Mistä saan motivaatiota talvitreeneihin?

Tänä talvena  on ollut melko haastavat olosuhteet ratsastaa, kun maneesia ei ole käytössä ja lunta on ollut koko talvena  vain vähän, mutta jäätä sitäkin enemmän. Kuitenkin olen onnistunut jostain kaivamaan motivaatiota, eikä toivottomuus ole missään vaiheessa päässyt kunnolla iskemään.

Meillä pelastavana tekijänä ovat olleet useat pellot, joilla on voinut pakkasen tullen ratsastaa. Välillä on ollut hankalaa, kun on ollut pakkasta, mutta ei lunta. Onneksi pelloilta on aina löytynyt kohtia, joissa heinä on jäänyt pidemmäksi ja pohja on ollut siksi riittävän pehmeä myös maan ollessa jäässä. Lumen tultua ratsastus sujui jonkin aikaa oikein mukavasti, kunnes alkoivat ”sahaussäät” – ensin pakkasta, sitten plussaa ja taas pakkasta. Tottakai lumi jäätyi päältä hieman ja pohjasta tuli todella raskas.

Onneksi lunta on kuitenkin sen verran vähän, että Futura on pystynyt liikkumaan pelloilla melko hyvin. Raskaan pohjan takia olen kuitenkin pitänyt treenit maksimissaan puolen tunnin mittaisina ja käynyt kävelemässä alku- ja loppukäyntejä yleensä auratulla pohjalla – tosin nyt ne auratut pohjatkin ovat kaikki aivan peilijäässä.

Mutta ei se haittaa! Enää on arviolta kolme kuukautta lunta ja jäätä, jonka jälkeen (tai jos hyvin käy, niin jo aikaisemminkin) pääsee taas ratsastamaan kauan kaivatulla hiekkapohjalla. Ja tästä talvesta on selvitty hyvin, eikä Futura ole kertaakaan jäykistynyt liikunnan keveyden takia.

On ollut viikkoja, jolloin liikutus on täytynyt pitää käyntipainotteisena, mutta pääosin olemme pystyneet työskentelemään kaikissa askellajeissa. Pidemmät maastolenkit ovat jääneet vähemmälle kovien ja liukkaiden teiden takia, mutta pelloilla ja lähimetsässä on tullut ratsastettua sitäkin enemmän. Kentällä olemme pyörähtäneet varmaan alle 10 kertaa koko talven aikana, koska pellot ovat olleet lähes aina paremmassa kunnossa.

Luin juuri lehdestä, että Suomen yllä on ollut pitkään matalapainetta ja pilvisyyttä. Mietin, että miten niin! Vastahan eilen paistoi aurinko.  Ja viime viikollakin aurinko näyttäytyi ainakin kahtena päivänä. Vaikka pilvisiäkin päiviä on ollut, valo on lisääntynyt koko ajan. Tänä talvena olen melko usein ehtinyt ratsastamaan valoisaan aikaan, joten silläkin on varmasti ollut vaikutuksensa siihen, että olen pysynyt positiivisena.

Välillä iltaisin tuulessa ja tuiskussa jäisellä kentällä käyntitehtäviä hinkuttaessani olen miettinyt, että kyllä tämä hevosen omistaminen on täysin kaistapäinen harrastus. Mutta liikutus on aina suoritettu säästä huolimatta – ehkä lyhyemmän kaavan mukaan, mutta suoritettu kuitenkin. Motivaatiota ei ole vaikea löytää, kun kyseessä on oman hevosen terveys. Kun tietää, että jos Futura ei pääse liikkumaan, se kipeytyy ja jäykistyy. Vaihtoehtoja ei ole, mutta silti tilanne ei ole turhauttanut. Minulla on maailman paras ja rakkain turpaeläin, jonka on saatava liikuntaa pysyäkseen kunnossa – ja sehän saa.

Minä saan siis motivaatiota siitä, että näen Futuran voivan hyvin säännöllisen liikutuksen myötä. Saan myös jollain oudolla tavalla pientä intoa  siitäkin, että joudun toisinaan käyttämään luovuuttani miettiessäni, miten voisin liikuttaa hevoseni hankalillakin keleillä. Tykkään siis ihan luonnostaankin ratkaista tällaisia pieniä ongelmia.

Jos pohja tuntuu niin raskaalta, etten koe järkeväksi vaatia Futuraa liikkumaan koko treeniä ryhdikkäänä, vaihdan suitset kaulanaruun. Silloin Futura saa itse valita muotonsa ja huomaa, että se on tyytyväinen ratkaisuun.

Saan myös motivaatiota, kun treenin jälkeen on ulkoillut olo. Olen aina pitänyt enemmän ulko- kuin sisäliikunnasta. Minusta ei saisi salipirkkoa millään keinolla, koska haluan liikkua mieluumin luonnossa.

Joskus tuntuu ikävältä lähteä tallille aamuhämärissä, jotta ehtii pikaratsastaa Futuran ennen työpäivän alkua. Välillä työpäiväni nimittäin ajoittuvat klo 11-19 välille ja silloin on enää illalla turha lähteä tallille ajelemaan, kun talli menee kiinni yhdeksältä. Tuollaisina päivinä menen siis tallille jo aamulla klo 7-8 välillä ja joskus herätessä on sellainen olo, ettei kiinnostaisi yhtään lähteä.

Aina saan kuitenkin pakotettua itseni ylös ja usein nappaan huoltoasemalta kahvin mukaan, jotta vähän heräilen puolen tunnin ajomatkan aikana.

Aamuhämärissä on ihan parasta lähteä metsään käppäilemään, nimittäin siellä näkee aina peuroja. Kyllä aukeaa mukavasti silmät villieläimiä katsellessa (Futuralla ainakin…) ja ratsastuksen jälkeen mulle tulee aivan poikkeuksetta tosi iloinen mieli, jolloin on mukava lähteä töihin. Päivä lähtee silloin hyvin käyntiin, vaikka kauaa ei ehdikään tallilla viettämään.

Kyllä on pakko vielä sanoa, että Futuran suloinen ja pehmeä hörinä on ehkä se paras motivaation kohottaja ikinä. Tietenkin minua motivoi valtavasti myös Futuran intoilu ratsastuksen aikana, letkeä ravi ja se, kuinka pontevasti se sinkoaa laukkaan. Ja se ilme treenin jälkeen, kun näkee kuinka toinen on tyytyväinen, rentoutunut ja nauttii päästessään liikkumaan.

Mikä voisi motivoida omistajaansa paremmin, kuin tyytyväinen hevonen? Ja jos nyt joskus iskee sellainen tunne, että talvi ei lopu koskaan, lohdutan itseäni sillä, että kyllä kevät on tähänkin saakka tullut joka vuosi. Tämä on vain ohimenevä ajanjakso. Käyntijumpastakin on hyötyä, hankitreeni saa selkä- ja vatsalihakset kunnolla töihin (niin hevosella, kuin omistajallakin) ja kun kevät koittaa ja pääsee taas tekemään kunnon treenejä niin sileällä kuin esteilläkin, laukassa ja hypyissä on luultavasti taas astetta enemmän poweria.

Talvessa on siis hyviäkin puolia, vaikka kelit eivät olisikaan parhaat mahdolliset. Luovuus pääsee valloilleen, lihakset töihin ja samalla oppii arvostamaan kesän helppoutta. Nyt siis vielä muutama hassu kuukausi sinnitellään ja sitten päästään taas monipuolisemman treenin makuun!

  • https://instagram.com/floralhest

    Ihanan positiivinen postaus!

  • Kiitos Kaktu, tämä oli taas kerran oikea hyvän mielen postaus! 🙂

    Hyviä kuvia ja oivaltavaa pohdiskelua. Hevosen omistajan elämä ei aina ole helppoa mutta on kaiken vaivannäön arvoista – jokainen aikainen aamuherätys tai myöhäinen iltaratsastus palkitsee. 🙂

    Tämä on ollut kyllä mielestäni kelien puolesta yksi huonoimmista talvista ikinä. 🙁 Tallin ympäristö on muistuttanut suurimman osan aikaa lähinnä jäärataa joka ei ole houkutellut liikkumaan. Meillä on onneksi maneesi mistä olen äärettömän kiitollinen. 21-vuotias ikinuori ja viisas vuokrahevoseni osoittaa myös selkeästi omalla liikkumisellaan kokeeko pohjan pitäväksi. Hevoset kertovat meille paljon, jos vain osaamme ”kuunnella”.

    Aloitin ratsastuksen maneesittomalla ratsastuskoululla 1977. Talvet olivat tuolloin toki erilaisia ja meitä hemmoteltiin etelässäkin pääosin kunnon lumella ja sopivilla pakkasilla. Jos kenttä meni huonoon kuntoon, lähdettiin maastoon – aina löytyi ratsastuskelpoinen paikka jostain. Viiden vuoden aikana opin ratsastamisesta myös sen, että joskus pitää nähdä hieman vaivaa sopivan pohjan löytämiseksi. Ja luonnollisesti vauhti pitää sopeuttaa pohjan mukaan. Yhtenä huikeimpana muistona noilta vuosilta on meren jäällä ratsastus! Vapauden tunne oli mahtava: tilaa ympärillä äärettömästi, ei pelkoa mutkan takaa vastaan tulevista autoista tai traktoreista ja hevosten riemu laukatessa. 🙂

    Nautitaan pitenevistä päivistä ja lisääntyvästä valon määrästä. Tehdään parhaamme nelijalkaisten ystäviemme liikuttamiseksi keleistä huolimatta. Kevät tulee jo ihan pian!

    Ihanaa loppuviikkoa!
    Maarit L. 🙂

    • Kiitos taas pitkästä ja kivasta kommentista! 🙂 Itsekin muistan, että talvet olivat lumisempia vielä 20 vuotta sitten – tai en tiedä kultaako aika muistot! Itse tosin ratsastin maneesitalleilla 15-vuotiaaksi saakka ja vasta sen jälkeen olen joutunut miettimään missä sitä ratsastaisi. Muistan kuitenkin, että sen jälkeenkin oli lähes joka talvi hiihtoratsastuskelejä useammankin kerran, mutta nyt niitä ei ole oikein pariin vuoteen ollut.

      Varmaan kyllä ihan huikeaa tuo jäällä ratsastus, itse en ole koskaan päässyt kokeilemaan! Ja tosiaan, hevoset osaavat kyllä itse kertoa meille paljon asioita, joten parhaiten pohjan soveltuvuuden ratsastukseen voi todeta mun mielestä siten, että menee vain ratsastamaan ja kuuntelee, miten hevonen reagoi, kun siltä pyytää asioita. Futura ei ainakaan halua esimerkiksi ollenkaan laukata, jos pohja ei ole pitävä – ja siinä vaiheessa kun normaalisti laukkaamista rakastava hevonen siirtyy käyntiin yhden tai kahden askeleen jälkeen, ratsastajankin on syytä ymmärtää, ettei laukkaaminen onnistu. Joskus on käynut niinkin, että olen itse arvioinut pohjan melko huonoksi, mutta Futura onkin yllättänyt minut ja liikkunut tosi mielellään kaikissa askellajeissa. Hevonen on siis paras mittari, kunhan ottaa varovaisesti kaikki kokeilut! 🙂

      Ihanaa viiikonloppua sinullekin ja iloista kevään odotusta! 🙂

  • Ihania kuvia!

    Vähän on kyllä motivaatiota joutunut välillä kaivelemaan tänä talvena, kieltämättä nyt alkaa fiilis olemaan se että jos ei kerran tule kunnon talvea niin tulis sitten vaan se kevät 😀 Meillä on kenttä onneksi suurimman osan talvea ollut ihan ok että ainakin ravissa pystynyt tekemään. Laukkaa vähän vähemmän kun se on meillä vielä paikoin aika vauhdikasta ja epätasapainoista niin en ole yhtään liukkaalla viittinyt testailla… Naapuritallin maneesilla ollaan sitten käyty suunnilleen kerran viikkoon vähän paremmalla pohjalla treenailemassa. Ilmaistahan se ei ole mutta mikä nyt on 😀 Kunnon pelto olisi kyllä huippu olla käytössä, siitä olen teille vähän kade 😉

    • Kiitos paljon! Jotenkin vähän luulen, että helmikuun jälkeen kevät alkaa jo vähitellen kolkuttelemaan! Meidän naapuritallillakin on maneesi, mutta sitä vuokrataan vain kuukausivuokralla, joka on 220€, joten on jäänyt meiltä väliin. Vaikka 10-15 euroa kerralta voisin maksaa maneesin käytöstä ja käydä vaikka kerran tai pari viikossa, mutta tuo yli 200 euroa kuussa on jo liikaa, kun en kuitenkaan haluaisi ratsastaa maneesissa joka päivä. Pellot on kyllä olleet meille pelastus tänä ja viime talvena! 🙂

  • Voi, saisinpa minäkin jostain motivaatiota! Viimeiset pari viikkoa on ollu välillä tosi vaikea löytää sitä. Täällä on ollut törkeän liukasta ja tuntuu, että tallilla käyminen on illasta toiseen sitä, että eipä nyt sitten tänäänkään tehty mitään järkevää. Peilijäässä oleva ympäristö ja (ilman hevosseuraa) paniikkiherkkä ja rajusti reagoiva poni on tosi vaikea yhtälö. Jos lähden sen kanssa yksin pimeälle kentälle tai maastoon maasta tai selästä, se lähes poikkeuksetta panikoi jotain, mikä johtaa avuilta pois ryntäämiseen todella rajusti, refleksinomaisesti ja pohjista piittaamatta. Hyvä liikunta muuttuu vaaratilanteeksi.

    Onneksi meillä on pieni pyörömaneesi, en tiedä miten edes pärjättäisiin ilman sitä ja säännöllisiä tunteja. Ootan kuumeisesti kevättä ja sitä, että vapaudun tästä kaamean huonosta omatunnosta, kun en saa ponin kuntoa nostettua tai edes pidettyä yllä näiden kelien aikaan.

    • Onneksi teillä on maneesi! Futurakin on pimeässä aika säikky, eikä esimerkiksi pellolla ratsastus kunnolla onnistu otsalampun valossa, kun herra näkee mörköjä joka puolella. Pimeässä käydään siis yleensä meidän valaistulla kentällä, joka on tosin ollut lähes koko talven ihan kivikova. Mulla oli myös motivaatiopula kolmisen vuotta sitten, kun oltiin tallilla, jossa ei ollut juuri mitään maastoja tai ratsastukseen soveltuvia peltoja, joten kentällä ratsastus tai teitä ja yhtä puolen kilometrin metsäpolkua pitkin kävely olivat ainoat vaihtoehdot liikutukseen. Silloin Futuralla alkoivat kinnerpatitkin oireilla, kun liikutus jäi niin vähäiseksi. Nyt osaa olla kiitollinen runsaista maastoista ja pelloista, niin motivaatiokin säilyy! 🙂 Tsemppiä sulle ja Pepelle kevään odotukseen!

  • Poistitko edellisen postauksen kommentteja vai miten siellä on niitä vain 3? 😀

    • Mitä ihmettä – mulla niitä näkyy ainakin 18. Kävin tarkistamassa sekä puhelimella, että läppärillä, eikä sieltä ole yhtäkään kommenttia kadonnut.

  • Lumeton talvi on ollut, aika kovilla pohjilla on pitänyt liikkua. Toisaalta taas jää on joustavampi, kuin paljas maa, joten olen iloinen että on edes sitä peilijäätä 😀 Kunhan vaan on kunnon hokit alla. Onni on myös varmajalkainen hevonen, joka päästelisi vaikka umpimetässä jos antais. Itse olen kovin arkajalka varsinkin liukkailla keleillä, mutta onneksi omaan osaa luottaa. Tuleeko sulle koskaan tilanteita että vauhti hirvittää? Futu kun näyttää olevan aika menijä 😀

    • Futuralle kengittäjä laittoi alkutalvesta tosi matalat kärkihokit, kun en ollut itse paikalla kengityksen aikaan. Siinä sitten liukasteltiin reilu kuukausi, mutta onneksi viime kengityksessä saatiin kunnon hokit alle, mikä on huomattavasti helpottanut liikuttamista! Mua ei kyllä Futuran kanssa vauhti hirvitä, ellei se nyt jostain syystä sekoa ja lähde ihan kunnolla viemään. Futura on tosi järkevä pohjien suhteen ja huomaan sen tavasta liikkua heti, jos pohja ei ole tarpeeksi pitävä ratsastukseen. Futura osaa siis sipsutella hitaasti ja sievästi, jos on liukasta. Jos Futura liikkuu isosti ja mielellään, tiedän silloin varmuudella, että pohja on riittävän hyvä. 🙂

  • Onpas ihania kuvia, tosi kivan näköstä kun teidän väritkin on sävysävyyn! 🙂 Tykkään niiin paljon sun postauksista, kun näihin on aina panostettu myös tekstejen suhteen, iso peukku!!

    • Voi kiitos, ihana kuulla että tykkäät! 🙂