Näetkö sinäkin viikonpäivät väreinä?

Kirjoitin tämän postauksen alun perin vanhaan blogiini joskus viime syksynä ja koska postaus sai suuren suosion, halusin siirtää sen myös uuteen blogiin hieman päivitettynä versiona. Olen siis tämänkin aiheen osalta oppinut itsestäni uutta viimeisen puolen vuoden aikana, joten vaikka olisit lukenut postauksen vanhasta blogista ja aihe kiinnostaa yhä, kannattaa silti lukaista tämäkin läpi.

Blogini on yleensä vahvasti hevospainotteinen, mutta nyt kirjoitan postauksen jostain aivan muusta. Asiasta, tai oikeastaan ominaisuudesta, joka on ollut osa minua lapsuudesta saakka, mutta jonka poikkeuksellisuuden olen tajunnut vasta viime kuukausina.

Olen pienestä saakka nähnyt mielessäni esimerkiksi viikonpäivät selkeinä väreinä ja kuvina, sekä viikon vaakatasossa olevana ruudukkona, jossa jokaisella päivällä on oma, yksilöllisen näköinen lokeronsa. Myös vuosi on aina näkynyt päässäni ympyrän muotoisena ja vuodenajat omina lohkoinaan eri värisinä. Lisäksi joillain nimillä ja sanoilla on värejä ja muotoja, jotka saattavat toisinaan poiketa täysin sanan virallisesta merkityksestä.

Lapsena kerroin äidille, että maanantai on ruskea ja siitä tulee mieleen teepussi. Tiistai on keltainen, tai itse asiassa reunoilta vaaleampi ja keskeltä kirkkaan keltainen. Keskiviikko on tummanvihreä. Torstai on kirkkaanvihreä ja aivan selvästi yläreunasta rullalle kääritty kartonki.

Perjantai on viininpunainen ja punasipuli. Tai oikeastaan perjantain lokero on enemmän rosèviinin värinen ja se punasipuli ja itse perjantai tekstinä viininpunainen. Lauantai on reunoilta valkoinen ja sävy muuttuu vaaleansiniseksi keskikohtaa kohden. Sunnuntai on vähän lämpimämmän ruskea kuin maanantai ja aivan selvästi kahvinporot. Lapsena en osannut kertoa sävyistä noin tarkasti, mutta värit olivat samat.

Äitini suhtautui asiaan niin luontevasti ja kiinnostuneena, että ajattelin automaattisesti hänenkin näkevän viikonpäivät ja kuukaudet omanlaisenaan näkymänä. Kuvittelin, että jokaisella ihmisellä on omat visuaaliset näkymänsä kaikelle mahdolliselle. Vasta lähiaikoina minulle on selvinnyt, ettei näin olekaan. Oli pakko kysyä vielä äidiltäkin, näkeekö hän viikonpäivät tai jotain muita asioita väreinä ja ei kuulemma näe. Hän muisti kuitenkin, että minä olin pienenä näistä asioista selittänyt.

Ilmiötä kutsutaan synestesiaksi ja sitä on tutkittu jo vuosisatoja, mutta vieläkään sitä ei pystytä täysin tieteellisesti selittämään. On kuitenkin todettu, että ilmiö on todellinen ja yhteydessä aivojen limbiseen järjestelmään, eli tunnetiloja säätelevään keskukseen.

Minulla tämä ominaisuus linkittyykin hyvin selkeästi erilaisiin tunnetiloihin. Jos koen jotain oikein voimakasta tunnetta, aistin sen toisinaan väreinä ja usein myös liikkeenä. Tunnetiloja on niin paljon erilaisia, etten löydä kaikille suoraan värillistä olomuotoa, mutta tietyt värit ovat usein toistuneet samankaltaisissa tunnetiloissa.

Jos olen surullinen, tunnen usein täyttyväni mustalla ja harmaalla värillä. Jos joku on minulle ilkeä, koen punavalkoista, vaakasuorina viivoina väreilevää ja vellovaa oloa. Ahdistuneena voin nähdä ja tuntea karheapintaisen, valtavan ja kammottavan tummanharmaan naulan, joka painautuu ruskean vuoren läpi. Rentoutuneena ja rauhoittuneena mieleni saattaa vallata sininen väri ja oikein iloisena kaikki voi olla yhtä kuplivaa värien ilotulitusta.

Kyse ei ole mistään hallusinaatioista, vaan siitä olosta, jonka kyseinen väri minulle tuo. Ihan normaalisti siis näen kaiken ympärilläni olevan, mutta mielessä hohtavat näköaistista irrallisina tuntemukseen sopivat värit. Myös fyysiset tuntemukset ja kosketukset aiheuttavat minulle toisinaan väriaistimuksia, erityisesti ollessani rentoutuneessa tilassa.

Luin juuri Helsingin Sanomista hyvän artikkelin aiheesta ja se innoitti minut tonkimaan omia mielikuviani entistä tarkemmin ja kyselemään kavereiltakin, kokeeko tai näkeekö joku heistä asioita samoin. Kun jaoin tuon lukemani artikkelin Facebookissa ja etsin kohtalotovereita, vajaan 700:n Facebook-kaverini joukosta (toki kaikki eivät varmasti julkaisua ole edes nähneet) löytyi neljä, joilla on saman tyyppisiä aistimuksia. Monilla heistä esimerkiksi viikonpäivät ja vuodenajat loivat värin sijasta tai sen lisäksi selkeän mielikuvan eri tuntuisista pinnoista ja materiaaleista.

Minulla asia menee oikeastaan toisin päin, eli tietynlainen fyysinen kosketus luo toisinaan väriaistimuksen tai mielikuvan. Koitapa nyt siinä sitten ihan vakavana ja hulluksi leimautumatta selittää poikaystävälle, että tietynlaisesta suutelutyylistä tule mieleen mummon verhot, enkä siksi pidä siitä! Tällainen tilanne oli meillä noin kuukausi sitten. Ei ole sen jälkeen mummon verhoja näkynyt, joten taisi ottaa opikseen! 😉

Kellään toisella en ole kuullut vastaavaa vielä ilmenevän ja netistäkin löytyy tietoa pääosin numeroiden ja kirjainten näkemisestä väreinä, sekä synestesian “colour-hearing” muodosta, jossa ihminen voi aistia musiikkia ja jopa yksittäisiä nuotteja tai sointuja eri värisinä.

Minulla musiikki aiheuttaa kyllä paljonkin mielikuvia, mutta ei koskaan pelkkää väriä tai abstrakteja kuvioita, vaan näen mielessäni esimerkiksi kuvitteellisen musiikkivideon ja se on joka kerta saman kappaleen kuullessani samanlainen. Tämä lienee melko yleistä, eikä ilmeisesti liity synestesiaan mitenkään.

©Suvililja Photography

Vaikkei noita selkeitä mielikuvia ei lasketakaan varsinaisesti synestesiaksi, uskon silti, että synesteettiset väriaistimukset ja muut mielikuvat ja assosiaatiot voivat osittain sekoittua, koska näin on minulla esimerkiksi viikonpäivissäkin. Jos ajattelen maanantaita pelkkinä kirjaimina ja yksittäisenä sanana, näen sen aina ruskeana. Jos ajattelen maanantaita muotona, se on teepussi – tai itse asiassa teepussi siinä oman neliönmuotoisen lokeronsa sisällä.

Tiistailla, keskiviikolla ja lauantailla ei sen sijaan ole muuta olomuotoa kuin neliön muotoisessa lokerossa oleva väri tai sanaa erillisenä tarkastellessa kirjainten väri. Nekin ovat pysyneet aina samoina. Synestesiassa on kyse nimenomaan siitä, että sama aistimus toistuu vuodesta toiseen ja sitä on lähes mahdotonta muuttaa.

Kaikilla yksittäisillä kirjaimilla ei ole mielessäni väriä, mutta osalla on. E on aivan selvästi sininen ja myös E:llä alkavat nimet ovat mielestäni suurimmaksi osaksi sinisiä. Eetu, Eerik, Eveliina, Eemeli ja Eero ovat kaikki sinisiä nimiä. Emma on kuitenkin mielestäni violetti nimi.

Muita violetteja nimiä ovat esimerkiksi Johanna ja Jonna. Jaana on punavalkoinen ja miesten J:llä alkavat nimet, kuten Juhani, Jussi ja Joonas ovat mielessäni joko harmaita tai siniharmaita. Kalle, Kimmo ja Kaisa, sekä monet muut K:lla alkavat nimet ovat vihreitä – myös Kaktu.

Kallesta tulee mieleen vihreävalkoinen rantapallo ja Kimmosta taas vihreä herne. A:lla alkavat nimet, kuten Anna, Anette ja Antti ovat mielestäni punaisia. Sakari on keltainen ja kulmikas nimi, Niilo vaaleanvihreä, pyöreä ja hyytelömäinen.

Minua häiritsee todella paljon, että esimerkiksi englanninkielen sana “amber” tarkoittaa meripihkaa tai meripihkan väristä ja nimi Amber taas on mielestäni ihan selvästi punainen, koska se alkaa A-kirjaimella. Jostain syystä kuitenkin suomenkielinen nimi Sini on minulle ihan luontevasti sininen, vaikka yleensä S-kirjaimella alkavat nimet ovatkin keltaisen tai oranssin sävyisiä.

Vuoteni on ympyrän muotoinen ja keskeltä tyhjä. Näen alkuvuoden kesään saakka jotenkin vahvempana kuin loppuvuoden ja vaikka loppuvuoden kuukausissakin on värit, ne voi nähdä kunnolla vasta kun tavallaan zoomaa ja ottaa lähempään tarkasteluun yksittäisiä kuukausilohkoja. Muutenkin pystyn zoomaamaan kaikkiin näkemiini kuvioihin ja ottamaan näkemiäni asioita yksityiskohtaisempaan tarkasteluun.

Tammikuu on tummansininen ja jos läheltä katsoo, lokerossa voi nähdä muutamia tähtiä. Helmikuu on  vaaleansininen ja siinä on vähän lumisadetta ja jotain kauniita ja vähän huurteisia kuvioita, maaliskuu on hyvin vaalea metsänvihreä, huhtikuu vaaleankeltainen, toukokuu kirkas vaaleanvihreä, kesäkuu reunoilta keltainen ja keskeltä oranssi, heinäkuu on violetti, elokuu vaaleanruskea ja siinä on haaleita vehnäntähkien kuvia.

Syyskuu on oranssi ja siinä on lehtien kuvia, lokakuu on harmaa ja siinä on sellainen kuva, jossa iso vesipisara on juuri tippunut loskaiseen lätäkköön. Marraskuu on ihan tummanharmaa ja joulukuu syvän tummanvihreä, reunoilta melkein musta ja siinä on kuviointina candy cane-nekkuja ja joulupalloja.

En ole koskaan pitänyt näitä mielikuvia millään lailla outoina tai edes erityisemmin arvostanut näkemääni, mutta nyt kun on selvinnyt, ettei kaikilla ole tällaista värikästä mielensisäistä maailmaa, olen alkanut innostua asiasta ja nähdä sen vahvuutena ja elämää rikastavana ominaisuutena.

Tämän värien ja kuvioiden aistimisen lisäksi visuaalinen muistini on erityisen hyvä. Koulussa piirtelin aina muistiinpanojen yhteyteen, kirjoitin tekstejä eri värisillä kynillä ja koristelin kaiken mahdollisen värein ja kuvin. Kokeissa muistin varmuudella ainoastaan ne värikkäimpien ja hienoimpien muistiinpanojen sisältämät asiat.

Aina sain olla vääntämässä kättä opettajien kanssa siitä, etten muka keskittynyt aiheeseen tunneilla piirrellessäni. Asia oli oikeasti juuri toisin päin – en oppinut asioita kovinkaan helposti ilman värejä. Muistan myös kuulemani asiat melko hyvin, jos olen ollut itsekin osallisena keskustelussa. Siihen aikaan kun itse olin koulussa, keskustelupainotteinen ja vuorovaikutteinen opiskelu oli kuitenkin monissa aineissa vielä harvinaista.

Muistoni tallentuvat päähäni ikään kuin filminä tai valokuvina ja minun on helppo kelata niitä uudelleen. Olen aina tykännyt kovasti valokuvien katselusta ja ollut kiinnostunut muista ihmisistä, joten pystyn edelleen näkemään mielessäni jopa pikkusiskojeni ala-asteaikaiset luokkakuvat, zoomaamaan niistä yksittäisiä ihmisiä ja muistamaan heidän nimensä. Täydellistä valokuvamuistia minulla ei kuitenkaan ole, sillä ihan jokaista oppilasta en pelkän mielikuvan perusteella muista.

Uskon kuitenkin, että oikeat valokuvat nähdessäni osaisin nimetä suuren osan siskojeni entisistä luokkakavereista, vaikken suurinta osaa heistä edes tuntenut – ja tottakai kaikki omat luokkakaverini myös.

Värikkäät mielikuvat helpottavat muistamista monissa asioissa ja läheiset ihmiset sanovatkin minun usein olevan kuin kasettinauhuri muistaessani mitä yksityiskohtaisimpia asioita. Jos siskoni haluaa palauttaa mieleensä jonkin 20 vuotta vanhan asian tai ihmisen, hän soittaa minulle ja lähes aina muistan sen.

Synesteetikot ovat tutkimusten mukaan usein muita herkempiä yhdistelemään toisiinsa liittymättömiä asioita. Olenkin saanut ties kuinka monesti selittäessäni jotain omasta mielestäni aivan selkeää asiayhteyttä kuulla muilta ihmisiltä kommentin: “Miten nuo asiat muka liittyvät toisiinsa?!”.

Lisäksi minulle on usein sanottu, että ylireagoin joihinkin asioihin. Ei ihmekään, että koen monet tunteet hyvin vahvoina, kun niihin liittyy usein vahvoja mielikuvia, värejä ja liikettä, joita useimmat ihmiset eivät edes koe.

On tutkittu, että synestesia on kaikilla ihmisillä syntyessään, mutta se on kadonnut useimmilta meistä evoluution ja kehityksen myötä loogisen ajattelun syrjäyttäessä alkukantaiset vaistot. Synestesian eri muotoja ilmenee yleensä luovilla ihmisillä, kuten erilaisilla taiteilijoilla ja kirjailijoilla.

Poikaystäväni on hyvin looginen, mutta ymmärtää onneksi hyvin ajatuksiani ja näitä asioita selittäessäni hän totesi, että minä toimin monessa asiassa täysin intuition varassa, kuin jokin primitiivinen eläin. Toki osaan ajatella monia asioita myös loogisesti, mutta erityisesti tunnepuolen asioissa seuraan vahvasti intuitiota.

Mielestäni nämä asiat ovat todella mielenkiintoisia ja olisikin siksi kiinnostavaa kuulla, löytyykö teidän joukostanne synesteettisiä taipumuksia omaavia ihmisiä. Synestesiasta kertominen on monille vaikeaa, sillä siinä leimautuu varmasti helposti hulluksi tai erikoisuudentavoittelijaksi.

On myös haastavaa pukea sanoiksi kaikkea sitä, mitä mielessään näkee – etenkin silloin, kun niitä yrittää selittää ihmiselle, joka ei itse koe asioita läheskään samalla tavalla.

Itse pidän mielikuvitustani, synesteettisiä aistimuksiani ja kaikkea niihin liittyvää elämänlaatuani parantavina asioina. Uskon, että elämä tuntuisi varmasti ankealta, jos menettäisin kyvyn tuollaiseen ajatteluun. En pidä tätä millään tavoin yliluonnollisena asiana ja uskon, että synestesia on tieteellisesti selitettävissä. En kuitenkaan halua itse liikaa järkeistää näitä asioita, sillä olen huomannut sen haalistavan mielikuviani.

Siitä kai tässä osittain onkin kysymys – kyvystä säilyttää pala omaa ajattelua alkukantaisessa muodossaan ja järkeistämättä asioita liikaa. Kun antaa vain ajatusten rullata omalla painollaan, ollaan siinä tilanteessa, että jokin sana, fyysinen kosketus tai asia voi tuoda mieleen mitä tahansa keskiaikaisesta linnoituksesta hirsilattiaan tai puissa roikkuvaan naavaan.

©Suvililja Photography

Tavallaan minusta tuntuu usein myös yksinäiseltä, kun ei pysty jakamaan näitä ajatuksia muiden kanssa siten, että joku ymmärtäisi täysin. Oli tietenkin helpottavaa, että jo omien kavereiden joukosta löytyi pienen kyselyn perusteella ainakin muutama tapaus, mutta olisi kiva löytää lisääkin. Suurin osa näistä saman tyyppisiä aistimuksia kokevista kavereistani oli myös aiemmin luullut, että kaikki näkevät ajan, viikonpäivät, kirjaimet ja muut vastaavat kuvina ja väreinä mielessään.

Se tuntuu ilmeisesti synesteetikolle itselleen niin normaalilta ja tavanomaiselta, koska samat värit ja kuviot ovat olleet omassa mielessä olemassa niin kauan, kuin suinkin pystyy muistamaan. Tuon tunnetilojen ja kosketuksen väreinä aistimisen kanssa olen edelleen yksin, sillä toista sellaista ihmistä tai edes mitään tekstejä netistä en ole aiheesta vielä löytänyt.

Olisi mahtavaa, jos kaikki tämän tekstin lukeneet ja samanlaisia aistimuksia kokeneet jaksaisitte jättää tähän postaukseen kommenttinne ja kertoa, mitä mielessänne näette ja miten. Vanhassa blogissa tähän postaukseen tuli lähemmäs sata kommenttia ja paljon hyvää keskustelua, jota olisi kiva herätellä täälläkin. Keskustellaan siis aiheesta ja vertaillaan, mitä näemme!

14 thoughts on “Näetkö sinäkin viikonpäivät väreinä?

  1. Vieras says:

    Katselin näitä vanhoja postauksiasi ja löysin tämän. Minullakin on synestesiaa, ja lisäksi olen autismin kirjolla. Minulla on myös tuota, että kosketuksesta tulee jokin assosiaatio tai vaikka väri. Oikeastaan kaikki aistini sekoittuvat. Välillä se on voimakkaampaa ja välillä lievempää; riippuu siitäkin mihin keskittyy tai missä mielentilassa on. Äänistä tulee monesti mieleen erilaisia tekstuureja, värejä, muotoja ja erityisesti moniulotteista liikettä abstraktissa avaruudessa. Jonkun verran tapahtuu myös sellaista, että jos koen tietynlaista tuntoaistimusta, niin en kuule/erottele ääniä kunnolla. Tai jos tulee tietynlaisia ääniä, niin näkeminen tai tasapaino vaikeutuu. Selviän kuitenkin kaikista tälläisistä tilanteista yleensä niin hyvin etteivät ongelmat näy ulkopuolisen silmiin välttämättä millään tavalla. Ajan näen myös. On päivänäkymä, viikkonäkymä ja vuosinäkymä. Niissä on kaikissa lukuisia ominaisuuksia ja paljon yksityiskohtia.

  2. Senja says:

    Oli mielenkiintoista lukea tästä. En tiennytkään että sillä on oikein nimikin olen vain aina olettanut että kaikki näkevät näin. Itse näen esim E:n vihreänä ja A:n sekä nelosen keltaisina. Jotkin sanat tuovat mieleen värejä tai joitain asioita kuten vaikka jonkin maiseman.

  3. Julia says:

    Tää postaus on yks ehdottomista lemppareistani! Kirjoitat elävästi ja postaukset on joka kerta yhtä mielenkiintoista luettavaa.
    Voisitko tehdä postauksen Futuran ruokintaan liittyen? Ja mielellään sellainen, missä kertoisit laajalla skaalalla kokemuksia ja testejä erilaisiin rehuihin 🙂

    Ihanaa kevättä ja hyviä treenejä!

  4. Kaisa says:

    Tämä asia on niin kiinnostava, koska kaikilla, jotka omaavat tavan nähdä asiat mielessään väreinä ja muotoina, on omanlaisensa kuviot. Yhteistä on vain se että niitä asioita hahmotetaan tuon kyvyn kautta. Itselläni selkein muoto jonka nään on peräkkäisten vuosien kuvio: se kulkee vaakatasossa oikealta vasemmalle aaltoliikkeenä. Aallon pohjalla on juhannus ja huipulla vuoden vaihtuminen. Loppuvuosi on tummissa väreissä kun taas kesää kohden vaalenee keltaisen sävyyn. Syksyä kohti mennään oranssista punaiseen. Viikot kulkevat myös oikealta vasemmalle neliön muotoisissa laatikoissa, joista la ja su ovat selkeästi suuremmat.

    Nään myös menneet vuodet väreinä niin että vaikeat ajat ovat aina mustia (synkkiä) värejä ja iloisemmat ajat pirteän keltaiset ja vaaleansiniset. Pitäisi kyllä ottaa enemmänkin selvää asiasta, on näköjään päässyt unohtumaan vaikkakin innostuin kovasti tästä jo silloin kun ensimmäisen kerran tästä kirjoitit.

    • Minustakin on tosi kiinnostavaa kuulla, kuinka muut hahmottavat esimerkiksi juuri vuoden, viikon ja kuukaudet. Tuo sun näkymä vaikuttaa taas mulle aivan järjettömältä ja sekavalta, ei vaan meinaa käsittää sitä, miten eri tavoin samoja asioita pystyy ihminen näkemään/kuvittelemaan! 😀

  5. Anonyymi says:

    Kommentoinkin jo vanhan blogin samanlaiseen postaukseen niin en lähde toistamaan samoja kokemuksiani väreistä ja esim viikonpäivistä.

    Olen kuitenkin viimeaikoina kiinnittänyt enemmän huomiota tuntemuksiin, joita minulla on ollut jo niin kauan kuin muistan lähes aina ennen nukahtamista: pieniä hahmoja, jotka nopeasti lähestyvät ja suurenevat ja ikään kuin imaisevat minut sisäänsä. Tätäkin on todella vaikeaa kuvailla, sillä en varsinaisesti näe mielessäni tuota tapahtumaa vaan tunnen. Tuntemus kuitenkin yleensä häviää kun avaan silmäni. Tunne on usein aika ahdistava, mutta en ole silti koskaan kertonut tästä muille, koska se tuntuu niin vaikeasti ymmärrettävältä. Jos “tavallisilla” ihmisillä on vaikeuksia ymmärtää värien näkemistäkin niin en usko, että esim vanhempani ymmärtäisivät mitä tarkoitan tällä 😀

    • Kiva kun kommentoit tähänkin! 🙂 Itsekin näen joskus tosi kummallisia asioita ennen nukahtamista, mutta en mitään tuollaista toistuvaa. Eipä ihme, että tuollaista on vaikea selittää kenellekään. Kysypä huviksesi vanhemmiltasi, miten he hahmottavat esim. viikon tai vuoden, jos vaikka heilläkin olisi synesteettisiä taipumuksia. Mun vanhemmista kummallakaan ei sellaisia ole, mutta ilmeisesti synestesia on periytyvää ja äitini uskoo, että hänen isällään on se ollut.

  6. anonyymi says:

    Tätä oli tosi kiva lukea, kun ymmärrän omien kokemuksien takia täysin mitä tarkoitat. Uskon kyllä että nekin, keillä ei ole synestesiä taipumuksia, ymmärtää ainakin paremmin tämän teksin myötä, nimittäin minusta tämä oli oikein selkeesti kirjoitettu postaus 🙂
    Minä näen osan numeroista ja kirjaimista väreinä, esimerkiksi 3 on vihreä ja 2 keltainen. A on sininen ja p on keltainen.
    Lisäksi musiikista näen liikkuvaa kuviota erivärisenä, riippuen musiikista.
    Viikonpäivät ovat allekkain laatikoissa, kukin oman värisessä. Esimerkiksi maanantai on sininen, keskiviikko on vihreä ja lauantai keltainen. Kuukaudet ovat tammikuusta joulukuuhun myös allekkain, nekin oman värisissä laatikoissa.
    Aakkoset ovat ohuena nauhana vierekkäin pitkässä ja ohuessa rimpsussa kaikki mustia valkoisella pohjalla. Muistan ihmetelleeni jo päiväkodissa, kun kaverini ei nähnytkään samalla tavalla! 😀
    Niin, ja jos päätäni särkee, näen aina oranssimustia raitoja päällekkäin ristiinrastiin.
    Omista tutuistani tai kavereistani kukaan ei ymmärrä kun yritän selittää mitä näen/koen, kiva kuulla että on muitakin, ketkä kokee samoin 🙂

    • Kiva kuulla, että ymmärtäjiä löytyy! 🙂 Yleensä muiden näkymät kuulostavat tosi sekavilta, mutta sinun kuulostaa jostain syystä mielestäni ihan järkevältä! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *