Elämä olisi luultavasti huomattavasti helpompaa ja halvempaa ilman autoa ja hevosta, mutta eipä sitä voi ilmankaan elää. Juuri viime postauksessa taisin hehkuttaa, että autoni on pysynyt ehjänä siitä huolimatta, että se on vanha. No eipä pysynyt montaa päivää! Torstaina se ylikuumeni tallimatkalla. Olin juuri hakemassa ystävääni Millaa mukaan tallireissulle, mutta jouduinkin pysähtymään lähimmälle autokorjaamolle ja ottamaan vaihtoauton käyttöön. Pelotti, mitä vikaa autostani löytyykään, nimittäin uuden auton ostaminen ei olisi nyt minulle rahallisesti mahdollista ihan tuosta vain.
Onneksi tässä tapauksessa selvittiin jäähdyttimen vaihdolla, tosin tuli siitäkin lähemmäs 400 euron lasku. Mulla on nyt viimeisen vuoden ajan ollut jostain syystä sellainen onneton tuuri, että kahden-kolmen kuukauden välein jostain on pudonnut niskaan useamman sadan euron pommi ja ennen joulua vielä puolentoista tonnin mätkyt. Lievästi sanottuna turhauttaa, mutta ei auta kuin yrittää pysyä positiivisena. Se on kuitenkin vain rahaa.
Mulla on mennyt viime aikoina myös aikataulut melko pahasti ristiin kavereiden kanssa, joten uusia kuviakaan ei nyt erityisemmin ole. Millan kanssa oli tarkoitus kuvata viime torstaina, mutta auton hajoamisen vuoksi aikataulu viivästyi sen verran, että ratsastamaan päästyäni oli jo pimeää. Onneksi on kenttä ja valot. Milla kuvasi sitten muutamia videoita, kun kuvien ottamiseen valo ei olisi mitenkään riittänyt. Ratsastin ilman satulaa, oli kylmä tuuli ja motivaatio vähissä, kun auton hajoaminen harmitti. Futura oli tosi kevyt ja mukava ratsastaa, vaikkei pohja ollutkaan kovin hyvä. Lumi oli kovettunut päältä ja kentällä olevat mönkijän jättämät renkaanjäljet olivat liukkaat.
Työskentelimme vain ravissa, koska Futura ei suostunut laukkaamaan tuollaisella pohjalla. Parin haparoivan laukka-askeleen jälkeen se rikkoi raville, joten laukkailu sai jäädä odottamaan parempia pohjia. Videolta näkee vähän meidän menoa, vaikka pimeää onkin. Futura oli aivan superherkkä ja kuunteli siirtymisissä istuntaa tosi hyvin. Koska pohja oli todella raskas, se painui aika matalaksi, mutta tuntui kuitenkin muuten työskentelevän oikein tehokkaasti.
Toivottavasti saisin taas lähiaikoina kuvaajankin mukaan. Joudun aika paljon käymään tallilla aamuisin auringonnousun aikaan ehtiäkseni päiväksi töihin – ja kavereita on melko vaikea saada aamuisin mukaan tallille. Toisaalta viime viikko on ollut mulla aivan superkiireinen 46 työtunnin ansiosta, joten en olisi mitenkään edes ehtinyt käsitellä kuvia tai kirjoittaa postausta. Välillä tuntuu tosi raskaalta herätä aamuisin kuuden aikaan, tehdä reipas tallireissu ja porhaltaa töihin noin klo 11-19 (teen vuorotyötä, mutta tällaista vuoroa mulla on melko usein), sekä vielä sen jälkeen yrittää jaksaa vääntää käännöshommia illalla pari tuntia. Tulee välillä aika pitkiä ja raskaita päiviä, mutta Futuran kanssa nämä päivät lähtevät aina hyvin käyntiin. Usein aurinko nousee juuri ratsastuksen aikana ja kirkkaina päivinä näky on mitä kaunein! Välillä rämmitään tuulessa ja tuiskussa ja toisinaan nautitaan mitä kauneimmista säistä.
Paljon on siis tullut touhuttua Futuran kanssa ihan kahdestaan, mutta eiköhän valon lisääntyessä ja säiden lämmetessä taas ole helpompaa saada kavereidenkin kanssa aikatauluja sopimaan yhteen. Futuran kanssa tulee kyllä tallilla keskusteltua melkein samalla tavalla, kuin olisi joku kaveri mukana. Tuntuu, että vuosi vuodelta puhun sille enemmän ja enemmän ja se vaikuttaa oikeasti ymmärtävän kaiken. En tiedä kumpi meistä on höperöitynyt – vaiko sittenkin molemmat?! 
Nyt pitkän työviikon jälkeen yritän nauttia tästä vapaapäivästä ja sen jälkeen taas tsempata ja tehdä mahdollisimman paljon töitä. Parin kuukauden päästä nimittäin pitäisi taas varata Futuralle aikaa hammashuoltoon, jolloin seuraava muutaman sadan euron lasku alkaa olla ajankohtainen. Kierre siis jatkuu, mutta ei auta muu kuin tehdä reippaasti hommia. Kesällä aion kyllä tehdä jonkin pienen irtioton, kun on pitkästä aikaa täysimittainen kesäloma edessä. Sitä odotellessa yritän nauttia pienistä asioista, vaikka vastoinkäymisiä olisikin edessä.
On varmaan myös omalla tavalla rentouttavaa käydä yksikseen tallilla eikä ketään ole kuvaamassa! Musta ainakin tuntuu ettei tuu sellaisia erinnäisiä paineita asioista, toki seura on aina kivaa, mutta nyt kun on joutunut kärsimään kuvaajan puutteesta myös, olen huomannut ettei sitä välttämättä edes kaipaa niin usein kuin aikaisemmin. Toki blogin osalta tavallaan huono asia, mutta ehkä taas jossain vaiheessa tosiaan saa helpommin kuvaajaakin mukaan!
Mulla toki on niin, että ratsastan useimmiten aina jonkun kanssa, mutta nyt kun eilenkin menin Pennillä ihan kaksistaan niin jotenkin omalla tavallaan nautin siitä vielä enemmän ja annoin jakamatonta huomiota ponille. Sekin toimi ihan eri tavalla kun taas tänään kaverin kanssa! Jännä 😀
Mutta toivottavasti se auto nyt kestäisi ja Futun hampulit saisit kuntoon myös! Sitä osaa taas nauttia niistä pienistäkin iloista kun on vähän jotain huonoa ollut.. Ainakin siltä monesti tuntuu!
Janita
penniponi.blogspot.com
Kyllä nuo yksinäiset tallireissut ovat sellaisia, että itsekin haluan niitä säännöllisesti tehdä. On ihanaa, kun saa nauttia oman hevosen seurasta ihan rauhassa. Kavereitakin olisi kiva nähdä useammin, mutta mulle on kyllä tärkeää päästä olemaan Futuran kanssa kahdestaankin. Kiitos taas mukavasta kommentista! Tosiaan pienetkin asiat tuntuvat erityisen kivoilta, kun aina ei mene ihan putkeen. 🙂