Mahdollisimman stressitön muutto

Postaus on toteutettu yhteistyössä Chia de Gracian kanssa. Linkkien klikkaaminen ei tuota minulle lisätuloja, mutta postauksessa esitellyt rehut olen saanut yhteistyön kautta.

Tallipaikan vaihtaminen on hevoselle aina stressaavaa. Harva hevonen saa kuitenkaan elää samassa paikassa koko elämäänsä. Hevoset pystyvät sopeutumaan uusiin rutiineihin, uusiin tallikavereihin ja uuteen ympäristöön, mutta muutos aiheuttaa aina jonkin verran stressiä, vaikkei hevonen sitä selvästi ilmaisisikaan. Stressiä tietysti lievittää se, että tutut ihmiset seuraavat mukana. On hevoselle ihan eri asia vaihtaa omistajaa ja muuttaa sen yhteydessä uuteen paikkaan, kuin muuttaa uuteen talliin siten, että omistaja säilyy ennallaan. Tällöin mukana on edes jotain tuttua ja turvallista, vaikka ympäristö ja rutiinit hieman muuttuvatkin.

Futuran kanssa olemme viimeisten yhdeksän vuoden aikana muuttaneet yhteensä kuusi kertaa ja kaksi niistä on ollut muuttoja sellaisiin paikkoihin, joissa Futura on jo kertaalleen asunut. Kahdessa paikassa Futura on siis asunut yhteensä neljän vuoden ajan, mutta kahden vuoden jaksoissa kerrallaan. Muuton syynä on lähes joka kerta ollut mahdollisuus parempaan kenttään tai halvempaan tallivuokraan. Kerran muutimme tallivuokran noustua maneesin takia useammalla satasella. Kaksi kertaa olemme muuttaneet hevosen terveyden kannalta epäedullisten olosuhteiden takia, joihin en ole pystynyt itse vaikuttamaan (esimerkiksi huono talli-ilma tai liian vähäiset maastoilumahdollisuudet).

Suurin osa uusista tallipaikoista on ollut meille ennestään tuttuja paikkoja, joissa olemme esimerkiksi käyneet vuokraamassa kenttää. Ympäristö on siis yleensä ollut tuttu sekä minulle, että Futuralle, joten sopeutuminen on ollut helppoa. Pisin Futuran kotiutumiseen kulunut aika on ollut noin kaksi kuukautta. Tuolloin muutimme itsehoitotallille, jossa Futura sai muutama viikko muuton jälkeen ruokatorventukoksen ja joutui olemaan viikon klinikalla, mikä varmasti lisäsi stressiä.

Kinnerpattien takia Futura tarvitsee säännöllistä ja monipuolista liikuntaa, joten sen kannalta ihanteelliset olosuhteet sisältävät riittävän hyväkuntoisen kentän, hyvät maastot ja mahdollisuuden ratsastaa pelloilla ainakin osan vuodesta. Lisäksi haluan, että Futura saa tarhata laumassa ja syödä riittävästi hyvälaatuista heinää. Ilman maneesia olemme pärjänneet kaikki nämä vuodet, joten sitä en kaipaa, kunhan on mahdollisuus päästä metsään tai pellolle silloin, kun kenttä ei ole käyttökunnossa.

Futura viihtyi hyvin entisessäkin tallipaikassa, mutta koska löysin edullisemman paikan, jossa on paitsi isompi ja hyväpohjaisempi kenttä, myös huikeat maastot ja isot pellot käytössä, päätin vaihtaa tallipaikkaa. Minua jännitti, kuinka Futura sopeutuu uuteen talliin ja kun Chia de Gracian Mirva ehdotti yhteistyötä, minun ei ollut vaikea valita, mitä rehusekoitusta halusin Futuralle kokeilla.

Stress Away sisältää kamomillaa, sitruunamelissaa, kanervaa, piparminttua, salviaa, rohtorautayrttiä, siitepölyrakeita, laventelia sekä hyppysellisen rakkautta   Tämä sekoitus rauhoittaa hermostunutta hevosta ja tasaa mieltä rentouttaen, rauhoittaen ja vähentäen masennusoireita sekä poistaen jännitysoireita lihaksista ja hermostosta.

Kerroin Mirvalle Futuran muutosta ja hän laittoi toivomani Stress Away-rehusekoituksen lisäksi pakettiin myös immuunijärjestelmää vahvistavaa siankärsämöä, joka sopii erinomaisesti elimistön puhdistamiseen muuton yhteydessä. Siankärsämö nopeuttaa aineenvaihduntaa, lisää virtsan eritystä ja ruokahalua sekä edistää vatsan ja suoliston tervettä toimintaa, helpottaa ummetusta ja vähentää kaasun muodostusta.

Aloin syöttää Futuralle Stress Away-rehua ja siankärsämöä pari viikkoa ennen muuttoa ja alkuun hyvin pienellä annostuksella totuttaen, jotta sain juuri ennen muuttoa nostettua annokset maksimiin. Sen jälkeen syötin yrttejä maksimiannostuksella pari viikkoa, jonka jälkeen taas laskin annostusta, kun huomasin Futuran kotiutuneen kunnolla.

Yrttien tehosta on tietenkin vaikea sanoa mitään tarkkaa tällaisessa tilanteessa, kun kyse on hevosen henkisestä hyvinvoinnista, eikä hevosen pään sisälle pääse. Mielestäni kaksi viikkoa on kuitenkin melko hyvä aika kotiutumiseen ottaen huomioon, että Futuralla on joskus kestänyt siinä reilusti pidempäänkin. Laskin Futuran kotiutuneeksi siinä vaiheessa, kun se alkoi viihtyä tarhassa kavereiden läheisyydessä,  pysyi rauhallisena yksin tallissa ollessaan, söi heinät rauhassa ja haahuilematta niin tallissa kuin tarhassakin sekä liikkui rentona ja rauhallisena kentällä ja lähimaastoissa.

Futura suhtautui muuttoon melko rennosti alusta lähtien, nimittäin se oli nukkunut jo toisen yönsä uudessa paikassa sikeästi ja makuullaan, aamulla korvat purua täynnä. Lähinnä stressin huomasi siitä, ettei Futura aluksi meinannut millään rauhoittua yksin tallissa ollessaan. Hoitaessa se pyöri ja hyöri ympäri karsinaa, eikä rauhoittunut syömään heiniään. Se vain tuijotti jännittyneenä ulos karsinansa ikkunasta (lasin läpi) kavereiden suuntaan.

Nyt elämää uudessa tallissa on takana jo kuukauden päivät ja Futura vaikuttaa tyytyväiseltä, eikä stressaa edes yksin tallissa ollessaan. Ratsastaessa Futura on ollut uudessa paikassa alusta lähtien rento ja keskittynyt. Minua jännitti, tuleeko takapakkia esimerkiksi kaulanarulla ratsastuksessa, mutta olemme pystyneet tekemään ihan samoja asioita, kuin ennenkin.

Se, mihin yrtit todella selkeästi ovat auttaneet, on vatsan toiminta. Futuralla on nimittäin aina jännittäessään ollut taipumusta löysään vatsaan, mutta muuton jälkeen lanta on pysynyt koko ajan kiinteänä. Yleensä Futura on stressannut pidemmillä maastoillakin vatsallaan, mutta nyt maastoripulointi on jäänyt kokonaan pois! Sekä Stress Away, että siankärsämö ovat osoittautuneet todella riittoisiksi ja molempia on edelleen jäljellä.

Näiden Futuran äskettäin testaamien yrttien lisäksi voin ehdottomasti suositella Chia de Gracian tuotteita ihan ylipäätään. Meillä ne ovat olleet säännöllisessä käytössä jo kahden vuoden ajan ja tuoneet kullanarvoista apua myös Futuran kinnerpattivaivoihin. Netistä tilatessa toimitus on huippunopea ja ystävällisempää asiakaspalvelua saa hakea. Tämä ei siis ole hehkutusta vain yhteistyön takia, vaan olen ollut tyytyväinen, maksava asiakas jo kaksi vuotta, eikä loppua näy.

Postauksen kuvat ©Milla Siltala