Ravurista ratsuksi

Saan aina paljon kysymyksiä siitä, kuinka aloittaa ravurista ratsuksi-projekti tai kuinka olen itse opettanut Futuralle tiettyjä asioita. Siksi päätin koota tänne ihan oman tietopaketin aiheesta.

HUOM: Muistakaa, että tämä ei ole mikään ”Näin koulutat ravurista ratsun oikeaoppisesti ja ainoalla oikealla tavalla” -opus, vaan yhteenveto postauksista, joita olen Futuran koulutuksesta jo aiemmin kirjoittanut. Futura on jo 18-vuotias, eikä sen ole tarkoituskaan olla mikään huippuluokan kisatykki, vaan ihan tavallinen harrasteratsu. Tässä tekstissä kuvatulla reseptillä olen saanut siitä kivan ja omaan käteeni sopivan harrastekaverin, joka on miellyttävä ratsastaa sileällä, yrittää aina parhaansa esteillä ja toimii myös maastossa, ajaessa sekä hiihtoratsastuksessa kuolaimettomilla suitsilla.

Ostin Futuran vuoden 2008 keväällä. Sitä ennen se oli ollut useissa eri kodeissa – tosin varsasta nelivuotiaaksi saakka kasvattajallaan, jonka jälkeen kiertolaiselämä oli alkanut. 9-vuotiaalla Futuralla oli jo vajaan seitsemän vuoden raviura takanaan. Reilua tonnia suurempaa voittopottia sille ei ollut kuitenkaan kertynyt ja viimeiset kuukaudet Futura olikin vain seissyt tarhassa toimettomana. Viimeiset kaksi vuotta se oli ollut osaomistuksessa porukalla, jonka kokoonpano oli useampaan kertaan muuttunut, eikä kukaan porukasta ollut enää kiinnostunut treenaamaan sitä. Omistaja halusi myydä Futuran mieluumin harrasteratsuksi kuin ravikäyttöön, sillä Futura oli kuulemma ollut aina selästä parempi myös radalla. Viimeisinä vuosina sillä olikin startattu enemmän monté-lähtöjä. Selässä oleva ratsastaja oli siis tuttu juttu, eikä koulutusta tarvinnut siltä osin aloittaa alusta.

Futura oli laihassa kunnossa, takkuisen näköinen, sen takajaloissa oli kintereisiin asti riviä mudassa seisomisen takia (josta on vieläkin jäljellä arpi toisessa vuohisessa), mutta siitä huolimatta menohaluja riitti vaikka muille jakaa! Koeratsastuksessa Futura vei minua neljä kierrosta peltoa ympäri täysin holtitonta vauhtia ja jouduin pyytämään edellisen omistajan eteen huitomaan, kun halusin pysähtyä. Tämä ei kuitenkaan säikäyttänyt ja oikeastaan jo ennen koeratsastusta, Futuran lempeät silmät ensimmäistä kertaa nähtyäni olin jo päättänyt, että siitä tulee minun hevoseni.

 

 
 

Alussa meno oli mitä oli. Naapuritallin kentälle ei todellakaan kehdannut lähteä ilman takajalkojen pintelöintiä riviarpien takia, satula oli joku tallin nurkasta repäisty melkein sopiva, kuolaimet liian isot ja liian suurta kokoa kompensoidakseni olen muka fiksuna laittanut ne vielä väärin kiinni. Onneksi nykyään tietoa ja taitoa on jo vähän enemmän! 😀

Intoa, motivaatiota ja rakkautta omaan hevoseen sen sijaan riitti jo heti ensimmäisistä päivistä lähtien. ♥
Futura pyöristyi nopeasti sen verran, ettei enää näyttänyt sairaalta.
Nykyään se kuitenkin näyttää jo ihan eri hevoselta!
Kuolaimet vaihtuivat kuolaimettomaan LG Bridleen vuonna 2013.
Hyppääminen on aina ollut Futuran lempipuuhaa, mutta talvisin joudumme yleensä pitämään siitä taukoa. Joskus olemme myös kisanneet seuratasolla, mutta enää tavoitteena ei ole kisaaminen. Kuvassa hyppäämme 100 cm luokkaa Keravan seuramestaruuskisoissa vuonna 2011, joista käteen jäi seniorien seuramestaruus.

Ongelmista

En ole koskaan pitänyt Futuraa mitenkään erityisen ongelmallisena hevosena, vaikka se on monessa asiassa haastava ollutkin. Tämä johtuu tokin ehkä osittain myös siitä, että olen ollut 17-18-vuotiaana töissä Virossa hevostilalla, jossa minulle tuotiin koulutettavaksi (tai voisi sanoa ennemmin kesytettäväksi) 2-3-vuotiaita hevosia, jotka olivat varsasta saakka eläneet laitumella puolivilleinä ja lähes käsittelemättöminä.

 

Futuralla oli sentään jo hyvät käytöstavat hallussa ja se oli kiltti hoitaa. Huomaa, että Futuraa on varsana pidetty kuin kukkaa kämmenellä ja pohjatyö on tehty oikein kaikessa muussa, paitsi ratsastuksessa, joten Futura on siksi pääosin ollut kaikin tavoin mutkaton käsitellä. Se on raviaikoinaan tottunut lastaukseen, kuljetukseen, ja pesuun, joten nuo toimenpiteet ovat aina sujuneet näppärästi.

 

Futura on kuitenkin arvonsa tunteva ja herkkä hevonen, joka ei pelkää näyttää omia mielipiteitään. Sen kanssa ei saa mitään aikaiseksi pakottamalla, vaan kaiken tulee tapahtua siten, että Futura todella haluaa tehdä yhteistyötä ja pysyy motivoituneena. Ongelmia meillä on vuosien varrella ollut useammillakin alueilla, mutta kaikki on saatu ajan kanssa ratkaistua. Tässä pientä listaa ja kuvausta ongelmista ja siitä, miten ne ratkaistiin.

Selkäännousu

En tiedä onko Futuralle joskus sattunut jotain ikävää selkäännousussa tai muuten ratsastuksen aloittamisen yhteydessä, mutta sain kuulla Futuran selkäännousukiukusta jo koeratsastuksessa. Ennen kun menin selkään, minua varoitettiin, että Futura pukittelee selkäännousussa. Jostain syystä Futura ei kuitenkaan pukittanut, kun menin kyytiin. Se oli kuitenkin muuten aika hermostunut ja selkään piti aluksi kiivetä siten, että Futura oli käytävällä kiinni ketjuissa.
Kun menin ensimmäisiä kertoja selkään siten, ettei Futura ollut kiinni, se pyöri parhaimmillaan kahdeksan kierrosta itsensä ympäri, kun minä hypin perässä yhdellä jalalla ja toinen jalka jalustimessa. Koska apua ei ollut aina saatavilla, jouduin tyytymään tilanteeseen ja olemaan ovela ja vikkelä päästäkseni selkään.
Futuran hermostuminen selkäännoususta oli outoa, koska sitä oli raviaikoinakin liikutettu suurimmaksi osaksi ratsain ja kilpailtu montéa, eli ratsastaja selässä oli kuitenkin sille tuttu asia. Kun eräs kaverini tuli kokeilemaan Futuraa, Futura yritti potkia selkäännousussa ja vielä alas laskeutuessakin.

Kaverini oli minua ehkä kymmenen kiloa painavampi, joten päättelin, että Futura ei vain oikein tykkää satulan sivuliikkeestä selkäännousussa ja satulahan tietysti liikkuu selässä sitä enemmän, mitä painavampi ihminen nousee kyytiin. Melko nopeasti Futura kuitenkin tottui selkäännousuun vieraidenkin ratsastajien kanssa sen verran, että varsinainen pukittelu laantui vain pieneksi jalkojen nosteluksi ja luimisteluksi.

Selkäännousuongelma ratkesi siten, että aloin antaa Futuralle aina selkään noustessani pienen namin, kun se seisoi nätisti paikallaan. Futura alkoi odottaa herkkua ja innostus namin saamisesta meni ärtymyksen yli. Nykyään Futura seisoo aina nätisti, kun kiipeän kyytiin ja myös muut satunnaiset ratsastelijat se päästää selkäänsä yhtä hyvin. Koska Futura ei tykkää satulan sivuliikkeestä selkäännousussa, kiipeän ja ohjeistan myös muut kiipeämään aina selkään korokkeen päältä, ellei jostain syystä ole ihan pakko (esimerkiksi maastossa) nousta kyytiin maasta.

 

Ilman satulaa ratsastus

Ensimmäinen ilman satulaa-kokeilu oli pelkkää käyntiä ja silloin kaveri punttasi minut selkään. Olin jo vähän aikaa epäillyt, että Futuran satula saattaa olla sille liian kaareva ja päätin siksi kokeilla, miten se toimisi ilman satulaa. Huomasin välittömästi, että Futura oli todella herkkä. Se kiukustui heti, jos korjasin asentoa selässä. Ajattelin, että kyllä se ajan kanssa tottuu.
Seuraavalla kerralla yritin ratsastaa kunnolla. Sainkin sillä ratsastuskerralla sellaiset rodeot, jollaisia en ollut koskaan aiemmin kokenut. Futuran kauhea pukki on kerännyt Youtubessa yli miljoona katselukertaa, mutta harva tietää, että saman tyylisiä pukkeja tuli samalla ratsastuskerralla varmaan ainakin kymmenen ja välillä useamman pukin sarjoina. Tipuinkin kahdesti pukkisarjojen takia, mutta tässä jättipukissa pysyin kyydissä.

 

Ilman satulaa selkään nousulla on oikeastaan melkeinpä oma tarinansa. Aluksi jouduin varaamaan ainakin 15 minuuttia siihen, että edes pääsin selkään, jos avustajaa ei ollut. Kiipesin Futuran selkään korokkeen päältä. Aluksi totutus oli vain sitä, että seisoin korokkeen päällä, silittelin Futuran selkää ja syötin sille herkkuja. Jos tilanne näytti lupaavalta, jossain vaiheessa hyppäsin salakavalasti selkään.

Joskus pääsin vain vatsalleni roikkumaan ja siitä Futura ei välttämättä antanut minun kammeta kyytiin, mutta jos onnistuin olemaan supervikkelä ja pääsemään istuvaan asentoon heti alun alkaen, kaikki sujui yleensä hyvin. Tosin sen jälkeen Futura yritti vielä kentällä ensimmäisen kierroksen ajan varovaisesti keulia tai tehdä jotain ihmeellisiä loikkia testatakseen, olenko varmasti tosissani. Jos pysyin kyydissä, se rauhoittui ja sain sen jälkeen ratsastaa ihan normaalisti.

Futura ei ole kuitenkaan koskaan hyväksynyt muita ilman satulaa ratsastusta yrittäneitä (ei edes monen vuoden ajalta tuttua vuokraajaa) selkäänsä, vaan on aloittanut joka kerta välittömästi rajun pukittelun. Koska asia on selvästi Futuralle arka paikka ja vaatii vahvaa luottamusta, olen päätynyt siihen, että ratsastan sillä ilman satulaa vain itse.

Koska ilman satulaa ratsastus ei ole ollut Futuran kanssa koskaan mikään itsestäänselvyys, haluan ettei siinä tule enää mitään ongelmia sen takia, että Futura päättäisikin näyttää taivaan merkit jollekin uudelle ilman satulaa ratsastusta yrittävälle. Futura nimittäin oppii niin hyvät kuin huonotkin asiat aina kerrasta ja jos se pääsee jonkun toisen kanssa niskan päälle, se yrittää taatusti samoja keinoja myös minun kanssani seuraavalla kerralla. Nykyään pääsen ilman satulaa kiipeämään kyytiin varsin näppärästi korokkeen päältä. Futura toimii ilman satulaa tilanteessa kuin tilanteessa, eli pitkäjänteinen totutus tuotti todellakin tulosta.

Pukittelu

Pukittelu muodostui heti sen elämäni kauheimpia pukkeja sisältäneen ilman satulaa ratsastuksen jälkeen ongelmaksi. Kuten jo sanottu, Futura on niin fiksu hevonen, että oppii välittömästi niin hyvät, kuin huonotkin tavat. Jos se pääsee yhden ainoan kerran niskan päälle, se yrittää sitä taatusti uudestaan. Futura teki ratsastaessa todella isoja pukkeja ja usein myös aika rajuja pukkisarjoja, mutta se ei yleensä vetänyt päätä kovin alas pukitellessaan.

Sain rajummankin pukittelun loppumaan hyvin yksinkertaisella tavalla, joka on tähän mennessä toiminut jokaisella ratsastamallani hevosella; kääntämällä reilusti ohjasta. Jos hevonen on ihan mutkalla, se ei pysty enää kunnolla pukittamaan. Sen jälkeen jatkoin tehtävää siitä, mihin se jäi. Futura lopetti tällä keinolla pukittelun kokonaan, mutta tietysti tarkistin ja vaihdoin heti pukitteluongelman ilmetessä myös satulan, joka oli kuin olikin epäsopiva. Sopivan satulan löydyttyä pukittelu jatkui vielä, mutta jatkoin kääntämismetodilla, jolla pukittelu väheni ja muutaman kuukauden päästä loppui kokonaan.

Nykyään Futura pukittaa melko harvoin, yleensä ollessaan hyvin innostunut ja täynnä virtaa esimerkiksi kovilla pakkasilla laukannostoissa. Pukkeja useammin se vain hypähtelee innoissaan pieniä loikkia selkä köyryssä – kuin hypäten näkymättömiä esteitä. En enää yleensä joudu harrastamaan Futuran kanssa pukkien jälkeen kääntämistä. Jos se pukittaa, useimmiten naureskelen vain ja jatkan ratsastusta normaalisti.

Ryöstäminen

Pahin ongelma oli alussa ryöstäminen. Heti kun Futuran siirsi raviin, se lähti kaahaamaan ihan holtitonta vauhtia, eikä pysähtynyt. Käynnistä Futura kyllä pysähtyi, muttei seissyt hetkeäkään paikallaan. Ainakin seuraavat 5 ratsastuskertaa olivat sellaisia, että jos lähdettiin ravaamaan, niin sitten myös mentiin ja lujaa, yleensä laukkakin nousi hyvin herkästi kaarteissa.

 

Ryöstäminen oli yllättävän helppo saada loppumaan. Kun Futura alkoi saada säännöllistä liikuntaa (mitä se ei ollut saanut pitkään aikaan), se alkoi rauhoittua ja kuunnella ratsastajaakin paremmin. Kävimme paljon ihan vain kävelemässä selästä käsin metsässä ja Futura oppi, ettei jokaisella ratsastuskerralla tarvitse ravata lujaa tai lähteä käsistä. Se ymmärsi, että kun oikeasti pyydän siltä vauhtia, se saa mennä niin kovaa kuin haluaa, mutta hitaassakin vauhdissa tulee kehuja.

Ravurit opetetaan juoksemaan kovaa ja niiltä nimenomaan halutaan vauhtia treeneissä, joten kannattaa muistaa, että voi olla hevoselle ihan uusi ja ihmeellinen juttu, jos vauhti yht’äkkiä kielletäänkin. Tottakai ravureillakin tehdään hölkkälenkkejä, mutta monilla on tapana ajaa rentoa hölkkää reilusti pidemmällä ohjalla ja ottaa ohjat käteen vasta kun halutaan kunnolla vauhtia, joten useat ravitaustaiset hevoset saattavat tulkita ohjien lyhentämisen siten, että ”nyt tehdään hommia”, eli lisätään vauhtia.

Yllättäen entisen ravurin kanssa saattaakin löytyä rennompaa ja hitaampaa ravia ihan vain ohjaa pidentämällä. Silloin tällöin on hyvä käydä myös irrottelemassa, niin hevonen saa purkaa energiansa ja oppii, että pyydettäessä saa edelleen mennä lujaa. Pitkät käyntilenkit vaikkapa metsässä ovat hyvää vastapainoa reippaammalle menolle.

Nykyään voin lähes aina luottaa siihen, ettei Futura lähde ryöstämään. Se pysyy kuolaimettomilla hyvin käsissä ja pystymme laukkaamaan raviradalla tai pellolla täyttä kyytiä jopa pitkillä ohjilla. Joskus jarrutusmatka voi vähän venyä, mutta käsistä Futura ei enää lähde, ellei sillä ole hurjasti ylimääräistä virtaa. Yleensä ensimmäisten pakkasten aikaan, keväisin tai vapaapäivien jälkeen Futura saattaa olla hieman arvaamattomampi, mutta pääosin jarrut toimivat luotettavasti.


Kuolaimeton ratsastus

Muita ratsastuksellisia haasteita on myös ollut, kuten se, ettei Futura vuosienkaan jälkeen hyväksynyt tasaista kuolaintuntumaa. Tuntumaongelman ratkaisusta ja ylipäätään kuolaimettomuudesta löytyy enemmän juttua tästä postauksesta. Ennen kuolaimettomiin vaihtamista olin kokeillut Futuralle monia erilaisia kuolaimia. Kuolaimettomuus nosti yhteistyömme kokonaan uudelle tasolle ja on mielestäni ehdottomasti parhaita päätöksiä, mitä olen hevosenomistajana tehnyt!

Kun kokeilin ratsastaa Futuralla ensimmäisiä kertoja riimulla tai ylipäätään ilman kuolaimia, se selvästi tajusi, ettei minulla ole kovin järeitä hallintavälineitä käytössä ja käytti tilaisuutta hyväkseen pukitellen ja yrittäen riistäytyä käsistä. Aloitin kuolaimettomiin totuttamisen aika hölmösti riimulla ratsastuksesta ja olisin varmasti päässyt helpommalla, jos olisin suoraan uskaltanut ostaa ihan kunnolliset kuolaimettomat suitset. Aiemmin minulla oli kuitenkin kuvitelma siitä, ettei kuolaimettomilla pysty ratsastamaan hevosta kunnolla avuille, joten en halunnut investoida kalliisiin kuolaimettomiin.

LG Bridle on ollut Futuralle sopivin kuolaimeton vaihtoehto. Olen kokeillut myös erilaisilla naruriimuilla ratsastusta, hackamorea ja cross-under-kuolaimettomia. LG Bridlellä on mielestäni saanut avut kaikkein täsmällisimmin perille ja sen kanssa Futura on rento, muttei rullaa liikaa niskasta, toisin kuin esimerkiksi cross-underien kanssa teki, kuten alla olevista kuvistakin voi verrata.

LG Bridle
Cross-under

Jos minulta kysytään, mikä kuolaimeton tai mikä kuolain sopii parhaiten hevoselle, joka on herkkä suustaan, en voi suositella mitään tiettyä vaihtoehtoa. Se, onko hevonen herkkä suustaan, ei vaikuta siihen, onko se herkkä esimerkiksi turvan päältä, niskasta tai leuan alta ja jokaisen hevosen suu on myös yksilöllinen. Sopivat kuolaimet tai kuolaimettomat voi löytää ainoastaan kokeilemalla erilaisia vaihtoehtoja.

Oman kokemukseni mukaan LG Bridle ja muut vastaavat kuolaimettomat vaihtoehdot toimivat kuitenkin useimmilla hevosilla hyvin. Cross-underit voivat toimia, jos ovat laadukkaat, mutta ainakin noissa edullisemmissa versioissa paineen poistaminen ei välttämättä toimi ihan ajallaan ja pidätteitä tehdessä poskihihnat saattavat valua lähelle silmiä.

Jos tarvitsee nimenomaan kuolaimet, itse olen suosinut kolmipalaa useimmilla hevosilla, koska se lepää kielen päällä tasaisesti, eikä aiheuta ”pähkinänsärkijäefektiä”, kuten nivelkuolain, joka saattaa nipistää ikävästi hevosta kitalakeen. Ylipäätään kuolaimen tai kuolaimettoman vaihtoehdon valinta on kiinni monista eri asioista ja olen vahvasti sitä mieltä, että ainoastaan kokeilemalla voi löytää omalle hevoselleen sopivimman vaihtoehdon. Nykyään moni hampaiden hoitoon erikoistunut eläinlääkäri voi myös mitata hevosen suun raspauksen yhteydessä ja ottaa kantaa siihen, millaisia kuolaimia hevosella kannattaisi käyttää.

Askellajien kehittäminen ja perusratsastus

Futuran kanssa aloitin treenit pitkälti liinassa juoksuttamalla, jolloin se oppi liikkumaan ympyrällä paremmassa tasapainossa. Futuraa oli kyllä joskus juoksutettu ja se ymmärsi idean, mutta sen tasapaino oli heikko ympyrällä juostessa. Ensimmäisillä kerroilla Futura ei oikein ymmärtänyt, kuinka kovaa vauhtia liinassa kannattaa juosta. Harjoittelimme juoksutusta muutaman kerran viikossa ja opetin liinassa Futuralle esimerkiksi laukannoston tietystä äänimerkistä, jotta voisin myöhemmin siirtää ääniavun selkään.

Maastakäsittelyä on mielestäni koko ajan hyvä tehdä ratsastuksen lisäksi esimerkiksi juoksutuksen tai erilaisten talutusharjoitusten muodossa, jotta pääsee tutustumaan hevoseen kokonaisvaltaisemmin. Kun asiat toimivat maasta käsin, ne on helpompi saada toimimaan myös selästä.

Kaikki lähti meillä kenttätyöskentelyssä siitä, että ensin kehitettiin käyntiä. Kun käynnissä Futura alkoi kulkea oikein päin, sitä mentiin jokaisella ratsastuskerralla mahdollisimman paljon. Saatoin alkuvaiheessa tehdä alkukäyntien jälkeen vielä 20 minuuttia käyntityöskentelyä ja sen jälkeen ravata 5 minuuttia ja ottaa lopuksi pari laukannostoa.

Käynti on todella tehokas askellaji ja kun siinä työskentelee paljon ja hevonen käyttää selkälihaksiaan hyvin, lihakset tottakai kehittyvät ja tällöin ravi ja laukkakin on mahdollista saada sujumaan helpommin. Menimme myös käynnissä paljon maapuomeja ja kävimme metsäpoluilla ja jopa umpimetsässä rämpimässä, jotta Futuran tasapaino kehittyisi. Entisillä ravureilla tasapaino saattaa olla usein huono, etenkin jos niitä on treenattu hyvin yksipuolisesti.

Se, että entisen ravurin saa kääntyessä asettumaan ja taipumaan kunnolla, voi olla todella pitkä prosessi. Ravurit ovat kärryjen kanssa tottuneet kääntymään ”kulmikkaasti”, koska aisat ovat ajaessa estäneet keskivartalon taipumisen. Ei voi vain suoraan hypätä selkään, mennä kentälle ja alkaa ratsastaa olettaen, että hevosen pitäisi osata heti taipua. Taipuminen lähtee sujumaan sitten, kun hevonen on riittävän vetreä kyljistään. Sitä edistävät esimerkiksi erilaiset kiemuraurat ja voltit. Niitä voi tehdä etenkin käynnissä, vaikkei hevonen taipuisikaan kunnolla.

Johtavilla ohjasavuilla voi yrittää ohjata hevosta selkeämmin. Entinen ravuri ei välttämättä heti ymmärrä sivulle vieviä ja taivuttavia pohjeapuja, joten niitäkin kannattaa treenata maasta käsin esimerkiksi väistättämällä hevosta kyljestä painaen kädellä juuri siitä kohtaa, mihin ratsastaessa pohjettakin käytetään. Kun harjoituksia tehdään pidempään ja säännöllisesti, vähitellen hevonen muuttuu taipuisammaksi. Taipumisen harjoittelua kannattaa tietysti tehostaa vielä maasta käsin venyttelemällä.

En muista tarkkaan, kuinka kauan Futuran kanssa meni, että se alkoi taipua käynnissä, mutta vanhoja videoita ja kuvia katsellessani voisin arvoida, että siihen kului jopa 4-5 kuukautta. Monen muun ratsastamani entisen ravurin kanssa prosessi on ollut huomattavasti lyhyempi. Futuran kanssa taipuminen, rentoutuminen ja niskasta myötääminen sekä pyöreällä selällä kulkeminen vaati todella pitkän projektin verrattuna siihen, mitä se monien muiden ratsastamieni hevosten kanssa on vaatinut.

Futuralla asiaan vaikutti varmasti myös se, että sen suu oli raviaikojen jäljiltä aika huonossa kunnossa ja meni pitkään, että se saatiin raspaamalla kuntoon. Kuolaimiakaan Futura ei oikein meinannut hyväksyä ja lisäksi Futuran rakenne, eli takakorkeus ja etupainoisuus hankaloittivat optimaalista liikkumista ratsastaessa. Lisäksi sillä on voinut jo tuolloin olla kehittymässä kinnerpatit, jotka sillä tosin todettiin vasta vuonna 2015.

Kun Futura alkoi ratsastaessa liikkua hyvin käynnissä, aloin tehdä paljon käynti-ravi-siirtymisiä ja yritin saada saman tunteen säilymään ravissakin. Yritin vain itse antaa selässä hevoselle sellaisen vaikutelman, että mitään ihmeellistä ei nyt tapahdu – vauhti vain hieman lisääntyy. Ja niin vähitellen sama ote alkoi säilyä ravissakin. Pikkuhiljaa kauemmin ja kauemmin, lopulta koko ajan.

 

Ravia kehitin lähinnä ravailemalla isoja ympyröitä, tasapainon kehittyessä voltteja ja volttikahdeksikkoja. Ravin saaminen hitaammaksi ja tahdikkaammaksi on ollut todella pitkä projekti ja vaatinut paljon kärsivällisyyttä. Liian pienillä ympyröillä Futura alkoi heti peitsata, joten alussa piti ratsastaa vain isoja ympyröitä. Vähitellen tasapaino parani ja voltit alkoivat onnistua. Piuhoista oli meillä apua siihen, että Futura alkoi kulkea rauhallisemmin ja hakea vähän pyöreämpää muotoa, tosin Futuran tapauksessa piuhat eivät olleet mikään oikotie onneen ja se alkoi myödätä niskasta vasta melkein puolen vuoden piuhojen käytön jälkeen.

Yleensä hevoset ovat nöyrempiä ja herkempiä ja joidenkin kanssa saa piuhoja tai muita apuohjia käyttäessä olla varovainen, etteivät ne painu ihan rullalle ja kuolaimen taakse. Alun perin otin Futuran kanssa piuhat käyttöön siksi, että se harrasti kuumuessaan syöksähtelyä, eli yritti lähteä laukkailemaan omin päin. Piuhojen kanssa sain Futuran tuolloin paremmin kontrolliin. En kuitenkaan käyttänyt piuhoja joka päivä, vaan noin 2-4 kertaa viikossa. Vähitellen jätin piuhat kokonaan pois ratsastuksesta ja aloin käyttää niitä vain juoksutuksessa. Nykyään en käytä edes juoksuttaessa mitään apuohjia, koska Futura hakeutuu liinassa ihan itse pyöreälle selälle.

Väistöt ja peruutus olivat meille aluksi suuria kompastuskiviä. Kun ensimmäisiä kertoja opetin Futuralle peruutusta, tarvitsin kaverin avustamaan maasta käsin, koska Futura hermostui tehtävästä niin, että yritti jatkuvasti keulia. Olin jo tehnyt peruutuksia maasta käsin ja ne olivat onnistuneet hyvin, joten kaverin avustuksella Futura ymmärsi, ettei kyse olekaan mistään vaarallisesta liikkeestä, vaan ihan tutusta asiasta, mutta selässä oleva ihminen pyytää sitä hieman eri tavalla.

Itse käytän peruutuksessa seuraavanlaisia apuja: kevennän aavistuksen verran istuntaa (jotta hevosen selällä on paremmin tilaa liikkua ja se pystyy peruuttamaan rennommin), pidän molemmat pohkeet tiiviisti kiinni ja juuri kun tunnen, että hevonen on astumassa eteen päin, pidätän varovasti ja tasaisesti kummastakin ohjasta, jolloin hevonen lähtee peruuttamaan.

Pohkeenväistöjä harjoiteltiin ensin uralla aidan toimiessa tukena toisella puolella. Väistöt olivat pitkään Futuralle todella vastenmielinen asia ja se saattoi jopa väistää täysin vastakkaiseen suuntaan, kuin mitä selässä pyysin. Tässäkin käytin välillä maassa olevaa kaveria apuna. Kun kaveri vähänkään lähestyi Futuran takaosaa kouluraipan kanssa (siis varovasti, ei missään tapauksessa huitoen, eikä edes hevoseen koskien – korkeintaan hieman takajalkaa kutitellen), Futura halusi tietenkin väistää raipan kosketusta parhaansa mukaan.

Kun Futura ymmärsi väistöjen idean, aloin tehdä niitä myös ilman aidan tukea ja kaverin apua. Monen vuoden ajan tarvitsin kuitenkin omaan käteeni raipan väistöjä harjoitellessamme, jotta sain takaosaa korjattua tehokkaammin, jos se lähti luisumaan väärään suuntaan. Nykyään Futura väistää melko hyvin ravissa (vasemmassa kierroksessa tosin vasta pari askelta, mutta oikeassa oikein näppärästi pidempiäkin pätkiä) ja käynnissä erinomaisesti kumpaankin suuntaan. Nyt käynnissä voidaan tehdä jo siksakkia, eikä raippaakaan enää tarvita mukana ollenkaan. Ravissakin loivat väistöt onnistuvat useimmiten hyvin, mutta vasta lyhyissä pätkissä.

Laukannosto oli Futuralle äärimmäisen helppo opettaa. Siirsin juoksutuksessa opettamani ääniavun selkään ja nostin laukan aina kulmasta tasapainoa horjuttamalla. Vaihe vaiheelta laukannosto tapahtui meillä alussa näin:

1. Kevyttä ravia ulos päin asetetulla hevosella mahdollisimman syvälle kulmaan
2. Parin askeleen ajaksi istuminen harjoitusraviin
3. Kulman syvimmässä kohdassa asetuksen vaihtaminen nopeasti sisään päin, samalla laukkapohkeet ja ääniapu
4. Välittömästi myötääminen sisäohjasta, jotta hevonen saa tilaa lähteä laukkaamaan ja kappas, hevonen laukkaa!

Tämä kaava on toiminut kaikilla ratsastamillani hevosilla. Futura oli alusta saakka siinä mielessä näppärä, ettei se koskaan nostanut väärää laukkaa. Kentällä se ei myöskään kaahannut laukassa, vaan suurempi haaste oli saada se jatkamaan laukkaa. Etenkin oikeassa kierroksessa laukan säilyttäminen oli hankalampaa kuin itse laukannosto.

Maastossa laukannosto onnistui parhaiten pellolla kaarteessa tai mäessä. Pitkillä suorilla Futura olisi vielä pitkään halunnut posottaa kiitoravia, mutta kun se sisäisti kunnolla laukannostoon kuuluvan ääniavun (joka on siis meillä terävä maiskautus), laukka alkoi nousta ihan missä tilanteessa tahansa kyseisestä merkistä.

Aluksi otin kentällä aina lopuksi parit laukannostot kumpaankin suuntaan ja alkuvaiheessa riittävä suoritus oli, kun laukka nousi ja jatkui alkuun edes puolen kierroksen ja vähitellen yhden kierroksen ajan. Ei mennyt kauaa, kun laukkasimme jo ympyröillä pidempiäkin pätkiä. Myöhemmin laukan laatua parannettiin laukannostoilla pysähdyksestä ja peruutuksesta, volttikahdeksikoilla laukassa, sekä laukkapuomeilla ja in-and-out-sarjoilla ja muillakin sarjaesteillä. Mäkitreeniä tehtiin myös aina kun se oli mahdollista, sekä käytiin maastossa laukkailemassa pitkiä suoria.

Laukka alkoi sujua hyvin samoihin aikoihin kun ravikin parani ja tällä hetkellä Futura on melkeinpä helpoin ratsastaa nimenomaan laukassa, vaikka etenkin vasen laukka hieman nelitahtista onkin. Kuitenkin laukka on askellaji, josta Futura itse tykkää eniten ja jossa se on helpoin saada rentoutumaan. Jos jonain päivänä ravi ei tahdo heti sujua, laukkaan ensin. Myös vieraiden ratsastajien kanssa Futura liikkuu lähes aina laukassa paremmin kuin ravissa.

Viime vuosina olen oppinut uuden keinon laukan laadun parantamiseksi, nimittäin asettaa hevosta välillä ulospäin. Silloin Futura saa ulko-ohjasta enemmän tukea ja ottaa kuin taikaiskusta takapäätä paremmin alleen. Jos laukka ei rullaa, asetan ympyrän verran ulospäin ja sitten taas alan asettaa normaalisti sisäänpäin. Tällä keinolla laukka paranee aina.

Myös pohkeenväistö ennen laukannostoa terävöittää nostoja mukavasti ja saa hevosen paremmin kuulolle. Futura on ollut aina etupainoinen, joten se on ollut vaikea saada nostettua ryhdikkääksi. Olen aina pitänyt tärkeämpänä sitä, että saan Futuran ratsastettua rennoksi ja eteen alas. Ryhtiä olen lähtenyt hakemaan pieniä pätkiä kerrallaan. Ryhdikkyyttä olen hakenut juuri noilla edellä kuvatuilla harjoituksilla (ulos päin asettaminen, väistöt ennen laukannostoja) sekä siirtymisillä askellajin sisällä sekä ylös ja alas.

Koulupuolella ovat mielestäni parhaita sellaiset tehtävät, joissa pääsee vuorotellen asettamaan ja taivuttamaan kumpaankin suuntaan, jotta hevosta tulee ratsastettua tasapuolisesti. Kaikille hevosille on yleensä toinen suunta helpompi kuin toinen. Futura oli alussa todella hankala vasempaan kierrokseen, mutta ratsastamalla tasapuolisesti kumpaankin suuntaan, olen saanut Futurasta yllättävän tasaisen ja nykyään eroa vasemmassa ja oikeassa kierroksessa ei juurikaan ole ainakaan silloin, kun itse olen selässä.
Usein vieraat ratsastajat kuitenkin huomaavat Futuralla ratsastaessaan, että se on vähän haastavampi saada taipumaan vasemmassa kierroksessa.

Itse ratsastan paljon kahdeksikkoja ja sovellan kahdeksikkoteemaa myös siten, että teen esimerkiksi keskiympyrältä voltteja joko sisään- tai ulospäin. Siirtymiset ovat aina hyviä ja kontrollia kehittäviä.

Mielestäni entisen ravurin kanssa ei kannata alkaa heti vaatimaan mitään ihmeellisiä koukeroita, vaan on hyvä ratsastaa ihan perusjuttuja siten, että kaikki askellajit alkavat toimimaan. Kannattaa muistaa lopettaa ajoissa, ettei tule vaadittua liikaa. Itse olen monesti vahingossa jatkanut ratsastusta innoissani liian pitkään, jolloin lopputulos on kärsinyt ja olen tajunnut, että olisi kannattanut lopettaa aikaisemmin.

Hyppääminen

Aluksi totutin Futuran maapuomeihin käynnissä, ravissa ja liinassa juoksuttaessa. Kun ne olivat tulleet tutuksi, aloimme hypätä aluksi yksittäisiä esteitä suoralla uralla. Futura ei aluksi tajunnut hyppäämisen ideaa ja esteitä piti nostaa 60-senttisiksi ennen kuin se ymmärsi oikeasti hypätä.

Kun Futura oli saanut hyppäämisen ideasta kiinni, se innostui ja alkoi hypätä puomienkin yli. Menimme useamman kerran viikossa esimerkiksi laukkapuomeja ympyrällä. Hyppäsimme pitkään vain yksittäisiä esteitä. En aluksi tajunnut, että olisi ollut fiksua melko aikaisin hypätä myös sarjoja, koska ne kehittävät laukan laatua ja ovat muutenkin kokemattomalle hevoselle yleensä helpoin tapa opetella hyppäämistä.

Futuran ensimmäinen ”hyppy”

 

Yksittäisistä esteistä seuraava askel oli, että kummallakin pitkällä sivulla oli pieni este ja tarkoitus oli jatkaa esteeltä toiselle. Futuralla oli yleensä vähän turhan paljon vauhtia, joten homma ei ollut mikään yksinkertainen ja usein Futura teki hyvin usein aikamoisia kamikazeloikkia turhan kaukaa. Koska Futura oli esteillä vaikea saada rauhoittumaan, hyppäsin monesti samaa tehtävää muutaman kerran peräkkäin ja kävelin vasta sitten. Se ei yleensä meinannut malttaa kävellä välikäyntejä, vaan olisi koko ajan halunnut nostaa laukan ja mennä esteelle.

Entisen ravurin kanssa alku on helposti aikamoista räpellystä, kun laukka voi olla vauhdikasta pitkäänkin. Mielestäni laukkaa ei kuitenkaan kannata yrittää kamalasti hidastaa ennen kuin hevosella on riittävästi tasapainoa ja voimaa hitaaseen laukkaan. Jos hevonen on laukassa ohjattavissa, voi mielestäni aivan hyvin myös hypätä laukassa. Kunhan itsellä säilyy tunne siitä, että homma on riittävästi kontrollissa, vauhti ei ole vaarallista. Estekorkeus on kuitenkin hyvä pitää maltillisena, jos vauhtia löytyy runsaasti.

Ravureiden kanssa voi mennä pitkäänkin, että laukassa alkaa löytyä riittävästi tasapainoa hitaampaan etenemiseen. Selästähän sen parhaiten tuntee, pystyykö hevonen suorittamaan tehtävän. Tietysti aluksi kannattaa tehdä lähestymiset ravissa ja jatkaa vasta esteen jälkeen laukassa. Jos hevonen on kovin vauhdikas, sarjojen hyppääminen voi olla parempi vaihtoehto, kuin yrittää hypätä ratoja.

Futuran kanssa vauhti ei ollut koskaan se suurin ongelma, vaan lähinnä se, että Futuralla oli taipumus ponnistaa niin älyttömän kaukaa. Sarjojen avulla ponnistuspaikkoja saatiin kuitenkin hiottua. Suuressa osassa oli myös se, että tajusin alkaa istumaan tiiviisti satulassa ennen esteitä. Jostain syystä ratsastuskouluissa usein opetetaan, että esteradalla tulisi istua ”esteistunnassa”, luultavasti siksi, että siitä pääsee helpommin ponnistamaan kevyeeseen istuntaan hypyissä, eikä ratsastaja jää niin herkästi jälkeen, mikä on tietysti ratsastuskoulun hevosten kannalta miellyttävämpi vaihtoehto.

Futuran kanssa on kuitenkin ollut todella tärkeää, että ratsastaja pysyy pystyssä ja istuu jopa hieman liikkeen takana lähestymisissä, jotta ponnistus ei lähtisi kamalan aikaisin. Jos itse lähden vähänkään ennakoimaan hyppyjä nojaamalla ylävartalolla eteen, ponnistus lähtee takuuvarmasti vähintään pari metriä liian kaukaa.

Estepuolella sarjat ja erilaiset suhteutetut välit, sekä lyhyet 3-4 esteen radat ovat mielestäni parhaita tehtäviä kokemattomalle hevoselle. Sarjoja kannattaa tehdä erilaisilla askelväleillä. Yhden askeleen väli on mielestäni ollut Futuralle helpoin. Pidemmät välit ovat vaikeampia, koska hevosella on enemmän aikaa kytätä seuraavaa estettä, kiemurrella tai päättää vaikkapa ponnistaa monta metriä ennen estettä, kuten Futura saattaisi tehdä.

 

Futuran kanssa olemme korkeimmillaan hypänneet 110 cm ratoja kotona ja 100 cm ratoja kisoissa. Lyhyemmissä tehtävissä ja yksittäisinä esteinä meillä on ollut korkeimmillaan 145 cm okseri, mutta yleensä korkeintaan 120-130cm esteitä. Kesästä 2015 kevääseen 2016 pidimme taukoa hyppäämisestä kinnerpattien oireilun takia, vaikka eläinlääkäri ei mitään esteitä hyppäämiselle nähnytkään. Halusin kuitenkin kuntouttaa Futuraa maltillisesti ja ajan kanssa, koska kinnerpatit oireilivat aluksi nimenomaan esteillä tapahtuvalla kieltelyllä.

Selvästi hyppääminen tuntui akuuteimmassa vaiheessa Futurasta ikävältä, joten halusin varmistaa, että seuraava hyppykokemus olisi varmasti positiivinen. Hyppääminen alkoi pitkän tauon jälkeen pikkuesteistä, eikä meillä ole enää kisoja tai ”korkeusennätyksiä” tähtäimessä. Vuoden 2016 aikana pääsimme hyppäämään parhaimmillaan noin metrisiä ratoja ja yksittäisenä ehkä korkeimmillaan 110cm esteitä. Lisäksi pysyimme loppusyksystä hyppäämään esteitä myös kaulanarulla! Futura on hypännyt kuntouduttuaan todella innokkaasti, eikä kieltelyä esiintynyt enää. Talvisin tulee olosuhteiden pakosta hyppytaukoa muutenkin, mutta se ei haittaa. Keväällä jatketaan taas harjoituksia.

Nykyään meillä on tavoitteena lähinnä se, että Futura voi hyvin ja pysyy terveenä normaalissa harrastekäytössä. Pienenä rajoittavana tekijänä ovat nuo edellämainitut kinnerpatit, jotka vaikuttavat Futuralla helposti oireillessaan myös lanneselkään ja ärtyneinä hankaloittavat selvästi Futuran kulkemista ryhdikkäänä. Lisäksi Futura tarvitsee kinnerpattien takia säännöllistä liikuntaa ja fysioterapiaan pohjautuvaa, ylläpitävää jumppailua. Viimeisen vuoden ajan Futura onkin onneksi pysynyt todella terveenä ja elinvoimaisena, eikä jäykkyyttä ole juurikaan esiintynyt. Kesällä 2016 aloitimme kahdeksan vuoden tauon jälkeen myös ajamisen ja Futura toimii siinäkin oikein mainiosti kuolaimettomilla suitsilla.

Alla on muutamia videoita vuosien varrelta.