Kuolaimista kuolaimettomuuteen, osa 2

Postaussarjan toisessa osassa on aiheena kaulanarulla ratsastus. Vaikka hevonen toimisi kuolaimettomilla suitsilla, kaulanarulla ratsastus täytyy opettaa ihan erikseen. Kaulanarulla ratsastus on hauskaa ja rentoa vaihtelua, lisää hevosen herkkyyttä istunnalle ja painoavuille, antaa hevoselle enemmän vapautta valita itse oman muotonsa ja samalla pää saa levätä suitsien aiheuttamasta paineesta.

©Miina Kokoi

 

Kun olin ratsastanut kuolaimettomilla suitsilla noin puolen vuoden ajan, uskaltauduin opettamaan Futuralle kaulanarulla ratsastusta. Olin kokeillut sitä joskus aikaisemminkin (useampi vuosi sitten), mutta hieman heikolla menestyksellä. Tein tuolloin klassisen virheen, eli laitoin Futuralle riimunnarun kaulan ympärille ja kokeilin ratsastaa. Se ei tietenkään toiminut – eihän hevonen voi osata sellaista, mitä sille ei ole opetettu. Toisella kerralla olin viisaampi ja aloin opettaa Futuralle uusia apuja järjestelmällisesti. Ratsastin ensin ihan normaalisti suitset päässä ja pyrin käyttämään mahdollisimman pieniä apuja, sekä herkistämään Futuraa pohje- ja painoavuille.

Sen jälkeen laitoin Futuralle riimunnarun kaulan ympärille ja ohjat solmuun. Taskut olin varannut täyteen kuivaa leipää motivointia ja palkitsemista varten. Jos hevonen on koulutettu naksuttimeen, sekin varmasti toimii tässä tilanteessa. Itse en ole koskaan innostunut naksuttimesta, sillä en halua taskuuni tai käsiini ylimääräisiä härpäkkeitä, joten kehun Futuraa mieluumin omalla äänelläni ennen varsinaisen palkkion antamista. Muutenkin käytän paljon ääniapuja ratsastaessa ja olenkin opettanut tietyt merkkiäänet esimerkiksi pysähdykseen, sekä laukannostoon.

Futura inhoaa ehkä eniten maailmassa paikallaan seisomista, joten opetin sille ihan ensimmäisenä kaulanarulla ratsastaessa pysähdyksen. Turvallisuuden kannalta on luonnollisestikin tärkeää saada hevonen pysähtymään, joten suosittelen tätä muillekin. Aloin opettaa pysähdystä siten, että yhdistin tavanomaisen, pysähdyksessä käyttämäni ääniavun siihen, että istuin tiiviisti ja työnsin hieman jalkojani eteenpän, sekä samalla vedin hieman kaulassa olevasta narusta.

Jos Futura ei vielä pysähtynyt, nappasin lisäksi kiinni solmussa olevista ohjista. Ohjista piti jarruttaa parilla ensimmäisellä kerralla, mutta hyvin pian Futura tajusi asian ja alkoi pysähtyä pelkästä äänimerkistä, sekä kaulanarun paineesta. Tätä kokeiltiin sen jälkeen ravissa ja laukassa, eikä hidastamisen ja pysähtymisen kanssa ollut mitään ongelmaa niissäkään. Kun Futura tuntui ymmärtävän uudenlaiset avut, suitset otettiin pois päästä.

Samalla kerralla aloitimme kääntymisen harjoittelun. Luonnollisestikin kaulanarulla ratsastaessa hevosta käännetään lähinnä painoavuilla. Lisäksi kaulanarun avulla voi kääntää pohkeen tavoin, eli kun haluaa kääntyä vaikka oikealle, vedetään kaulanarusta hieman oikealle, joilloin kaulanaru aiheuttaa painetta vastakkaiselle puolelle kaulaa ja hevonen pyrkii väistämään tuota painetta, eli kääntyy siitä pois päin.

Pohje- ja painoavut yhdistettyinä kaulanarun käyttöön saavat hevosen rungon kääntymään kokonaisuudessaan tehokkaammin.  Kaulanarun on hyvä olla jämäkkää materiaalia, jotta paineen saa helposti poistettua ajallaan. Vaihdoin parin ratsastuskerran jälkeen riimunnarun jalustinhihnaan, joka toimi huomattavasti paremmin. Jos kunnollista kaulanarua ei ole omasta takaa, suosittelen käyttämään ennemmin jalustinhihnaa, kuin riimunnarua.

Alussa edistystä tuli nopeasti ja jopa hyppäsimme kaulanarulla muutaman kerran onnistuneesti. Futura teki jopa suuntaa vaihtaessa laukanvaihdon kaulanarulla paremmin, kuin se oli koskaan suitset päässä tehnyt. Nopea eteneminen kuitenkin loppui kuin seinään heti, kun erehdyin kokeilemaan Futuralla kokonaan ilman varusteita ratsastusta.

Tuon yhden ainoan ratsastuskerran aikana Futura keksi, että pystyy vaihtamaan itse suuntaa halutessaan. Se huomasi, etten minä pysty tekemään asialle mitään. Muuten kaikki sujui hyvin ja rauhallisesti, mutta Futura vain päätti, ettei halunnut enää kulkea vasempaan kierrokseen.

Pian tämän jälkeen sain epäonnisesti eräältä tutulta käyttööni itse tehdyn “kaulanarun”, joka oli vähän riimunnarun tyyppinen, mutta venyvämpi. Venyvällä kaulanarulla ratsastuksesta ei tullut mitään – jarrut eivät toimineet kunnolla, ohjaus ei pelittänyt ja Futura heitti minut tuolloin jopa selästään kunnon pukkisarjalla, vaikka oli aiemmin tuntunut hyvin rauhalliselta ja turvalliselta kaulanarulla ratsastaessa. Ehkä kyseessä oli jokin kevätvillitys tai sitten sitä ärsytti venyvä naru todella paljon.

Futura on varsin fiksu hevonen, joka oppii helposti niin hyvät kuin huonotkin tavat ja yht’äkkä huomasin, että minulla oli hevonen, joka ei enää kaulanarulla ratsastaessakaan suostunut liikkumaan vasemmalle enempää kuin puoli kierrosta kerrallaan, vaikka parista epäonnistuneesta kerrasta viisastuneena olin ottanut jalustinhihnan uudestaan käyttöön. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut. Jos yritin saada Futuran vaihtamaan suuntaa oikeasta vasempaan, alkoi protestointi pää alhaalla pomppien tai pahimmassa tapauksessa pukitellen.

Futura ei myöskään suostunut enää kaulanarulla ratsastaessa menemään edes maapuomien yli, vaikka pari viikkoa aiemmin jopa esteradan hyppääminen oli onnistunut. Tuolloin jätin kaulanarulla ratsastuksen hetkeksi vähemmälle ja mietin pääni puhki, kuinka saisin ongelman ratkaisua.

!

Muutaman kuukauden kaulanarutauon jälkeen aloitimme treenit uudelleen ja kokeilin melko radikaalia lähestymistä, eli aloin palkita Futuraa kaulanarulla ratsastaessa ainoastaan vasemmassa kierroksessa tehdyistä asioista. Tätä ei tarvinnut tehdä kuin parilla ratsastuskerralla ennen kuin Futura alkoi liikkua lievistä protesteistaan huolimatta myös vasemmalle melko hyvin ja tämän jälkeen palkitsin Futuraa ihan normaalisti molemmissa kierroksissa.

Jokaisella ratsastuskerralla se yritti ainakin pari kertaa vaihtaa suuntaa ja pomppia pää alhaalla, mutta edistystä ilmeni kuitenkin huomattavasti.  Ongelmien jälkeen halusin pitää vaatimukset mahdollisimman yksinkertaisina. Kunhan Futura kulki haluamaani suuntaan pyytämässäni askellajissa, kehuin sitä hurjasti. Tarkemman ohjaamisen harjoittelun jätin yli vuodeksi kokonaan pois.

Tästä puoli vuotta eteenpäin Futura alkoi oireilla kieltelemällä esteillä ja liikkumalla haluttomasti. Muutaman kuukauden ajan oireilu oli satunnaista, mutta alkoi pian pahentua. Lopulta vein Futuran klinikalle tutkimuksiin, jolloin saatiin virallinen kinnerpattidiagnoosi, hyvät hoito-ohjeet, sekä apua fysioterapiasta.

Myöhemmin olen järkeillyt, että todennäköisesti tuo haluttomuus liikkua hankalampaan kierrokseen oli kinnerpatteihin liittyvää oireilua. Tuolloin Futura oli vielä suitsilla ratsastaessa kaikin puolin normaali, mutta todennäköisesti vasemmalle liikkuminen oli jo sen verran epämiellyttävää, että kun Futuralla oli mahdollisuus kaulanarulla ratsastaessani välttyä siltä helposti, se käytti tilaisuuden hyväkseen.

 

Tässä kaulanaruna on kaverilta lainattu cordeo, jollaisen päätin kokeilun jälkeen itsekin hankkia, koska se toimi huomattavasti jalustinhihnaa paremmin. Oli vain helpommin sanottu kuin tehty, nimittäin kovalla metsästykselläkään en meinannut Suomesta löytää! ©Miina Kokoi

 

Pari vuotta sitten eräs blogini lukija toi minulle ystävällisesti Sveitsistä oikean cordeon, jonka ansiosta kaulanarulla ratsastuksessa alkoi näkyä selvää edistystä. Cordeoita on monenlaisia, mutta omani on jämäkkää, vahattua köyttä ja sen avulla paineen pystyy poistamaan huomattavasti nopeammin, kuin jalustinhihnalla tai riimunnarulla. Aloin taas ratsastaa kaulanarulla useammin ja totesin, että tässäkin asiassa varusteilla on väliä. Ei ole ihan yhdentekevää, millaisen narun hevosen kaulan ympärille virittää. Hevoset pitävät selkeydestä ja etenkin Futura on herkkänä hevosena äärimmäisen tarkka ratsastajan apujen täsmällisyydestä.

Selvästi Futuran yhteistyöhalukkuuteen vaikuttivat myös kinnerpatit, sillä kun kuntoutus aloitettiin, edistystä alkoi tulla tasaiseen tahtiin. Futuran kintereet piikitettiin kortisonilla kesällä 2015 ja sen jälkeen liikkuminen parani huomattavasti. Piikitys, säännöllinen liikunta ja fysioterapia saivat Futuran voimaan paremmin ja liikkumisen tuntumaan taas mukavammalta. Pian Futuran omin päin toteuttamat suunnanvaihtelut jäivät lähes kokonaan pois.

En halunnut tällä kertaa pilata hyvää edistystä etenemällä liian nopeasti, joten ratsastin Futuralla vuoden päivät kaulanarulla ennen kuin ylitimme ensimmäistäkään puomia tai estettä. Vähitellen aloin tehdä ympyröitä, kahdeksikkoja, laukanvaihtoja kahdeksikolla, jne. Alussa ratsastin kaulanarulla vain sen jälkeen, kun olin ensin läpiratsastanut Futuran suitsilla. Viime kesänä aloin kuitenkin pitää päiviä, jolloin ratsastin pelkästään kaulanarulla ihan alusta lähtien. Mitä enemmän ratsastin kaulanarulla, sitä hallitummaksi meno muuttui. Olikin jo useita päiviä putkeen pelkkää edistystä ilman yhtäkään suunnanvaihtoyritystä tai protestia.

Futura alkoi osoittaa selvästi tyytyväisyyttään kaulanarulla ratsastuksen jälkeen. Kun tulin alas selästä, se nuokkui usein silmät puoliummessa ja oli aivan rento ja lötkö. Huomasin myös kaulanarulla ratsastuksen vaikutukset silloin, kun käytin suitsia. Futura kuunteli huomattavasti paremmin istuntaa ja oli kaikin puolin pehmeämpi, helpompi ja mukavampi ratsastaa.

 

Kun kaulanarulla ratsastuksesta oli tullut meille säännöllistä ja tavanomaista, uskaltauduin kokeilemaan kaulanarulla ensin tehtäväratoja ja sen jälkeen myös hyppäämistä. Ohjaaminen alkoi sujua yhä tarkemmin ja tarkemmin. Hypätessä kuitenkin huomasi taas vasemman kierroksen vaikeuden – esteille oli huomattavasti hankalampi ohjata, kuin oikeassa kierroksessa. Olemme edenneet hyppäämisen kanssa melko varovasti ja pidän vaatimukset vasemmassa kierroksessa vielä hyvin selkeinä, enkä pyydä yhtä paljon toistoja, kuin oikeassa kierroksessa. Lokakuussa pystyimme hyppäämään kaulanarulla pienen radan, jossa suurin osa hypyistä oli oikeaan kierrokseen ja yksi hyppy vasemmalle.

Tänä vuonna olemme hypänneet kaulanarulla vasta kerran ja hyvin yksinkertaisia tehtäviä, mutta ohjaaminen tuntui sujuvan hyvin. Viime kesänä oli vaikea saada Futuraa ohjattua esteille vasemmassa kierroksessa, mutta tämän kevään ensimmäisellä hyppykerralla siinä ei ollut mitään ongelmia. Tavoitteena on hypätä Futuran kanssa sujuvasti erilaisia tehtäviä kaulanarulla viimeistään ensi syksynä.

Muita tavoitteita kaulanarulla ratsastaessa ovat pienet maastolenkit lähimetsässä, sekä peruutukset ja väistöt. Niihin kaikkiin tarvitsen avustajaa, joten aika vähän olemme päässeet tähän saakka harjoittelemaan. Kerran olemme käyneet metsässä kaulanarulla pienen lenkin ja se meni hyvin. Kaveri oli mukana henkisenä tukena ja Futura meni juuri siihen suuntaan ja sitä vauhtia, kuin halusinkin.

Yksin ollessani olen laittanut suitset päähän, ohjat solmuun ja ohjannut kaulanarusta metsässä. Tallin lähellä Futura on rento ja toimii täydellisesti, mutta kauempana metsässä se on välillä yrittänyt itse päättää suunnan, jolloin olen joutunut käyttämään ohjia apuna kääntämisessä. Talvella ratsastin kaulanarulla aika paljon pelloilla ja Futura oli joka kerta oikein kuuliainen.

©Miina Kokoi

 

Uskon, että peruutus ja väistöt ovat varmasti vaikeimmat opettaa Futuralle. Ihan suitsillakin Futura hermostui alussa peruutuksen ja väistöjen pyytämisestä kovasti.  Lopulta se oppi peruuttamaan siten, että avustaja seisoi edessä työntämässä tarvittaessa ryntäistä. Olen pari kertaa yrittänyt kaulanarulla peruutusta ja väistöjä, mutta Futura on heti suuttunut ja alkanut marssia päättäväisesti eteenpäin suostumatta sen jälkeen edes kunnolla pysähtymään.

Futuralle paikallaan seisominen ja peruuttaminen ovat aina olleet vauhdikkaana hevosena ehkäpä maailman kurjimpia asioita, eivätkä väistötkään ole koskaan olleet sen mielestä mikään helppo ja kiva tehtävä. Siksi peruutus ja väistäminen pitäisi opettaa Futuralle mahdollisimman rauhallisesti, selkeästi ja tehden tilanne niin mukavaksi, kuin suinkin mahdollista. Toki kaikki muutkin asiat pitäisi opettaa siten, mutta Futuran luonteenlaadun tuntien en edes harkitse kokeilevani väistöjen tai peruutuksen opettamista ilman avustajaa.

©Miina Kokoi

 

Kuten tekstistä tuleekin ilmi, Futura ei vielä osaa läheskään samoja asioita kaulanarulla ratsastaessa, kuin suitset päässä. Tavoite on, että pystyisimme vielä joskus tekemään kaulanarulla ihan samoja asioita, kuin suitsillakin. Harjoitteluun tuo oman haasteensa se, että näistä asioista on netissä tai muuallakaan todella vähän tietoa saatavilla. Tämä on yksi syy siihen, miksi halusin tehdä blogiini tämän postaussarjan. Mielestäni on tärkeää välittää tietoa kuolaimettomuudesta, sen vaikutuksista, sekä erilaisista varusteista. Kaulanaruja ei meinaa saada Suomesta oikein mistään ja harvoin kuulee esimerkiksi ratsastuksenopettajista, jotka opettavat ratsastamaan kaulanarulla.

Olemme opetelleet Futuran kanssa tätä asiaa pitkään ja hartaasti. Olen tehnyt matkan varrella hölmöjä virheitä, joiden jälkiä olen saanut korjailla pitkään. Mistään ei ole ollut apua tai tukea helposti saatavilla ja paljon ajatustyötä on joutunut tekemään. Uskon, että Futuran kanssa kaikki olisi sujunut paremmin, jos se olisi ollut harjoittelun aloittaessamme täysin terve. Terveellä hevosella tuskin ilmenisi protestointia tai haluttomuutta liikkua suuntaan X. En osannut kuitenkaan reagoida asiaan ajoissa, koska Futura oli varusteilla ratsastaessa ihan normaali ja kulki vasemmalle jopa paremmin, kuin oikealle.

Meillä käytössä olevaa cordeota (jonka merkkiä ja mallia en kuollaksenikaan muista, kun en ole sitä itse ostanut) pystyy säätämään ja viime aikoina olen todennut kätevimmäksi säätää sen siten, että minulle jää tuonne ylös oma kahva. Tällä tavoin kaulanaru on jotenkin selkeämpi käyttää, eikä pyöri mielestäni yhtä paljon. ©Miina Kokoi

 

Toki Futuran kanssa tuottaa ikuista haastetta myös se, että Futura on perusluonteeltaan erittäin hyvin oman arvonsa tunteva, herkkä ja päättäväinen. Se ei ole koskaan ollut kovin pehmeä ja nöyrä, vaan enemmän sellainen tyyppi, jonka luottamus ja kunnioitus ihmisen tulee todella ansaita ennen kuin minkäänlaista vastapalvelusta on luvassa. Futura ei tee ihmisen kanssa mitään sellaista, mitä ei itse halua. Se ei ole myöskään kovin helposti motivoitavissa ja sen mielenkiinto ja kärsivällisyys uuden opetteluun loppuu hyvin nopeasti.

Olen oppinut, ettei ainakaan kiirehtimällä tai pakottamalla pääse Futuran kanssa muihin kuin äärimmäisen huonoihin tuloksiin, joten etenemme nyt päivä kerrallaan ja yritän aina tarkasti miettiä, mikä on seuraava siirtoni uusien tehtävien opettelussa.

Muutamia kertoja olen ratsastanut myös kokonaan ilman suitsia ja kaulanarua, eli olen ottanut uudelleen riskin siinä asiassa, joka sai alun perin kaiken menemään pieleen. Aluksi Futura toimi tosi hyvin ja sain sen opetettua pysähtymään harjasta vetämällä, mutta sitten totesin, että on hevoselle melko ristiriitaista kumartua eteenpäin ja vetää harjasta pysähtymisen merkiksi. Nyt haluaisin opettaa Futuran pysähtymään työntämällä jalkojani eteen, mutta sitä Futura ei ole vielä oikein kunnolla tajunnut, vaikka olen alusta asti työntänyt jalkojani hieman eteenpäin kaulanarulla pysähdyksiä tehdessä.

Kun edellisen kerran kokeilin ratsastaa ilman suitsia ja kaulanarua, Futura ei malttanut pysähtyä millään, koska kentällä oli puomeja. Se olisi vain innoissaan laukkaillut puomien yli kerta toisensa jälkeen – ihan rauhallisesti ja nätisti tosin, mutta jarrut eivät toimineet ihan pysähdykseen asti. Totesin, että laitan nyt ajoissa ilman kaulanarua ratsastuksen vähän tauolle, ettei tule taas isompaa takapakkia.

Itse olen oppinut kaulanarulla ratsastuksen myötä erityisesti kuuntelemaan hevosta tarkemmin. Uskon, että jatkossa pystyn myös ennakoimaan Futuran terveydentilaa entistä paremmin, kun ratsastan kaulanarulla vähintään pari kertaa viikossa. Jos Futura alkaa taas jatkuvasti vaihtelemaan suuntaa tai protestoimaan kaulanarulla ratsastaessa, se on todennäköisesti merkki kinnerpattien oireilusta tai jumissa olevista lihaksista.

Varusteilla on yllättävän helppo peittää hevosen terveysongelmia, vaikkei välttämättä itse sitä tajuaisikaan. Kun hevonen on terve ja vetreä, kaulanarulla ratsastuksen onnistuminen on kiinni enää siitä, ymmärtääkö se ratsastajan pyyntöjä ja toimiiko ratsukon yhteistyö. Tämä pätee tietysti ratsastukseen yleisestikin, eli usein ongelmat ovat lähtöisin hevosen terveydestä, ellei ongelma sitten istu hevosen selässä.

Meillä kaulanaruun siirtyminen on ollut todella pitkä prosessi, jossa olen joutunut ottamaan huomioon kaiken mahdollisen hevosen terveydentilasta lähtien. Jos hevonen on luonteeltaan nöyrä ja miellyttämisenhaluinen, eikä ongelmia terveyden kanssa ole, uskon että kaulanarulla voi pystyä ratsastamaan ihan kunnolla nopeastikin. Kannattaa kuitenkin aina varata reilusti aikaa uusien asioiden opetteluun ja muistaa, ettei hevonen voi osata kaikkea heti. Sainkin kätevästi asetettua meille hieman tavoitteita tässä postauksessa. Syksyllä sitten katsotaan, jos pystyisin niissä onnistumisten tai epäonnistumisten pohjalta kirjoittamaan kolmannen osan tähän postaussarjaan!

Lopuksi vielä lista muutamista vinkeistä, joita kannattaa ottaa huomioon, kun lähtee harjoittelemaan kaulanarulla ratsastusta:

  • Se, että ratsastaa kaulanarulla, ei tarkoita sitä, että satulakin pitäisi jättää talliin. Itse olen mennyt paljon myös ilman satulaa ihan sen takia, että Futura on ollut silloin herkempi istunnalle. Nykyään Futura on niin herkkä istunnalle, että toimii satulan kanssa aivan yhtä hyvin ja ratsastan kaulanarukerroilla nykyään useimmiten satulalla. Jos itse kokee olonsa vakaammaksi satulan kanssa, on fiksumpaa laittaa satula, kuin jättää laittamatta
  • Jos kaulanarulla haluaa mennä useamminkin, kannattaa hankkia kunnollinen kaulanaru, jolla saa paineen helposti poistettua. Jämäkkä kaulanaru on selkeämpi ja miellyttävämpi hevoselle. Jalustinhihna tai jämäkkä riimunnaru voi toimia satunnaisessa käytössä ainakin joillain hevosilla. Valitettavasti Suomesta on todella hankala löytää kunnollisia kaulanaruja,  mutta nyt täältä näyttäisi saavan!Tehtäväradat ovat ihan loistava tapa harjoitella hevosen hallintaa kaulanarulla. Niihin voi laittaa pujotteluja, puomitehtäviä, pieniä esteitä, jne. Vain oma mielikuvitus on rajana!
  • Kannattaa ehdottomasti aloittaa kaulanarulla ratsastus aidatulla alueella ja muistaa muutenkin pitää harjoittelu mahdollisimman turvallisena kaikin puolin.

Jos muita kysymyksiä tulee, voin vastata niihin kommenttikentässä.

 

6 thoughts on “Kuolaimista kuolaimettomuuteen, osa 2

  1. Ansku says:

    Nyt on ihan pakko kirjoittaa ensimmäinen kommenttini tänne blogiisi. Sinusta ja Futurasta inspiroituneena laitoin omalle tammalla tänään ensimmäistä kertaa ihan oikeat kuolaimettomat päähän ja harjoiteltiin niillä menemistä. Ai että miten tuntui hevonen tyytyväiseltä! Ollaan välillä menty tarhassa ja pihatiellä ihan turparemmi+ohja virityksellä, mutta kyllä oikeat kuolaimettomat vaan toimi paremmin. 🙂 Kovasti tehdään töitä siihen että uskaltaisin kokeilla joskus kaulanarulla menemistä. 🙂

    • Voi että, ihana kuulla! Mahtava fiilis aina, kun joku kertoo saaneensa inspiraatiota meidän työskentelystä ja sitä kautta onnistumisen kokemuksia. Ihanaa, että sujui hyvin ja tsemppiä kaulanaruilun harjoitteluun! 🙂

  2. Todella mielenkiintoinen postaus! Omalla ex-ravuri-suomenhevosmummelillani Sutkalla (joka suureksi surukseni jouduttiin lopettamaan jalkavaivojen takia 29-vuoden iässä) ratsastin ja ajoin suunnilleen sen elämän viisi-kuusi viimeistä vuotta kokonaan ilman kuolaimia. Suitsina sillä oli Cookin bittles bridlet, siis sellaiset leuan alta ristiin menevät kuolaimettomat. Niillä mentiin kentällä, raviradalla ja maastossa sekä ratsain että ajaen. Jos samalla oli tarkoitus tehdä talutusharjoituksia, ratsastin usein naruriimulla, jolla kuolaimettomuuden myös aikanaan aloitin. Siirtyminen tavallisista suitsista naruriimuun oli helppoa, koska kaikki merkit oli jo opetettu maasta käsin talutusharjoituksia tehdessä.

    Sutkan viimeisinä vuosina ratsastin kentällä mennessäni yleensä jalustinhihnasta tehdyllä kaulanarulla. Sen kanssa Sutka oli aina tosi rento ja tyytyväinen. Kokeilin kaulanarua ensin maasta talutusharjoitusten yhteydessä. Kun se sujui, nousin selkään ja laitoin ohjat solmuun kaulalle. En aluksi käyttänyt satulaa, koska silloin istunnalla ratsastaminen tuntui helpommalta. Sutka oli istunnalle herkkä, joten pian suitset saattoi jättää pois. Oli todella huimaa käsittää, että pienen harjoittelun jälkeen se pysähtyi pelkällä syvällä sisäänhengityksellä. Sama hevonen, joka aiemmin oli viedä kiikuttanut minua kuolainten kanssa ja ryysinyt valmennuksissa turpa taivaassa! Jälkikäteen käsitinkin suurimman osan Sutkan kiihdyttelystä ja alta juoksemisesta liittyneen stressiin. Se teki sitä, jos tilanne oli liian epämukava tai se ei tajunnut, mitä siltä pyydettiin. Kuolaimettomien kanssa itse olin jotenkin tietoisempi omasta tekemisestäni ja aiheuttamastani paineesta, ja ryntäily loppui. Kaulanarun kanssa sitä ei enää esiintynytkään.

    Peruuttaminen oli Sutkallekin työlästä – sekin oli aika kuuma ja menevä hevonen – joten en aluksi tehnyt peruutuksia kaulanarulla muuten kuin lopettaessani ratsastuksen. Aivan viimeiseksi loppukäyntie jälkeen tein yhden pienen peruutuksen ja liusuin alas. Se oli Sutkasta niin palkitsevaa, että pian se peruutti jo vaikka kuinka pitkälle, paremmin kuin ikinä suitsien kanssa. Myöhemmin peruutuksia pystyi tekemään muutenkin kuin ratsastuksen lopussa ja jotenkin niiden palkitsevuus silti säilyi (yritin kyllä aina sivellä sen kaulaa ja leperrellä sille oikein kovasti ja usein edelleen palkitsin sitä lopettamalla oikein hyvään peruutukseen) : D

    Joka tapauksessa tosi hyvä postaus tärkeästä aiheesta! : )

    t. Emilia

    • Kiitos ihanasta kommentista! <3 Oli mukava lukea noin pitkästi teidän yhteistyöstä ja kommentistasi oikein huokui kunnioitus ja rakkaus edesmennyttä hevostasi kohtaan. Tosi kauniisti kirjoitettu! Täytyypä kokeilla tuota vinkkiä peruutukseen! 🙂

  3. Naksutinkouluttaja says:

    Selvennän hieman naksutinkoulutuksen ideaa:

    Naksutinkoulutuksessa ei tarvitse välttämättä käyttää naksutinta, vaan naksuttimen sijaan voi käyttää oikeastaan mitä tahansa muuta yksinkertaista merkkiä, mitä ei käytetä muissa, kuin naksutinkoulutustilanteissa, esimerkiksi oman hevoseni kanssa käytän merkkinä “naks” sanaa.

    Merkin, oli se sitten esimerkiksi naksuttimen naksaus tai jokin sana, kuten esimerkiksi oman hevoseni kanssa käyttämäni “naks” sana, jälkeen seuraa aina palkinto, eli esimerkiksi eläimelle mieluisa herkku, oma hevoseni pitää ruisleivästä, joten sen kanssa palkintona toimii ruisleivänpala.

    Naksutinkouluttaminen kokonaisuudessaan on hyvin helppoa.
    Ensin eläimelle opetetaan merkki, josta seuraa aina palkinto. Esimerkiksi omalle hevoselleni opetin valitsemani merkin, eli sanan “naks” niin, että sanoin naks ja sitten annoin ruisleivänpalan. Toistin tätä noin kymmenen kertaa.
    Näin hevonen oppi, että aina kun sanon naks, siitä seuraa jotain mieluisaa, kuten ruisleivänpala.
    Kun hevonen on oppinut merkin, josta seuraa aina palkinto, voidaan hevosta alkaa kouluttaa merkin ja aina siitä seuraavan palkinnon, eli naksutinkoulutuksen avulla.

    Naksutinkoulutuksen ideana on se, että koulutettavalle eläimelle voidaan erittäin tarkasti ja selkeästi määrittää juuri se hetki, jolloin se toimii halutulla tavalla!

    Jos halutaan opettaa hevonen esimerkiksi pysähtymään, on hankalaa antaa hevoselle palkinto, kuten leivänpala, täsmälleen, juuri sillä hetkellä, kun se toimii halutulla tavalla eli tässä tapauksessa juuri sillä sekunnilla, kun hevonen pysähtyy, vaan yleensä hevonen joutuu hetken odottamaan palkintoa, ehkä kurottamaan palkintoa kohti, jolloin se saa palkinnon, tällä tavalla kouluttamalla hevonen ei varsinaisesti opi, että juuri pysähtyminen on se, mitä sen halutaan tekevän ja josta palkinto seuraa, vaan se ajan myötä oppii, että pysähtymisestä, odottamisesta ja kurkottamisesta se saa palkinnon. Tämä ei ole yhtä tehokas ja selkeä tapa kouluttaa, kuin merkin ja aina siitä seuraavan palkinnon avulla kouluttaminen, eli naksutinkoulutus.
    Kun opetetaan naksutinkoulutuksen avulla hevonen esimerkiksi pysähtymään, voidaan hevoselle opetetun merkin avulla määrittää tarkasti ja selkästi haluttu toiminta, eli tässä tilanteessa pysähtyminen. Eli juuri sillä sekunnilla, kun hevonen pysähtyy, annetaan hevoselle opetettu merkki, mikä se sitten onkaan, oman hevoseni kanssa sanoisin naks ja sen jälkeen annetaan hevoselle palkinto, oman hevoseni kanssa antaisin ruisleivänpalan. Näin hevonen oppii, että juuri pysähtyminen on se, mitä sen halutaan tekevän ja josta palkinto seuraa.

    Itse koulutan omaa hevostani todella paljon naksutinkoulutuksen avulla ja käytän sitä ihan kaikenlaisissa, arkisissakin tilanteissa. Esimerkiksi edellispäivänä maastolenkillä ollessamme, hevonen jännitti kovasti tiellä olevaa, koko tien levyistä isoa vesilammikkoa ja pysähtyi puhisten noin 20 metrin päähän lammikosta. Odotin ja juuri sillä hetkellä, kun hevonen otti yhden askeleen eteenpäin kohti lammikkoa, sanoin naks ja annoin leivänpalan. Pian hevonen otti toisen askeleen, jolloin taas sanoin naks ja annoin leivänpalan. Näin jatkettiin muutamia kertoja, kunnes vaikeutin vähän ja aloin vaatia, että hevosen on otettava kaksi askelta, ennen kuin se saa palkinnon, eli odotin, että hevonen ottaa ensimmäisen askeleen, jatkoin odottamista ja kun hevonen otti toisen askeleen, juuri sillä hetkellä sanoin naks ja annoin ruisleivänpalan. Näin jatkettiin taas muutamia kertoja, kunnes vaikeutin vielä vähän ja aloin vaatia kolmen askeleen ottamista. Pian lammikko olikin jo aivan edessämme, odotin ja kun hevonen otti yhden askeleen ja astui lammikkoon, sanoin naks ja annoin leivänpalan. Lammikossa kävellessämme helpotin ja palkitsin jokaisesta askeleesta.
    Ja näin ylitimme hevosen mielestä superpelottavan lammikon helposti ja hauskasti ja hevonen oli tämän “tehtävän” jälkeen hurjan tyytyväinen itseensä ja suoritukseensa, minä toki myös!

    Suosittelen eläinten naksutinkouluttamista kaikille, helppo, mutta tehokas koulutusmuoto!

    • Kiitos kivasta ja pitkästä kommentista! 🙂 Itse ilmaisin asian ehkä vähän huonosti tekstissä, eli olen kyllä tajunnut, ettei sitä itse naksutinta ole pakko olla kädessä, mutta siltikään en ole päätynyt tekemään niitä naksutusääniä itse. Kuitenkin toimin samoin kuin sinä, mutta kehun äänellä sanomalla (esim hyvä) ja sitten palkkaan herkulla tai rapsutuksella. Mun mielestä ajaa saman asian, kun kehuu oikealla hetkellä ja käyttää sellaista äänenpainoa, että hevonen tietää tehneensä oikein jo ennen kuin saa varsinaisen palkkion 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *