteen, koska tuolloin se saattoi pukittaa, joten hän pyysi minua kokeilemaan ajatellen, että uskaltaisin ehkä vaatia hevosta eteen vähän jämäkämmin ja saataisiin selvyys siihen, onko kyseessä vain ratsastuksellinen ongelma, vai mahdollisesti jotain vakavampaa.

(Enempää en tämän hevosen ongelmiin tai niiden ratkaisuun tässä mene, sillä ne eivät itsessään kuulu blogiini millään tavalla. Kyseisen hevosen omistaja aikoo tutkituttaa hevosensa, selvittää tarkemmin varusteiden sopivuuden ja ottaa muutenkin asian vakavasti, joten toivon ettei kenenkään tarvitsisi jaella neuvoja tähän postaukseen, kun kyseessä ei kuitenkaan ole minun hevoseni.)

Olin ratsastanut kyseisellä hevosella kerran aikaisemminkin, mutta siitä oli jo lähemmäs vuosi aikaa ja tuolloin hevonen asui eri tallilla. Tuolloin hevonen oli kiva ja mutkaton ratsastaa, eikä säikkynyt mitään. Nyt hevonen oli erilainen kaikin puolin ja tuntui jännittävän tallissakin jokaista rasahdusta. Ratsastus sujui siitä huolimatta aluksi ihan hyvin ja ehdin ravailla jonkin aikaa, sekä sain pari ensimmäistä pientä jäkityskohtausta selvitettyä. Joka kerta kun esimerkiksi auto ajoi kentän ohi tai ihminen käveli jossain kauempana, hevonen jämähti paikalleen, tuijotti häiriötekijää kauhistuneena ja alkoi sitten peruuttaa. Ei mitään riehumista, pukittelua tai muuta hurjaa, vaan pelkästään peruuttelua. Se oli kuitenkin siinä mielessä vaarallista, että hevonen peruutteli hyvin lähelle kentän aitoja.

Jossain vaiheessa kentän ohi sitten ajoi auto, josta kuului hieman erikoinen ääni ja tämä sai hevosen järkyttymään sen verran, että se alkoi peruutella kentän aitoja päin välittämättä estetolpista, kulmassa olevasta puutarhaletkusta, jne. Tästä tilanteesta en saanut enää hevosta liikkumaan eteen päin. Estekaluston luota sain sen peruutettua pois, mutta sitten mentiinkin perä edellä aitaa päin. Tämän jälkeen hevonen oli hypännyt kynttilänä pystyyn ja minä olin tippunut hevosen ja aidan väliin ilmeisesti lyöden kasvoni metalliseen aitaan. Tilanne kävi niin nopeasti ja oli niin yllättävä, etten edes ehtinyt tajuta mitä tapahtui, enkä myöskään ehtinyt yrittää pysyä selässä. Seuraava muistikuva on siitä, kun konttasin maan tasalla ja meinasin pyörtyä, kädet olivat ihan veressä ja ihmettelin mistä veri tulee. Menin kentän laidalle istumaan ja olisin halunnut laittaa silmät kiinni, mutta kaveri käski pitää ne auki.

Tämä on otettu ehkä 20 min tippumisen jälkeen, kun olin pyyhkinyt pahimmat veret pois.

 

Siinä sitten ehkä kymmenisen minuuttia keräilin itseäni ja totesin, että minulla on suussa, ylähuulen ja posken välimaastossa aika huiman kokoinen reikä. Kielellä satuin sinne osumaan ja sen perusteella tein diagnoosin. Onneksi suussa olevien haavojen verenvuoto hyytyy nopeasti. Aluksi ajattelin, etten ehkä kykene kiipeämään takaisin selkään, mutta hetken istuttuani päätin, että pakko sinne on mennä, ettei nuori hevonen opi pääsemään ratsastajasta tuolla tavoin eroon. Kiipesin siis takaisin kyytiin ja ratsastin vielä hetken käyntiä ja ravia siten, että hevosen omistaja käveli vieressä. Lopuksi pyysin omistajan vielä jäämään kauemmas seisomaan, jotta sain tehtyä sujuvan raviympyrän yksin. En uskaltanut vielä tallissa katsoa suuhuni, joten tarkistin vammat vain pintapuolisesti peilistä ja lähdin ajamaan kotiin.

Yli puolen tunnin ajomatkasta selvittyäni ja kotiin päästyäni minulla oli mielessä aluksi kaikkea muuta, kuin päivystykseen lähtö. Piti vaihtaa vaatteita,  lähettää viestejä kavereille ja vaikka mitä. Poikaystäväni käski kuitenkin näyttää suussa olevaa reikää ja ilmoitti sen nähtyään, että nyt lähdetään vähän äkkiä päivystykseen, koska olen tikkauksen tarpeessa. Ilmeisesti sain jonkinlaisen adrenaliinipiikin tippumisen jälkeen, koska selvisin ilman kipuja ja heikotusta kotiin omin avuin. Vasta matkalla päivystykseen alkoi heikottaa ja varsinkin se alkoi ottaa voimille, etten pystynyt juomaan kunnolla haavan takia. Tilanteeni oli sen verran akuutti, ettei minun tarvinnut päivystyksessä kovin kauaa odotella ennen hammaslääkärin tuoliin pääsyä. En kysynyt montako tikkiä haavaan ommeltiin, mutta melko kauan siinä meni, koska haava oli niin hankalassa paikassa.

Seuraavana päivänä naama oli tikkauksen jäljiltä tosi turvonnut, mutta menin silti töihin reippaasti. Kyllä silti inhotti olla kaupassa palvelemassa asiakkaita tämän näköisenä – ja pahinta oli, kun ei pystynyt edes hymyilemään! Onneksi sain koko päivän auttaa myymäläremontissa ja asiakaskontaktit jäivät aika minimiin. Eilen ja tänään minulla on ollut vapaata ja turvotus on ollut pahimmillaan. Eilen nukuin lähes koko päivän ja haudoin poskea kylmähauteella vähän väliä. Turvotus on ihan järkyttävää, enkä edes tunnista itseäni peilistä tällä hetkellä. Olen tottunut ilmaisemaan itseäni voimakkaasti kasvojen ilmeillä, joten on tosi raskasta, ettei pysty edes hymyilemään. Yritän kuitenkin repiä tästä pallinaamasta edes vähän huumoria, koska eihän tätä muuten kestä katsella! Eilen kävin vielä lääkärissä mittauttamassa tulehdusarvot ja turvotuksesta huolimatta paraneminen vaikuttaisi olevan hyvin käynnissä ja tulehdusarvot olivat normaalien rajoissa.

Eilen turvotus oli pahimmillaan.
Tänään turvotus on vähän laskenut ja tasoittunut, mutta en silti pysty vielä hymyilemään tämän enempää 🙁

 

Minulla oli onneksi onnea, eikä yksikään hammas särkynyt. Muutenkin kasvojen alueelle kohdistuvat iskut ovat aina vaarallisia, joten saan olla kiitollinen, että nenä on edelleen suorassa ja silmät päässä. Olen aina suostunut auttamaan kavereita ihan kaikenlaisten hevosten kanssa, eikä tällaista ole koskaan käynyt. Olen pysynyt selässä harvinaisen hyvin – ja osannut myös pudota turvallisesti ja vammautumatta. Tämä tapaus sai kuitenkin miettimään, kannattaako omaa turvallisuutta oikeasti riskeerata silloin tällöin vierailla hevosilla ratsastaessa. Jotenkin tuntuu erilaiselta joutua onnettomuuteen vieraan, kuin oman hevosen kanssa. Jos tuo pystyyn hyppääminen olisi tapahtunut keskellä kenttää, olisin saattanut selvitä parilla mustelmalla, eli tässä tilanteessa oli myös huonoa tuuria matkassa.

Futurasta kuitenkin aina tiedän, miten se on liikutettu ja hoidettu, tiedostan varusteiden sopivuuden ja kunnon, sekä tiedän omat ja hevosen rajat. Vierailla hevosilla (etenkin satunnaisesti ja hevosta kunnolla tuntematta) ratsastaessa ei voi koskaan olla ihan täysin varma ja tietoinen siitä, kuinka hevonen käyttäytyy – etenkään silloin, jos ongelmia on jo ollut. Kun uusi ratsastaja laitetaan jo ennestään stressaantuneen hevosen selkään, sekin voi saada pelkoreaktiot vahvistumaan. Ehkä jatkossa jätän herkemmin tällaiset yksittäiset ratsastuskerrat väliin, jos tiedossa on, että hevosen kanssa on jotain isompaakin ongelmaa. Nyt kun olen ehtinyt pari kertaa ratsastaa Futuralla tippumisen jälkeen, se on tuntunut maailman turvallisimmalta hevoselta

Jotain hyvääkin täytyy nyt vielä tähän loppuun kertoa, nimittäin Futuralla oli tänään hampaiden raspaus. Puoli vuotta sitten kävimme Vermossa kuvauttamassa suun isomman reiän ja useammassa hampaassa esiintyvän karieksen takia. Tuolloin hampaaseen laitettiin väliaikainen paikka ja eläinlääkäri sanoi, ettei muuta tarvitse tehdä. Nyt täytyy vain seurailla suun kuntoa puolen vuoden välein. Vähän jännitti, mihin suuntaan hampaiden kunto on mennyt, mutta tulikin iloisia uutisia; karies ei ole edennyt, eikä hampaissa ollut edes piikkejä! Vain reikiintyneen hampaan yläpuolella olevaa hammasta piti vähän tasoittaa, koska se ei kulu pureskellessa reiän kohdalta ja siihen jää harjanne. Eläinlääkäri vielä kehui, että Futura on erinomaisessa lihaskunnossa ikäisekseen. Tulipa hyvä mieli ja helpottunut olo! Vielä kun tämän omankin pallinaaman saisi kuntoon, asiat olisivat loistavasti!

 

19 thoughts on “Onni onnettomuudessa

  1. Heidi says:

    Huih kun kuulostaa pahalta toi putoaminen! Onneksi vältyit suuremmilta vammoilta ja nyt tosiaan kannattaa käyttää harkintaa, että hyppääkö iha kaikkien hevosten selkään, vaikka ainahan sitä voi sattua ja tapahtua ja porkkanaan tukehtua 😀
    Tuli elävästi mieleen oma onnettomuus 3 vuoden takaa. Talutin hevosta kentällä ja se siinä oli ollut koko ajan melko virkeässä mielentilassa (lue: hyppinyt ja ryntäillyt päättömästi) ja sitten napsahti lopullisesti ja heppa teki jonkin kevätjuhlaliikkeen, jossa mä sain osuman takajalasta kun se pukitti. Ei mennyt taju, huusin vaa “Se potkas mua päähän” ja menin polvilleen. Sit huomasin et naamasta valuu verta maahan.. Yks tallilainen tuli tarkastaa tilanteen ja nieleskeli vaa joooo-o meeppä tohon maate ni soitetaa ambulanssi. En ite nähny vammaa missään kohtaan (harmittaa ettei kukaa ottanu kuvaa ja lanssikuskilta en sit enää kehdannu kysyy, ettei se laita kaupanpäällisiks mielentilatutkimuksii :D) mutta käytännössä koko oikee poski oli repsahtanu syvälle auki ja leukaluu ja silmäkuopan pohja oli murtunu. Mut hoidettii tosi hyvin, parsittiin päivystyksessä kasaan ja leikattiin parin pv päästä, mutta se naama… noh noi sun kuvat näyttää melko tutulta 😀
    En tiedä miks nyt lähdin tähän tämmöstä romaania kirjottaa, mut halusin vaa lähettää tsempit et kyl se turvotus siit lähtee ja naama palautuu ennalleen. Ja sit vielä et kai ne otti sun päästä kuvat?!? Ettei vaa ollu murtumia, sisäistä verenvuotoo tms?

    Ja ihanaa et Futura voi hyvin, oikeen aurinkoista kesän odotusta teille molemmille! 🙂

    -Heidi

    • Heidi says:

      Ja se vielä et liike on paras lääke tohon turvotukseen, ku saa nesteet liikkeelle. Kylmä auttaa toki kipuun ja turvotukseen, mut kannattaa olla tosi tarkka ettei palelluta kasvojen herkkää ihoa. Pikaista paranemista!

      • Kiitos kommentista! Aika kamala koettelemus ollut sulla! Mun poski parani viikossa. Kylmäsin kolmena ensimmäisenä päivänä turvonnutta kohtaa vähän väliä ja kun sitten neljäntenä päivänä aloin liikkua enemmän, turvotus lähti nopeasti. Viisi päivää oli myös järjetön väsymys, mutta selvästi lepo, kylmä ja kevyt liikunta auttoivat, koska nyt poski on kuin entisensä! Arpi on monta senttiä pitkä, mutta onneksi se on piilossa suun sisäpuolella 😀 Kuvia ei otettu päästä, mutta nyt on ainakin selkeä juttu, että noin vähillä vammoilla selvisin. Ihanaa kesän odotusta sullekin 🙂

  2. Rou says:

    Au, mutta onneksi selvisit suht pienillä vammoilla, tuollainen teräsaita kun olisi osunut vaikka selkään… 🙁 Muutto on joillekin hevosille kauheampi kokemus kuin muille, toivottavasti kys hevonen rentoutuu joskus, tsemppiä kaverillesi sen kanssa!

  3. Voi eii :(( Noin vuosi sitten ratsastin yhdellä tosi tutulla ponilla ilman satulaa. Olin laukkaamassa pitkää sivua ja ennen kulmaa hidastin raviin. No se ravi pomputti niin paljon että aloin valumaan ja tipuin. Oikeseen käteen sattu vähän, mutta ratsastin tunnin loppuun ja laukkasin vielä. Seuraavana päivänä käytiin lääkärissä ja kuvauttamassa, niin mulla oli ranne murtunut.

    Nyt on käsi kunnossa ja oon ratsastanut tosi paljon ja oppinut paljon uutta

  4. Tiina says:

    Kaktu, onko sulla ollut Futuran kanssa sellaista ongelmaa, että heppa nostaa laukan mutta ei jatka sitä? Mun ex ravuri kyllä nostaa laukan, mutta ei jatka sitä ehkä kun pari askelta. Mitä pitäisi tehdä että heppa jatkaa? Voimaa ja tasapainoa hevosella on.

    • Alussa Futura ei jaksanut oikeaan kierrokseen laukata kovin montaa askelta varsinkaan ratsastajan kanssa, koska se oli sille vaikeampi suunta. Voiman ja tasapainon kehittyminen vie oman aikansa. Kauanko hevosella on ratsastettu? Laukkaako ilman ratsastajaa esim liinassa tai vapaana? Onko varusteiden sopivuus tarkistettu? Netin kautta on aika vaikea neuvoa, kun ei ole hevosta ja ratsastajaa nähnyt.

  5. Karoliina says:

    Voi ei! 🙁 Itse tipuin aika pahasti n. kuukausi sitten. Ratsastin nuorella arabilla. Se oli rodun tapaisesti aika säpäkkä. Mentiin kentällä ja tuuli aika paljon, jonka takia heppa oli säikky. Käveltiin ihan rauhassa kunnes heppa yhtäkkiä ryntäsi laukkaan, säikähti tuulta. Sain hepan jotenkin hallintaan, kyllä se hieman vei mua ympäri kenttää. Hieman se sitten rauhoittui ja ohjasin sen voltille. Hevonen kuitenkin lähti linjalle ja teki yllättäen laukanvaihdon, jonka seurauksena heppa lentää polvi edellä maahan. (toinen jalka oli vielä silloin maassa, eli hevonen meni jalat eri aikoihin maahan.) Tälle ei oltu vielä edes opetettu laukanvaihtoja, koska se ei ole tasapainoltaan vielä valmis vaihtoihin. Oltiin siinä sitten maassa ja hevonen oli ymmällään. Mulla oli jäänyt toinen jalka jalustimeen ja aloin irroittaa sitä. No, hevonen ponkaisee samantien ylös ja alkaa hyppimään ja pukittelemaan ja minä lennän kenttään käsivarsi edellä. Siinä hetkessä en tuntenut vielä mitään, mutta vähän ajan päästä käteen alkoi sattua todella paljon. Lääkärissä selvisi, että käsivarsi on murtunut. Hepalle ei onneks käyny pahempaa, mutta se ontuu hieman toista jalkaa, jota nyt kylmätään. No, onnettomuuksia sattuu. Paranemisia sulle! 🙂

    • Hui, kuulostaa hurjalta tippumiselta! Onneksi selvisit “vain” murtuneella kädellä. Paranemisia sinullekin (jos käsi on vielä paketissa) ja hevoselle!

  6. P says:

    Siis reikä on suusi sisällä? Mikä sen oli tehnyt, omat hampaasi? Tosi hurjan kuuloinen juttu ja järkky turvotus. Itsellänikin vieraiden hevosten kanssa on sattunut välillä vähän kaikenlaista ja nykyisin en enää halaja kovin innokkaasti villien vieraiden selkään. Maailma on täynnä kilttejä hevosia niin en näe syytä kiivetä “epävakaiden” selkään.

    • Juuri niin, eli oma hammas oli melkein lävistänyt ylähuulen ja posken välimaastoa. Hammaslääkärikin oli aivan ymmällään, miten niin voi edes tapahtua. Olen kyllä aikaisemminkin saanut suuhun haavoja tippumisen yhteydessä, kun esimerkiksi hevosen pää on kolahtanut omaan naamaan pudotessa tai sen jälkeen. Mulle tuskin tuosta mitään kammoa jäi vieraitakaan hevosia kohtaan, mutta jatkossa en aio lähteä vain kertaluontoisesti ratsastamaan vierasta hevosta, jonka kanssa on hankaluuksia. Uskon, että hevosten kanssa luottamus ja suhteen rakentaminen on avainasemassa tulosten kannalta. En pidä itseäni niin huippuna ratsastajana, että voisin saada minkä tahansa vieraan hevosen ongelmat korjattua yhdellä ratsastuskerralla, joten ennemmin jätän sellaiset tarjoukset sitten kokonaan väliin. Ja onhan se ihanaa ratsastaa omalla hevosella, joka toimii kuin ajatuksen voimalla <3

  7. Auts, onneksi ei kolahtanut pää kovemmin. Itse jännitän uusia hevosia todella paljon, enkä ihan herkästi edes mene tunnille vaihtuvan hevosen takia. Sen takia oli kamalaa, kun vanha poni lähti uuteen kotiin eläkkeelle. Yhteistä taivalta takana oli 3v ja vaikka poni oli kategoriaa “monsteri”, sen kanssa tuntui aina niin turvalliselta. Rupesin etsimään vuokrahevosta ja kävin kokeilemassa muuan suokkia, jolla oli paha päivä ja lensin selästä niin, että tuli aivotärähdys ja murtui kylkiluita. Nukuin monta päivää ja mistään ei tullut mitään, edes kävelystä.

    Sittemmin kokeilin uutta vuokrahevosta ja voin sanoa, että oli kuset housuissa. Onneksi kyseessä on letkeä kaveri ja luottamussuhde on jo rakentumassa. Ikuiset traumat suokkeihin tuli ja nykyään säikähdän, jos hevonen lähtee reippaasti laukalla ulospäin ympyrältä.

    • Niinpä, aivotärähdyksen pari kertaa kokeneena en olisi halunnut sitä uudestaan! 😀 Onneksi oli kypärä päässä, mutta kuten tästä minunkin vammasta huomaa, ei ole mitään suojavarustetta, joka suojaisi kaikilta mahdollisilta vammoilta (paitsi ehkä haarniska)! 😀 Itse en ole koskaan jännittänyt uusia hevosia, enkä varmasti jännitä jatkossakaan. Ehkä kuitenkin jatkossa mietin tarkemmin, lähdenkö auttelemaan sellaisten tapausten kanssa, joiden selkään muutkaan eivät uskalla mennä.

  8. Heidi says:

    Hui onneksi ei käynnyt pahemmin! Tipuin tänään ekaa kertaa hevoselta, mitä olen liikuttanut syksystä asti. Herra päätti “säikähtää” liikkeelle lähtevää traktoria. Mutta mulla taitaa vain tulla mustelma reiteen enkä edes kolauttanut päätä pudotessa, eli aika hyvä tuuri ollut. Koitahan nyt parannella itseäsi rauhassa 🙂

    • Mullakaan ei onneksi kolahtanut pää – poski vain! Tipuin jaloilleni, mutta ilmeisesti joko horjahdin tai sitten matkalla alas selästä kolautin naamani. En edes tiedä, koska kaikki tapahtui niin nopeasti. Toiseen polveen mulla tuli mustelma, eli jotenkin olen alas tullessani horjahtanut, vaikka jalat edellä tipuinkin. Nyt alkaa olla jo onneksi paljon parempi olo. Hyvä, ettei sullekaan sattunut tippuessa pahemmin. 🙂

  9. Jenna says:

    Joulukuussa putosin hevoseni selästä pää edeltä saaden muistikatkoksen, pahalaatuse aivotärähdyksen, sisäveren vuotoa ja ilmarakkuloita keuhkojen ulkopuolelle. Nyt keväällä selvisi että hevosella on kinnerpatti josta johtui putoamiseni. Mutta sen verran usko hevoseen lähti että päätin myydä hevoseni sillä ainut mitä mietin enää hevoseni selässä on se että mitä tapahtuu tänää hepan selässä. Onneksi löysin hevoselleni oikean ostajan joka vielä asuu lähellä joten ei ole pelkoa että ex ravurini päätyisi kiertoon:)

    • Hui, kuulostaa inhottavalta! Mä selvisin vielä selvästikin vähällä! Toisaalta oisin toivonut kolhineeni jonkun muun ruumiinosan, koska kasvot on jotenkin niin iso osa identiteettiä. Osaan kuvitella kinnerpattiriehumiset, Futurallakin oireilu alkoi selittämättömällä rodeoinnilla, mutta siinä vaiheessa en vielä osannut yhdistää kinnerpatteihin. Hyvä, että sait hevosesi myytyä sopivaan kotiin ja lähelle 🙂

Vastaa käyttäjälle kaktuu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *