Otsikon mukaista teemaa on tullut viime aikoina pohdittua todella paljon. “Syyllisenä” tottakai rakas hevoseni, jonka käytös on ollut osittain hieman hämmentävää viimeisen kuukauden aikana. Ensin joudun hieman pohjustamaan tätä aihetta kertomalla kengättömyydestä. En ole kovin paljon tainnut blogissa asiasta kertoillakaan, mutta tosiaan päätin reilu kuukausi sitten ottaa Futuralta kengät pois kesän ja mahdollisesti ensi syksynkin ajaksi.
Futura on ollut myös pari vuotta sitten puolisen vuotta ilman kenkiä pitkällisen kenkientiputteluongelman seurauksena. Kun tilanne alkoi olla se, että irtokenkiä tuli parhaimmillaan kolme kertaa kuussa, eikä kengittäjä enää keksinyt keinoja kenkien jalassa pysymiseksi, päädyimme ottamaan kengät pois. Futuralla on kyllä ollut hyvät ja kovat kaviot, mutta sen liikkeet ovat sen verran laajat, että Futura polkee herkästi etukengät irti jalastaan. Kun kenkien irtoilua ja uudelleen kiinnittelyä tapahtui paljon, kavioiden alaosa tuli kuitenkin niin täyteen naulanreikiä, etteivät kengät enää pysyneet jalassa ja välillä kaviot halkeilivat reunoista. Kenkien tiputtelusta tulee helposti kierre, kun naulanreikiä on liikaa, eivätkä ne pääse välillä kasvamaan pois.
Kun hevonen on ilman kenkiä, kaviot kuluvat melko nopeasti naulanreikiin saakka ja uutta kavioainesta kasvaa tietysti koko ajan tilalle. Koska kengättömän hevosen kavioiden verenkierto paranee, kaviot vahvistuvat pidemmän kengättömän jakson aikana melkoisesti. Puolen vuoden kengättömyyden aikana Futuran kaviot vahvistuivat niin paljon, että tuon kengättömän jakson jälkeen meni kaksi vuotta ennen ensimmäistäkään irtokenkää.
Muuten olisin voinut pitää Futuraa kengättömänä pidempäänkin, mutta tallimme pihapiiri ja tarhat ovat todella mäkisiä ja ensimmäisten jäätikkökelien aikaan Futura ei enää meinannut uskaltaa edes kävellä ulos tallista. Silloin oli pakko laittaa hokkikengät ja taas menikin pari vuotta kengällisenä niin, että hujahti. Meinasin myydä jo bootsitkin, mutta mieleni muuttui, kun reilu kuukausi sitten Futuralta tippui taas kenkä. Kurakausi ei näyttänyt loppuvan koskaan ja pelkäsin, että irtokenkäkierre alkaa taas. Päätin, että kokeillaan taas paljasjaloin oloa ainakin kesän ajan.
Futura ei arkonut ensimmäisten kahden viikon aikana kavioita juuri ollenkaan. Minulla oli vain yksi pari bootseja, joten menimme paljon kokonaan ilman niitä ja pidemmillä maastolenkeillä laitoin bootsit vain takajalkoihin. Loogisempaa olisi monen mielestä laittaa bootsit eteen, koska etujaloille kohdistuu enemmän painoa, mutta Futuran tapauksessa takakaviot ovat kaivanneet enemmän suojaa, sillä sen takajalat kipeytyvät ja jäykistyvät herkästi kinnerpattien takia, ellei se käytä niitä aktiivisesti. Sain ostettua Futuralle toiset bootsit käytettyinä. Meillä on nyt käytössä Old Mac’s G2 bootsit, jotka pysyvät jalassa yllättävän hyvin myös maastossa rämpiessä. Vain pari kertaa kovemmassa vauhdissa Futura on polkaissut etubootsin irti maastossa.
Olen mennyt pääosin pellolla kokonaan ilman bootseja, koska siellä pohja on hyvä ja Futura liikkuu parhaiten, kun jaloissa ei ole mitään ylimääräistä. Kun kaviot alkoivat olla kuluneemmat ja sain hankittua toisen parin bootseja, ratsastin välissä aika paljon bootseillakin, mutta kun Futura vielä useankin kerran bootseilla ratsastettuani liikkui hieman laahustaen kentällä ja pellolla, päädyin ratsastamaan koulutreenit mieluumin ihan paljain jaloin. Kentällä on sen verran paljon karkeampiakin kiviä, että mieluumin vielä näin alkuvaiheessa suojaan kaviot siellä.
Hypätessä olen kerran kokeillut bootseja, mutta etubootsien kanssa Futura ei hypännyt kunnolla, joten otin ne pois kesken treenin. Takabootsien kanssa laukan laatu vähän kärsii, mutta hypyt sentään onnistuvat ihan normaaliin tapaan. Maastossa bootsit eivät vaikuta Futuran liikkumiseen mitenkään, paitsi juuri sen verran, että reippaammassa laukassa ne saattavat tippua jalasta. Toivon, että jossain vaiheessa kaviot tulisivat siihen kuntoon, että bootsit olisivat oikeasti tarpeelliset pelkästään maastoillessa. Nyt ainakin pellolla Futura liikkuu niin hyvin, ettei bootsien käytölle ole siellä ratsastellessa mitään syytä.
Kun kaviot olivat jo ehtineet kulua naulanreikiin saakka ja tarha oli kuivunut kurakelien jälkeen koppuraiseksi, huomasin ettei Futura enää liikkunut tarhassa yhtä mielellään kuin ennen. Tämä ei sinänsä ole Futuralle erikoista käytöstä, sillä myös kengällisenä se on välttänyt liikkumista tarhan ollessa mutainen tai koppurainen. Kaviot olivat selvästi hieman aremmat tiellä kävellessä, mutta kuitenkin hyvällä pohjalla ratsastaessa Futura oli ihan normaali. Takakaviot olivat parina päivänä myös aavistuksen verran etukavioita lämpimämmät, mutta sitten tilanne normalisoitui.
Tietysti liikkumattomuus tarhassa vaikuttaa kinnerpattihevosilla helposti myös jäykistävästi ja pari kertaa Futura olikin ratsastaessa ensimmäisten ravipätkien aikana hieman tavallista jäykempi, mutta vertyessään muuttui letkeäksi omaksi itsekseen. Päätin, että seurailen tilannetta muutaman päivän ajan ja katson sitten, laitetaanko kengät takaisin jalkaan vai jatketaanko kengättömyyttä.
Yhtenä päivänä säikähdin jo pahemman kerran, kun tallinpitäjämme laittoi aamulla viestiä, ettei Futura ollut meinannut melkein suostua edes kävelemään aamulla ja oli vain nostellut takajalkojaan. Ihmettelin, koska edellisenä päivänä hoitaja oli käynyt juoksuttamassa ja kertonut Futuran liikkuneen hyvin ja sitäkin edellisenä päivänä Futura oli ollut todella hyvä ratsastaa. Muutin koko kyseisen päivän aikatauluni päästäkseni mahdollisimman pian katsomaan Futuran vointia ja ehdin tallille vajaan kahden tunnin kuluttua.
Heti ensimmäisenä tallilla näin tallinpitäjän ja hän kertoi, että Futura oli viime päivinä ollut aamuisin jäykkä ja taluttaessa jumittanut todella pitkä aikoja paikallaan, eikä iltaisinkaan ole aina halunnut tulla talliin. Säikähdin, että nyt sillä on oikeasti jotain pahasti vialla. Matkalla tarhaan on vieläpä mahdollista kävellä tien pehmeässä reunassa suurin osa matkasta, joten käytös tuntui todella erikoiselta, eikä Futura ole muutenkaan koskaan ollut jumittajatyyppiä. Huoltani lisäsi se, että muutkin tallilaiset kertoivat Futuran vain möllöttäneen tarhassa paikallaan ja osallistumatta tarhakavereiden leikkeihin.
Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi. Tarhassa Futura oli minua vastassa pirteänä, lähti mielellään mukaani, eikä arkonut kavioitaan tiellä tavallista enempää. Ratsastin pellolla ja Futura liikkui todella hyvin ja tein kunnon koulutreenin, sekä menin vielä kaulanarulla lopuksi. Futura oli tyytyväisen oloinen ja reipas. Olin aivan hämmentynyt tilanteesta ja jotenkin tuli sellainen olo, että kohta kaikki varmaan pitävät minua eläinrääkkääjänä, jos vain itsepäisesti pidän hevostani ilman kenkiä, enkä välitä siitä, mitä muut ihmiset kertovat sen oireilusta. Aloin miettiä, olenko vain itse sokea, enkä huomaa oman hevoseni olevan kipeä.
Tuntui hullulta, että Futura toimi mielettömän hyvin ratsastaessa ja liikkui kengättömänä pellolla tosi letkeän tuntuisesti, eikä kyseenalaistanut mitään edes kaulanarulla ratsastaessa. Olenhan kuitenkin kokenut myös sen, kun Futura on oikeasti ollut (kinnerpattien takia) kipeä ja silloin se oli hankala myös ratsastaessa, eikä suostunut kaulanarulla ratsastaessa tekemään yksinkertaisiakaan asioita, kuten kulkemaan vasempaan kierrokseen tai kävelemään maapuomin yli. Päätin, että seurailen tilannetta ja jos oireilu jatkuu, laitetaan kengät jalkaan.
Seuraavina päivinä tallinpitäjä kertoi Futuran kävelleen paremmin tallin ja tarhan väliä. Näin myös itse Futuran juoksevan ja leikkivän tarhassa. Päättelin, että ehkä se yksi juoksutuspäivä oli ollut turhan kevyt ja jos Futura on tarhassakin ollut niihin aikoihin lähes liikkumaton, se on ehkä vain mennyt hieman jumiin takajaloistaan. Päätin siis pitää Futuran tehokkaammin liikkeessä. Muutaman päivän kuluttua Futuran hoitaja laittoi viestiä, että Futura ei ollut suostunut ravaamaan kentällä kunnolla.
Tämän vuoksi hän oli siirtynyt pellolle ratsastamaan, mutta sielläkin Futura oli yrittänyt koko ajan siirtyä käyntiin, eikä ollut suostunut ollenkaan laukkaamaan, vaan pelkästään luiminut ja potkinut takajaloillaan. Hän oli ensin kokeillut ottaa bootsit pois, jos ne olisivat vaikuttaneet asiaan, mutta ilman bootseja Futura oli käyttäytynyt ihan samalla tavalla. Tottakai säikähdin taas ja meinasin lähteä tallille jo samana iltana. Tulin kuitenkin järkiini, sillä kello oli jo paljon. Kun vielä selitin huolissani asiasta poikaystävälleni, hän totesi tyynen rauhallisesti, että “Kuitenkin se on taas ihan normaali sun kanssa, älä stressaa.”
Tämä piti paikkansa. Seuraavana päivänä menin aikaisin aamulla tallille ja katsoin ensin, kuinka Futura liikkui liinassa juoksuttaessa. Ei ollut mitään ongelmaa ja Futura laukkasi oikein innokkaasti ilman aikomustakaan siirtyä itsenäisesti käyntiin. Alla on videota kyseiseltä juoksutuskerralta. Menin vielä selkään ja Futura oli aivan superhieno, teki raviväistötkin oikein mallikkaasti ja muutenkin toimi kuin ajatus. Seuraavana päivänä menin vielä kentälle ratsastamaan bootsit jalassa ja Futura toimi kaikissa askellajeissa täysin normaalisti.
Sen jälkeen kävimme maastossa päästelemässä ja vauhtia löytyi niin paljon, että yksi bootsikin jäi matkalle ja sitä piti sitten käydä metsästämässä lenkin jälkeen. Kerroin tietysti hoitajalle, että Futura toimii minun kanssani täysin normaalisti sekä kentällä, pellolla, että maastossa, eikä mitenkään voi olla kipeä. Sovimme parin päivän päähän hoitajan kanssa tallitreffit, jotta voisimme vähän katsoa kuinka ratsastus sujuu. Tottakai Futura toimi taas ihan normaalisti valvovan silmäni alla ja sekä minä, että hoitaja olimme todella ihmeissämme.
Tilanne oli tosi omituinen, koska Futura on aina ollut hoitajansa kanssa reipas ratsastaa, eikä sillä ole ollut tapana protestoida tai jumittaa. Tallinpitäjän kanssa juttelimme asiasta ja hän arveli, että jos Futuralla on ollut lievää arkuutta kavioissa ja pientä jumia takajaloissa, ehkä se on vain halunnut täysillä miellyttää minua, mutta muiden ihmisten kanssa pyrkinyt pääsemään helpommalla. Hoitajakin arveli olleensa heti alkuun varovainen, kun kentällä ravaaminen ei onnistunut ja tulimme siihen tulokseen, että ehkä Futura oli vain huomannut tilaisuutensa tulleen ja päättänyt testata ratsastajaa oikein kunnolla. Eilen hoitaja kävi yksin ratsastamassa ja Futura oli taas yrittänyt käyntiin siirtymistä, mutta nyt hän osasi reagoida asiaan heti ja loppujen lopuksi Futura oli kuulemma ollut tosi kiva ratsastaa ja liikkunut hyvin.
Jostain eläinten koulutusta käsittelevästä artikkelista (jota en nyt löydä), luin jokin aika sitten, ettei hevosilla tutkimusten mukaan ole miellyttämisenhalua. Futuran käytöksen perusteella olen asiasta vähän eri mieltä. Viime viikkoina Futura on ollut joka ikinen kerta tallilla käydessäni täysin normaali joka tilanteessa (kevyen liikutuksen jälkeen esiintyneestä lievästä alkujäykkyydestä en huolestu, koska se on normaalia kinnerpattihevosilla), mutta muiden kanssa jumittanut. Itsehän kuitenkin käyn tallilla 5-6 kertaa viikossa ja melko tasaisesti kaikkina vuorokaudenaikoina.
Olen siis usein nähnyt Futuran kävelyä myös aikaisin aamulla ja myöhään illalla, vienyt sen itse aamulla tarhaan ja tuonut iltaisin talliin, eikä jumittamista ole kertaakaan tapahtunut minun kanssani. Se on lähtenyt aina mukaani mielellään. Olemme tehneet kaikenlaista pellolla ratsastuksesta kentällä hyppäämiseen ja maastoiluun sekä bootsit jalassa, että ilman. Kaulanarulla meno on sujunut erinomaisesti – jopa esteradan hyppääminen!
En siis väitä, etteikö pientä arkuutta kavioissa ole voinut olla – varmasti onkin! Se on täysin tavallista kengättömyyteen siirtyessä etenkin siinä vaiheessa, kun kaviot ovat kuluneet hieman enemmän. Eniten jännitin ensimmäistä vuolukertaa kengättömyyteen siirtymisen jälkeen, mutta onneksi kengittäjämme osasi vuolla juuri sopivasti – muotoilla kavioita ja korjata asentoa, mutta vuolla vain sieltä mistä oli tarpeen. Muutama päivä sitten tehty vuolu ei onneksi ole vaikuttanut Futuran liikkumiseen mitenkään.
Nyt kun hoitaja ja tallinpitäjä tietävät, että Futura liikkuu minun kanssani normaalisti joka tilanteessa, he uskaltavat varmasti myös pyytää rohkeammin sitä liikkumaan, enkä ole enää viime aikoina kuullut jumitusongelmia esiintyneen. Ensi viikon torstaina hevoset pääsevät jo laitumelle ja uskon, että siinä vaiheessa lieväkin arkominen jää taakse, kun Futura saa asustaa yötäpäivää erinomaisella pohjalla isommassa laumassa ja suuressa tilassa, jossa pääsee jatkuvasti liikkumaan.
Onko muilla vastaavia kokemuksia kengättömyyteen siirtymisestä tai siitä, että hevonen on pyrkinyt miellyttämään omistajaansa ja muiden kanssa touhunnut ihan kummallisia juttuja? Kuulisin mielelläni kokemuksianne! 🙂
P.S. Postauksen kuvat ja hyppyvideo ovat viime maanantailta, kun kokeilimme ensimmäistä kertaa hypätä bootsit jalassa. Takajaloissa on bootsit, joten siksi laukka on videolla tavallista huonomman näköistä.
Annatko Futuralle erikseen joitain vitamiineja?En tiiä että ootko kertonu jo jossain postauksessa,mutta jos annat niin mitä?
Annan tarpeen mukaan kuureittain, esim aina karvanvaihdon yhteydessä syötän B-vitamiinia. Tänä keväänä sain yhtä monivitamiini/probiootti-valmistetta edullisesti, niin ole syöttänyt sitä ja syötän tälläkin hetkellä. Syötän myös kesällä elektrolyyttejä.
Heippa! En ehtinyt edelliseen postaukseen, joten kysyn nyt. Käytätkö meikkiä? Jos käytät, niin mitä? Kuinka isossa osaa muoti on elämääsi? Minkälaisia vaatteita käytät?
Käytän meikkiä (eikö sen kuvistakin näe? :D) ja ihan kaikenlaista – pohjustustuotteista meikkivoiteeseen, puuteriin, ripsariin, huulipunaan, luomiväreihin, rajaus- ja kulmakyniin jne. Tykkään meikkaamisesta ja laittaudun mielelläni, mutta vapaapäivinä olen usein myös ilman meikkiä tai hyvin kevyellä ehostuksella. Muotia en mitenkään seuraa, vaan käytän sellaisia vaatteita, joista tykkään. Ostan yleensä kaikki vaatteeni (poikkeuksena monet ratsastusvaatteet) kirppikseltä ja pukeudun tilanteen mukaan. Tärkeintä on, että vaatteet ovat mukavat päällä ja näyttävät omasta mielestäni hyvältä. En lähde mihinkään uusiin muotivillityksiin, vaan ostan mieluumin vaatteita, jotka kestävät kauan käytössä. Esimerkiksi monia hyviä farkkuja olen käyttänyt yli 10 vuotta ja jos niihin on tullut reikiä, olen vielä jatkanut käyttöikää leikkaamalla niistä shortsit.
Meidän ponskimme tiputteli viime kesänä oikein armotta kenkiään (etusista, ei takasista). Kyllästyin siihen niin, että jätimme kengät kokeeksi pois viime kesänä. Siitä saakka on ponski ollut kengättä ilman bootseja. Pollella on todella vahva ja kova kavio eikä ole arkonut ollenkaan. Talvella, kun oli liukasta, kenkä kului niin kovaa tahtia, että mietimme kengittäjän kanssa jo kenkien laittamista. Se ei kuitenkaan sitten osoittautunut tarpeelliseksi, vaan kengättä on menty. Jalat ja kaviot ovat olleet todella terveet. Hepalla mennään monipuolisesti kentällä sileällä, hypätään ja mennään pitkiä maastolenkkejä erilaisilla pohjilla. Jossain vaiheessa kenkien pois jättämisen jälkeen ihmettelin, että pollen kaviot ovat lämpimät. Aloin tietysti huolestua ja tutkia asiaa tarkemmin. Löysin sitten tietoa siitä, että kengättömän hepan kavioiden kuuluukin olla lämpimät, koska veri kiertää niissä aivan eri tavalla kuin kengällisissä. En kuitenkaan ole ehdottomasti kengättömyyden kannalla, vaan aion jatkossa tehdä ratkaisut sen mukaan, mikä on ponin hyvinvoinnin kannalta parasta :). Todennäköisesti ensi talvena liukkaampaan aikaan laitetaan kengät (+hokit +tilsakumit).. Mutta nyt mennään näin, kun heppa on todella terve, tyytyväinen ja hyvinvoiva. Olen syöttänyt sekä nokkosta että ruurunmarjaa lisäravinteena kavioiden hyvinvoinnin tueksi. Tsemppiä teille!!
Kiitos kun kerroit kokemuksistasi! 🙂 Itsekin tiesin, että kengättömillä hevosilla kaviot ovat lämpimämmät, joten en hirveästi huolestunut takakavioiden lämpöilystä. Kuitenkin oli mielestäni tarkkailun arvoinen asia, kun olivat etusia lämpimämmät. Nyt on kaikki kaviot olleet tasalämpöiset jo pari viikkoa. Itsekään en ole mikään fanaattinen kengättömyyden kannattaja, mutta olen kuitenkin todennut edellisen kengättömän jakson vahvistaneen kavioita, joten mielellään pidän kyllä Futuraa paljain jaloin aina kun se on mahdollista! 🙂
Suosittelen kokeilemaan equine fusion merkkisiä tossuja. Kalliit mutta joka pennin arvoiset. Pysyy hyvin metsässä, umpihangessa ja kovassa menossa mukana. On joustavat he helpot pukea jalkaan. Edesmenneellä tammalla oli performaset ja nykyisellä ponilla ultimatet edessä ja ultrat takana. Näitä on siis useita eri malleja ?
Kiitos vinkistä! Täytyypä testata sitten kun on uusien tossujen hankinta ajankohtainen. Nyt ollaan jo hyviäpohjaisia reittejä maastoiltu pelkillä takatöppösillä ja ovat pysyneet kovemmassakin vauhdissa mukana. Etubootsien kanssa on se ongelma, että Futura polkee ne jalasta, kun sillä on niin isot liikkeet. Pikkuisen auttaa, kun virittää putsit etujalkoihin.
Moikka! Mulla on 8 vuotias lämppäri joka on mulla aina kesät ja syksyt kengättä ja sit talveksi tulee hokkikengät. Ikinä ei ole ollut ongelmia arkomisen suhteen. Yleensä sinä päivänä kun vuolu on niin ehkä kävellään vaan joku lenkki mutta seuraavana päivänä jo ihan kunnon liikunta alkaa taas. On siis aktiivisessa käytössä hyvin vaihtelevilla pohjilla ja asuu pihatossa. Tää kokeilee kanssa kun tykkäisi narun perässä vain hiipiä hiljaa ulos ja on siis todella laiska ? niin kokeilee aina et saako hiipiä niin mullekkin tuli aikoinaan siitä viestiä että arkoo kavioita vaikka oikeasti ei vaan olisi halunnut kävellä niin reippaasto ulos, kun mun kanssa ravaa vaikka ulos jos niin pyydän. Meillä ei oo ikinä ollut mitään ongelmia kengättömänä ollessa ja en keksi oikeastaan mitään negatiivista. Hevosen liikkeet on muuttunut vain parempaan ilman kenkiä. ?
Hahah 😀 Futura ei ole laiska ja yleensä kävelee ihan reippaasti tarhaan ja sieltä pois. Sillä on kuitenkin aiemminkin ollut tuota aamujäykkyyttä sellaisina kausina, kun ei ole paljon liikkunut tarhassa ja se johtuu kinnerpateista. Kengättömyys on tottakai voinut vaikuttaa liikkumattomuuteen, jos kavioiden pohjat ovat olleet hieman arat ja tarhan pohja huonossa kunnossa. Kiva kuulla, että teillä kengättömyys on toiminut! Futurakin tuntuu liikkuvan jotenkin keveämmin ja ilmavammin ilman kenkiä.
Tämän voi myös tulkita niin ettei Futura miellyttämishalussaan halua sinulle kiukutella vaikka kaviot onkin oikeasti arat tai kipeät, vaan reagoi vasta kun on tosi kipeä. Minulla on Futuran ikäinen lämppäriruuna joka ei kestä herkkyytensä takia kengättömyyttä vaikka itse sitä kovasti toivoisinkin. Mielestäni on ihme jos herkkä, aina kengässä ollut hevonen sopeutuu kengättömyyteen ilman ongelmia, mikäli sitä joka päivä liikutetaan. Toki tunnet Futuran parhaiten, mutta minulla on kengättömyydestä ainoastaan huonoja kokemuksia ehkä sen takia että hevoseni on jaloistaan niin herkkä ja aina ollut kengässä. Laitumella se silti on kengättä mikäli sitä ei liikuteta.
En tarkoitakaan, että miellyttämisenhalu olisi tässä tilanteessa vain positiivinen asia. Olen kyllä paljonkin tuskaillut miettiessäni onko Futura oikeasti kovinkin kipeä, mutta ei vain näytä sitä minulle. Kuitenkin jumittelu muiden kanssa on loppunut ja itsekin olen huomannut Futuran liikkuvan mielellään. Pellolla ilman bootseja se kulkee jopa paremmin kuin rautakenkien kanssa. Hevoseni tuntien se ei kyllä satavarmasti tekisi itselleen vaikeita asioita (kuten ne raviväistöt) kipeänä, eikä myöskään tekisi kaulanarulla ratsastaessa yhtikäs mitään – siinähän se pystyisi koska tahansa kieltäytymään työnteosta ilman, että mahtaisin asialle mitään. En ole yhtenäkään päivänä joutunut Futuraa patistamaan tai pakottamaan, enkä edes houkuttelemaan. Lisäksi meillähän on jo takana yksi onnistunut kengätön kokeilu, eli tiedän kengättömyyden kyllä toimivan Futuralla ihan hyvin sen perusteella. 🙂
Meillä ainakin kengättömyys vaan paransi tilannetta ja kun ponilla oli valmiina kova kaviomateriaali, ei kengättömyyteen totuttelu vienyt aikaa eikä oikeastaan edes alussa arkonut. Meillä kengättömyyteen erikoistunut vuolija sanoi että ponillemme tulee pienten kavioiden vuoksi paljon altistusta tärähdyksistä kun isku tulee pienelle alueelle ja jos kengät on päällä se on vielä kovempi isku. Siispä kengät pois ja poni on voinut oikein hyvin.
Sama meillä, että kaviomateriaali on kengittäjän kehumaa jo ennestäänkin ja kengättömyys on vain parantanut tilannetta. Kuitenkaan ihan täysin ilman arkomista ei olla selvitty. Futura ei arkonut alussa yhtään, mutta sitten kun kaviot kuluivat vähän enemmän, lievä arkominen alkoi. Kengättömyys vaatii aina vähän kärsivällisyyttä ja sen, että liikutuspohjat valitaan tilanteen mukaan. Jos jollain on huono kokemus asiasta X, toiselle se voi olla suorastaan pelastus! Eli ei auta muu kuin kuunnella hevosta ja olla kärsivällinen. Itse uskon, että Futuralla vähäinenkin arkominen jää taakse, kun se pääsee tällä viikolla laitumelle. 🙂
Oletko harkinnut Futuralle Megasus Horserunnereita? Itse meinasin niitä testata, tulevat syksyllä myyntiin. https://horserunners.com/
En ole ennen kuullut noista. Täytyy perehtyä 🙂