Hevonen ystävänä

Kun puhutaan hevosten käsittelystä, vieläkin törmää usein “johtajuusajatteluun”, jonka mukaan ihmisen tulisi olla hevoselle pomo. Itse olen oppinut Futuran kanssa tässä vajaan yhdeksän vuoden aikana, että johtajuutta tehokkaammin toimii ystävyys. Ystävyys ei tarkoita sitä, ettei rajoja ole ollenkaan – eihän tasapuolisessa ystävyyssuhteessakaan toiselta hyväksytä mitä tahansa kohtelua. Jos toinen osapuoli tekee jotain sopimatonta, siitä tulee rehellisesti huomauttaa.

Yhdessä neuvotellaan, etsitään ratkaisuja ja tehdään kompromisseja. Ihmisen ei koskaan pitäisi hevosta ensin kuuntelematta päättää, mitä hevosen tulisi tehdä. Joka päivä täytyisi löytyä sen verran aikaa, että voisi rauhassa kuunnella, mitä toisella on sanottavaa. Vaikka hevoset eivät puhu, ne kertovat meille paljon asioita päivittäin.

Kun muistelen, miten toimin esimerkiksi seitsemän vuotta sitten,  voin rehellisesti myöntää, etten aina osannut tai muistanut kuunnella hevosta. Jos jokin tehtävä ei sujunut, saatoin yrittää hinkuttaa sitä tuntikausia ajattelematta, että Futura saattoi olla esimerkiksi jostain jumissa. Nykyään pyrin löytämään joka päivä aikaa hevosen kuunteluun, vaikka kävisin tallilla kiireessä. Futuran elekielestä olen oppinut tunnistamaan nopeasti, millä tuulella se on. Myös lihaksiston kunnon olen oppinut tarkastamaan harjauksen yhteydessä ja tunnistan helposti, jos jokin lihas on tavallista kireämpi.

Ei ihmisilläkään ole aina hyvä olla, joten miksi me oletamme, että eläimillä olisi hyvä, pirteä ja energinen olo, sekä halu miellyttää ihmistä juuri silloin, kuin me satumme sitä tahtomaan? Jos jonain päivänä asiat eivät suju täydellisesti, varmasti tulee vielä parempiakin päiviä – kunhan epäonnistumisiin osaa suhtautua järkevästi. Hyvä ystävä kannustaa ja motivoi toista myös huonoina hetkinä, eikä rankaise epäonnistumisista.

Ystävyydessä luottamus on tärkeää. Saaliseläimenä hevonen pitää turvallisuudentunteesta ja siihen tuo johtajuusajattelukin varmasti perustuu. Ihmisen ei kuitenkaan tarvitse olla pomo näyttääkseen, mistä kannattaa kulkea tai mitä vauhtia kannattaa edetä. Täytyy vain osata motivoida hevosta toimimaan siten, että yhteiset päämäärät voidaan saavuttaa. Hyvä ystävä ohjaa lempeästi, mutta määrätietoisesti silloin, kun toinen on epävarma.

Usein tämä menee niin päin, että ihminen ohjaa hevosta, mutta itse olen kokenut saman myös toisin päin. Eksyimme Futuran kanssa muutamia viikkoja sitten metsässä alueelle, jossa lumihanki oli koskematonta, enkä enää voinut nähdä, missä polut kulkivat. Annoin Futuran etsiä oikean reitin – eikä se kertaakaan kompuroinut lumen alla oleviin kiviin ja kantoihin, vaan tiesi tarkalleen mistä kannattaa kulkea ja johdatti meidät turvallista reittiä takaisin tallille.

Joskus ystävääkin voi joutua muistuttamaan tietyistä asioista. Ei ole reilua, jos 500-kiloinen ystävä yrittää tulla koko painollaan syliin tai haluaa vetää pienemmän kaverinsa perässään ojaan, koska siellä on herkullisia voikukkia – vaikkei pienempi ystävä edes pitäisi voikukista. Ystävyydestä huolimatta kaikenlaista käytöstä ei pidä hyväksyä. Kun säännöt ovat selvät molemmille, niistä ei yleensä enää tarvitse muistutella. Ystävää tulisi kohdella mahdollisimman kauniisti ja käyttämättä väkivaltaa.

Hevoset ovat joskus rajuja toisilleen leikkiessään, mutta mielestäni ihmisen ei kannattaisi perustella hevosiin kohdistamaansa voimankäyttöä sillä, että hevoset purevat ja potkivat toisiaan. Olisi parempi vaihtoehto löytää yhteinen ja molemmille sopiva kommunikointitapa, joka ei aiheuttaisi kipua kummallekaan osapuolelle. Ei ole reilu asetelma, että hevosen pitäisi ottaa vastaan ihmisen lyönnit, mutta hevonen ei saisi purra tai potkia ihmistä, tai edes luimistaa korviaan, jos jokin tuntuu siitä ikävältä. Ihmisen pitäisi osata reagoida hevosen viesteihin ajoissa.

Futuran kanssa olen oppinut, että mitä enemmän luotan siihen, sitä enemmän saan myös itse luottamusta osakseni. Hevonen on kuin ihmisen peili – jos itse olen luottavainen, iloinen, avoin ja rento, Futurakin on samanlainen minua kohtaan. Kun tarjoan sille palan vapautta, se palkitsee minut kaksinkertaisesti. Kun luotan itse siihen, että onnistumme, onnistummekin vielä odotettua paremmin.

Olin jo 8 vuotta sitten sitä mieltä, että meillä on Futuran kanssa hyvä suhde ja vahva luottamus toisiimme, mutta silti suhteemme vain vahvistuu vuosi vuodelta. Futura tuntee oman arvonsa, eikä tee kanssani mitään sellaista, mitä se ei itse halua tehdä. Monia asioita on jouduttu harjoittelemaan hitaasti – jopa vuosien ajan. Sitkeästi, antaen hevosen itse ymmärtää, kuinka mukavaa on toimia yhteistyössä ja oppien, kuinka paljon vapautta voikaan saavuttaa yhteistyön voimalla.

Ystävyys ei tarkoita kahleita, eikä siinä saavuteta mitään pysyvää pakottamalla tai alistamalla. Tärkeintä on, että molemmilla osapuolilla on vapaus olla oma itsensä ja tulla ymmärretyiksi. Sen, mitä antaa itsestään hevoselle, saa kaksinkertaisena takaisin ja siksi hevonen on ystävänä mitä ihanin!

 

Hyvää ystävänpäivää kaikille <3

 

 

16 thoughts on “Hevonen ystävänä

  1. hej says:

    “Hevoset ovat joskus rajuja toisilleen leikkiessään, mutta mielestäni ihmisen ei kannattaisi perustella hevosiin kohdistamaansa voimankäyttöä sillä, että hevoset purevat ja potkivat toisiaan.:

    Moni perustelee kovakouraista kohtelua juuri tällä. He eivät kuitenkaan näytä käsittävän sitä, että hevonen ei kohtele ihmistä samalla tavalla kuin toista hevosta. Miksi siis ihminen kohtelisi hevosta aivan kuin olisi itsekin hevonen? Ihmisen ja hevosen välinen suhde on monimutkaisempi ja hyvin erilainen kuin kahden hevosen välinen. Meillä on hirvittävästi erilaisia työkaluja keskustella hevosen kanssa, ei meidän tarvitse sortua väkivaltaan.

    Hevoset voivat tapella keskenään valtasuhteista tm, mutta ihmisen pitäisi olla hevosen silmissä aina luotettava auktoriteetti, jonka seurassa viihtyy ja jonka tuntee turvalliseksi. Tällaista suhdetta ei voi luoda tappelemalla hevosen kanssa ja kohtelemalla sitä kovin ottein.

    • Fiksu kommentti! En voi itse väittää, ettenkö olisi koskaan sortunut turhan kovakouraiseen kohteluun esimerkiksi vaaratilanteissa tai hermostuessani, kuten potkaissut jalalla turhan kovaa, napauttanut raipalla, tms, mutta olen aivan samaa mieltä kuin sinäkin. Parasta olisi luoda turvallinen suhde, jossa hevonen voi aina luottaa ihmiseen täysin ja myös toisin päin. Silti uskon, että varsinainen johtaja ei ihmisen tarvitse olla, kunhan vain pelisäännöt ovat selkeät – ja nimenomaan, että hevonen viihtyisi ihmisen seurassa ja haluaisi toimia yhteistyössä. Se on tosi tärkeää! 🙂

  2. anonyymi says:

    Olipa kauniisti kirjoitettu <3 oote Futuran kanssa kyllä upee pari, on ollut ihana seurata jo vuosia teijän touhua, toivottavasti teijän matka jatkuu vielä piiiitkään! ite tykkään myös kun näistä (ja muista) kuvista oikein huokuu teijän ystävyys ja luottamus toisiinne 🙂

  3. Hevosystävä says:

    Sulla on kaunis luonne Kaktu! Kunpa kaikki hevosihmiset ajattelisi niin kuin sinä. Futumutu on Onnekas kun sillä on Sinut! <3

  4. Riina says:

    Ihana postaus jälleen! Tämä ystävänpäivä oli kyllä minun kohdallani aika kamala. Koulun jälkeen menin innoissani tallille. Hain hepan sisälle ja harjasin sen todella hyvin. Harjauksessa vierähti puoli tuntia :D. Sitten venyttelin ja jumppasin vielä hepan huolella. Puoli kahdelta lähdin ratsastamaan. Menin ilman satulaa. Verryttelin ihan normaalisti hepan ja kaikki meni hyvin. Ravailtiin molempiin suuntiin. Sit alettiin laukkaamaan. Laukka sujui hyvin vasempaan suuntaan. Sitten vaihdettiin suunta. Laukattiin oikeeseen kierrokseen. Oikea kierros on hepalleni huonompi. No, sitten ennen kaarretta hevonen nopeentaa ja sitten ollaankin jo nurin. Tai siis no, hevonen vain kompastui. Minä lensin hevosen eteen, hevonen ei ehtinyt juuri väistämään, kuitenkin se onnistui nostamaan etujalkansa ylitseni, mutta takasia ei. Hokit vilisivät toiseen reiteeni kamalat viillot ja toiseen reiteeni tuli hirveä isku hevosen kaviosta. Toinen takanen vielä osui rintakehääni. Löin pääni kovasti maahan. Mulla meni ilmat pihalle. Hevonen pysähtyi ja tuli luokseni. Pääni oli ihan pyörällä ja en päässyt aluksi ylös. Havahduin siihen, että maassa oli hirveästi verta. Nousin vaivalloisesti ylös ja tajusin, että jalkani vuotaa kamalasti verta. No, paniikkihan siinä iski ja itkin hirveetä huutoitkua. Naapuri katsoi oudosti mua, mutta ei tullut auttamaan. Monien yritysten jälkeen pääsin vihdoin hevoseni selkään roikkumaan ja hevonen vei sitten minut tallille. Luisuin alas hevoseni selästä ja annoin sille taskustani porkkanan paloja ja silitin ja halasin sitä. Sitten mua alkoi pyörryttämään. Istahdin maahan. Hevonen oli peloissaan, aisti varmasti, ettei mulla ollut kaikki hyvin. Tunsin, kuinka se hörähteli ja tökki mua turvallaan. Mun silmissä sumeni ja sitten heräsinkin sairaalasta. Mulle kerrottiin, että mun toisesta reidestä on revennyt lihas ja toinen reiteni on tikkejä täynnä. Rintalihaksessa on pientä vauriota ja sain lievän aivotärähdyksen. No, eivätpä ne mua, 15 -vuotiasta tyttöä juuri säikäyttäneet :D. Eniten mua pelotti, että mun heppa ei ole kunnossa. Hätäisenä soitinkin tallin omistajalle ja hän kertoi hevoseni olevan kunnossa. Ei onnu eikä ole mitään haavoja. Luojan kiitos! Aluksi en meinannut laittaa suojia hevoselleni, mutta onneksi laitoin! Ties mitkä hokkien aiheuttamat haavat sillä ois jaloissa! No, toivottavasti ensi vuonna ystävänpäivä olisi minun kohdallani hieman parempi. Toivottavasti pääsen pian pois sairaalasta ja toivottavasti pääsen taas ratsastamaan! Onneksi kaverini ratsastaa sillä aikaa hevostani kunnes pystyn taas itse ratsastamaan! Minun hevoseni on siis ex ravuri, lv <3 Sillä on niin kultainen luonne <3. Se on mun paras ystävä. On ollut jo 5 vuoden ajan. Yhdessä ollaan koettu onnistumisia ja vastoinkäymisiä. Meillä on myös erittäin hyvä luottamus toisiimme. 10 vuotiaana sain 5 vuotiaan, laihan ja lihaksettoman hevosraukan, joka pelkäsi kaikkea. Alettiin valmentautumaan ja nyt ollaankin hyvä ratsukko! Hevoseni on todella taitava! Ollaan kisattu esteitä, kisattaisiin kouluakin, mutta kuolaimettomillahan en saa kisata koulua. Arvostan kovasti sitä, että olen saanut noin ihanan ystävän rinnalleni, joka tukee! <3

    • Hui, kuulostaapa ikävältä! Onneksi sulla oli noin viisas ja kultainen hevonen ratsuna. Paranemisia ja toivottavasti pääset taas pian hevosen selkään! 🙂

  5. Milja says:

    Täällä yksi puupää, joka on saanut oppia kantapään kautta kuuntelemaan hevostansa. Mutta nykyään kaikki tehdäänkin hevosta kuunnellen niin, että kummallakin on kivaa. Välillä poistutaan mukavuusalueelta harjoittelemaan jotain hieman vaativampaa tehtävää, mutta sitten aina palataan takaisin mukaviin tehtäviin 🙂

    Hyvää ystävänpäivää teillekin!

    • Se on tosiaan hyvä pitää hommat mukavina ja hevoselle motivoivina. Toki välillä sieltä mukavuusalueelta on hyvä poistua, mutta itse yritän aina vastapainoksi pyytää myös sellaisia tehtäviä, joista hevonen tykkää ja jotka varmasti onnistuvat. Jos liikaa vaatii kerralla, Futura vain hermostuu ja suuttuu. Sopivan lyhyissä jaksoissa uusien asioiden vaatiminen ja sitten taas helpompiin tehtäviin siirtyminen toimii meillä parhaiten. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *