Tuoreet kuulumiset ja pieni tehtävä lukijoille

Nyt on ollut melkeinpä poikkeuksellisen paljon ihania talvisäitä, tai ainakin tuntuu siltä. Tänäänkin meillä oli mukavat peltotreenit pörhäkkään otukseni kanssa auringonpaisteessa. Melkein harmitti, etten ollut tajunnut pyytää ketään kuvaamaan, mutta toisaalta joskus on ihana olla hevosen kanssa ihan vain kahdestaan. Nyt todella oltiinkin Futuran kanssa ihan kahden, nimittäin tallilla ei ollut ketään muita. Nappasin itse muutamia kuvia puhelimella, kun sää oli niin mahtava. Valo sen kun lisääntyy ja kevät lähestyy, nimittäin ratsastin puoli kolmen ja puoli neljän välillä ja nämä kuvat on otettu ratsastuksen loppupuolella. Vasta viiden ja kuuden välillä tulee kunnolla pimeää.

Ennen ratsastusta kävin ostamassa Futuralle lisää mashia ja porkkanan makuisia hevoskarkkeja. Huvitti, kun ensimmäistä kertaa ikinä tajusin ottaa ostoskärryt rehusäkin kuljetusta varten. Aina ennen olen vain napannut säkin syliin ja äheltänyt sen kanssa kassalle kaiken maailman pappojen naureskellessa vieressä. Eihän se mikään helppo homma ole kantaa sitä 25 kilon säkkiä, kun se painaa enemmän kuin puolet omasta painostani. Nyt ostoskärryjä työnnellessä taisin vähän naureskellakin, kun oli niin kevyttä ja mietin kuinka hölmö olen ollut – kohta jo 9 vuotta hevosenomistajana ja nyt vasta ensimmäistä kertaa tajusin helpottaa rehunhakureissua!

Futura on nyt jonkin aikaa syönyt Racingin mashia ja valkuaislisänä hampunsiemenrouhetta. Hampunsiemenrouhe ei meinannut mennä millään alas, mutta mashin kanssa se maistuu hyvin. Mash toimii myös hyvin juottamisessa ratsastuksen jälkeen. Kun parikin desiä liottaa kymmenen litran ämpäriin lämpimään veteen, Futura imuroi koko ämpärillisen tyhjäksi oikein halukkaasti. Vaikka hevosilla on talvellakin tarhassa vettä, Futura juo huomattavasti vähemmän tarhassa, kuin tallissa lämmintä vettä tarjotessani. Mashin ja hampunsiementen lisäksi olen edelleen syöttänyt nivelten hyvinvointia edistävää Joint Buddy-seosta, joka on toiminut Futuralla loistavasti. Nyt kun olen jo muutaman viikon syöttänyt hampunsiemeniä, muutosta näkyy ainakin karvan laadussa ja jouhien kasvussa. Harja kasvaa ihan silmissä, eikä ole ehkä koskaan ollut yhtä hyvässä kunnossa kuin nyt.

Tämä blogimuutto on vihdoin aika lailla valmis kaikin puolin. Eilisestä lähtien vanhan blogini kävijät on siirretty suoraan tänne uuteen blogiin ja sen on kyllä huomannut kävijämääristäkin. Ensimmäisinä päivinä ne laskivat kuin lehmän häntä, mutta heti eilen liikenteen siirron onnistuttua oli taas pientä kasvua näkyvissä. Olihan tämä lukijamäärien kannalta riski vaihtaa blogi toiselle alustalle, mutta ainakin kommentointi on pysynyt suurin piirtein yhtä aktiivisena kuin ennen muuttoakin. Kiitos siis kaikille ihanan aktiivisille lukijoille! Pääosin lukijat tuntuvat suhtautuneen tähän muuttoon todella hyvin – paria pikkiriikkistä soraääntä lukuunottamatta. Kaikkia ei voi kuitenkaan miellyttää, mutta suurimmaksi osaksi palaute on onneksi ollut positiivista.

Futura lähettää paljon nuolaisuja kaikille uskollisille lukijoille!

Joku oli toivonut minulta “reagointipostausta”, eli sellaista, jossa lukijat antaisivat minulle sanoja/aiheita/mielipiteitä haluamistaan aiheista, (esimerkiksi entisiin ravureihin tai hevosharrastukseen yleisesti liittyvät ilmiöt, uskomukset tms), joihin vastaisin omalla mielipiteelläni. Toki muitakin aiheita saa keksiä, eikä kaiken ole pakko liittyä hevosiin. Laittakaa siis aiheita ja mielipiteitä tulemaan, niin katsotaan millainen postaus saadaan aikaiseksi! Voitte myös samalla toivoa, toteutanko sen tekstin vai videon muodossa, nimittäin itse en ole ainakaan tässä vaiheessa yhtään varma, miten lähtisin kyseistä postausta toteuttamaan.

 

26 thoughts on “Tuoreet kuulumiset ja pieni tehtävä lukijoille

  1. Dalanna says:

    Moi, Kaktu! Hoidan ja liikutan kolme kertaa viikossa tuoretta (eläköityi radalta 2015) ex-ravuria ja haluaisin siitä kovasti mukavaa harrastusheppaa. Olen lukenut paljon mutta en tiedä mitä sille tehdä. Omistajalla ei ole aikaa sitä kouluttaa eikä halua palkata kouluttajaa, vaan toivoo että ‘kouliintuu’ minun seurassa. Hevonen itse on oikein mukava persoona, hoidettaessa oikea enkeli ja ratsunakaan ei -tahallaan- tekisi pahaa kärpäsellekään. Kuitenkin pohjetta juoksee armotta karkuun ja jarrut ei aina ihan toimi (yleensä viiveellä). Maastossa mennään hullua kiitoravia heti tilaisuuden tullen kunnes muistaa että ratsastajakin löytyy selästä ja yrittää pidättää. Herkät suupielet, joten pehmeät kuolaimet. Olisiko mitään vinkkejä millä pääsee alkuun? Laukkaa en ala vielä edes haaveilla opettavani, haluan ensin muut askellajit ja tahdin kuntoon. Olen kokenut ratsastaja, mutta tämä on ensimmäinen ravuri-tuttavuus. En haluaisi vaan luovuttaa, kun tiedän että raukka seisoo muuten tallissa, kun kukaan muu ei uskalla sitä liikuttaa vauhdin takia.

  2. Katri says:

    Hei Kaktu! Mulla on ex ravuri, joka nostaa hyvin laukan selästäkäsin ja nostaa kyllä liinassakin, mutta se on aikamoista kaahotusta. Esim liinassa kun pyydän raviin niin se menee aika kovaa ravia (ei ravuriravia). Ja kaahottaa laukassa. Käytän juoksutuksessa sitä juoksutusapua/selänpidentäjää. Käynnissä menee hyvin, mutta kun siirrän raviin niin hevonen jännittyy ja menee sellaista lujaa ravia. Ja sitten kun sanon prrrrr niin hiljentää käyntiin. Onko sulla mitään vinkkejä, miten saisin kulkemaan sen rauhallisemmin liinassa? Entä miten saisin sen laukkaa hiljemmaksi selästäkäsin? Välillä malttaa laukata rauhallisesti ja välillä vaan kaahottaa ja meinaa kaatua kaarteissa. Kiitos avustasi!

    • Kiva kun kommentoit! 🙂 Voi ehkä kuulostaa toivottomalta, mutta kyllä se laukka hidastuu laukkaamalla. Hevosellasi ei luultavimmin ole vielä riittävästi voimaa ja tasapainoa laukata hitaammin. Suosittelisin puomi- ja kavalettitreeniä ja jumppasarjoja (jos ette vielä ole hypänneet selästä, niin puomit liinassa tai taluttaen ja hypytystä irtona), säännöllistä juoksutusta, jne. Ja selästä laukatessa paljon laukannostoja, voi treenata myös pysähdyksestä tai peruutuksesta, niin saa voimaa takaosaan. Ja maastossa kiipeily ja metsässä rämpiminen ovat hyvää treeniä. Mutta etenkin kärsivällisyyttä tarvitaan. Meillä meni 2-3 vuotta ennen kuin laukka oli kunnolla säädeltävissä.

  3. heee says:

    Jees sä päätit toteuttaa tän! 🙂 Mulla on itseasiassa valmiina mietittynä pari ja ite toivoisin mielummin ehkä ihan kirjoitettuna, kun olet niin hyvä tuomaan itseäsi esille tekstin muodossa. 😀 Videoita ois kiva myös tulevaisuudessa saada, esimerkiksi kysymyspostauksen muodossa.

    Pari väitettä/uskomusta, joita itse olen netin perukoilta kaivellut esiin.

    “Ex-ravureita ostavat vain osaamattomat teinit ja loppuseltaan ne pilaavat koko hevosen.”

    “Ex-ravurista ei koskaan rakenteensa puolesta ole este- saati kouluradoille.”

    “Ravurirodut on tarkoitettu raviin, ratsut ratsastukseen, en vieläkään ymmärrä miksei kaikki tätä käsitä. Ei niitä ex-ravureita tarvitse ratsastukseen tuoda, kun tarjolla on parempiakin.”

    “Kuolaimettomilla yritetään vain peitellä ratsastajan epätasaista tai repivää kättä.”

    “Hackamorella murretaan nenäpii ja se satuttaa enemmän kuin kuolain.”

    “Ainostaan kukkahattutädit harrastavat tätä niin kutsuttua “hevosen kanssa luottamuksen luomista.”

    “Maastakäsittelyä ei erikseen tarvitse tehdä, kun tuleehan sitä tehtyä hevonen talliin vietäessä ja tarhaan taluttaessa.”

    “Varusteettomalla ratsastuksella halutaan vain mässäillä muille.”

    “Jos ratsastuksessa ei ole kilpailullisia tavoitteita, on sama kuin ei ratsastaisi ollenkaan.”

    “Hevosen omistaminen on vain ratsastusta ja harjausta.”

    “Apuohjat ovat suoraansanoen perkeleestä, sillä osaamattomat yrittävät vain niiden avulla saada hevosen pään “kauniillle karrelle.” Todellisuudessa takajalat laahaa tallissa, etuosan painaessa raskaana päälle.”

    “Jos kerran kukkahattuilijat ovat niin hevosenystäviä, niin mikseivät samantien vapauttaisi hevosiaan luontoon? Sillä varmaan ne haluaakin olla omistettuina ja kiertää jotain kehää ihmisperseen alla.”

    //Btw tää koneella katsottu ulkoasu on tosi kiva!

  4. Milla says:

    Tää tietokone versio on kivannäköinen! Nyt ensimmäistä kertaa eksyin tänne muulla kuin puhelimella. Mulla on ollut myös ongelmia puhelimella kuvien lataamisessa, mutta tietokoneella ei ollut mitään ongelmaa.

    • Kiitos paljon! 🙂 Jännä juttu, mulla näkyy aina kaikki kuvat välittömästi puhelimella selatessa, eikä mulla oo mitenkään erityisen nopea nettiyhteys.

    • Tallin puolesta hankitaan hevosille kivennäinen, enkä tiedä minkä merkkistä tällä hetkellä on käytössä. Karvanlähtöaikana syötän yleensä B-vitamiinikuurin (Shy Feeder tai vastaava) Tuossa hampunsiemenrouheessahan on myös reilusti vitamiineja, etenkin E-vitamiinia 🙂

      • anonyymi says:

        Ahaa, okei. Tarkoitit varmaan B-vitamiini? 😀 Sellainen, jota voisin suositella, syötettäväksi esim. juurikin karvanlähtöaikana, tai muuten kuureittain tai vaikka kokoajan, on oluthiiva!
        Oluthiiva sisältää laadukasta proteiinia ja runsaasti B-ryhmän vitamiineja. Se on myös prebiootti, eli hyväksi suolistolle. Mä syötän omalleni kokoajan, 1/2 dl päivässä. Se on mun hepan mielestä aika pahan makuista, mutta melassileikkeen kanssa menee hyvin alas.
        Melassileike on muuten myös sellainen, jota voin suositella. Se on usein hevosille hyvin maistuvaa ja siihen on helppo sekoittaa kaikki, mistä hevonen ei pidä. Melassileike on vähäsokerista ja runsaskuituista ja se on myöskin prebiootti, ravintoa suolistomikrobeille.

        • toinen anonyymi says:

          Mullakin hyviä kokemuksia oluthiivasta. Erittäin hyvä lisä, jos hevonen tarvitsee lisävalkuaista, nuorille ja vanhuksille sekä suolisto-ongelmaisille ja hevosille, jotka erityisen herkästi reagoivat vatsallaan, esimerkiksi muutoksiin.

  5. Minja says:

    Tulin nyt ensimmäistä kertaa lukemaan tätä blogiasi ja varmaan pakko sanoa että jätän homman tähän. En ole ennenkään pitänyt Playssonista, mutta nyt en jaksa sitä enää ollenkaan. Kuvien lataantuminen kestää todella kauan ja muutenkin tämä näyttää vähän sekavammalta kuin bloggerilla ollut. Ymmärrän kyllä että halusit bloggerilta pois kun sen kanssa alkoi olla ongelmia, mutta en halua tukea portaalia josta en pidä. Kävin äsken lukemassa Lauran (arjen ninjailua) blogia ja sen kanssa ei ongelmia ollut, kuvat lataantuivat saman tien. Tässä on nyt joku häikkä enkä jää odottelemaan että korjaantuko se joskus vai ei.

    Kaikkea hyvää teille jatkoon.

    • Mulla ei ainakaan ole ollut mitään ongelmaa kuvien latautumisessa täällä WordPressissä ja olet ensimmäinen, jolta kuulen vastaavaa palautetta. Vaikka blogini osoite on nyt playsson.net, blogin sisältö on edelleen samanlaista kuin ennenkin ja jos joku ei pinnallisten seikkojen vuoksi enää halua tätä lukea, en tietenkään mahda sille mitään. Jos blogini kuvat eivät lataudu ekalla kerralla käydessäsi täällä, ei se välttämättä tarkoita sitä, että näin olisi jatkossakin. Jos nyt kuitenkin ensivaikutelma jäi sen takia niin huonoksi, että lopetat lukemisen, niin se on tietysti ikävää. Hyvää jatkoa sinullekin 🙂

  6. Janita says:

    Nyt on kyllä ollut hienoja talvikelejä! Kuvistakin sen huomaa!

    Mutta tuohon reagointihommeliin… Listasin muutaman asian, vaikka enpä mä tiiä onko ne aiheiltaan niin hyviä 😀 yritin kuitenkin jotain pikkuisen erilaista. Ja koska tykkään mieluummin lukea kuin katsella videoita niin tekstimuoto kelpaisi vallanmainiosti!

    Ratsastusmielessä; paras vuodenaika
    Olet ollut pitkään jo hevospiireissä, miten mielestäsi hevosharrastus on vuosien varrella muuttunut?
    Miten suhtaudut ihmisten “lämppärit ovat ravurinraatoja” yms sanontoihin?
    Mitä mieltä olet ratsastuskoulutunneista?

    Eiköhän tossa nyt ole muutama 🙂 Tämä blogin muutto näytti myös sujuvan hyvin ja vaivattomasti! 🙂

    Janita
    Pennin pyörittäjä
    penniponi.blogspot.com

    • Kaktu says:

      Kiitos taas kivasta kommentista ja hyvistä aiheista! 🙂 Kiva kuulla, ettei blogin muutto ole vaikuttanut kauhean vaivalloiselta tai aiheuttanut ongelmia lukijoille. 🙂

    • Kiitos kommentista ja hyvistä aiheista! 🙂 Kiva kuulla, ettei blogin muutto ole aiheuttanut vaivalloiselta tai ollut ongelmallista lukijoiden kannalta! 🙂

  7. sdfg says:

    Tekstinä kiitos. Pikkulikkojen videoita näkee muualtakin ja pidän blogissasi juuri siitä, kun luettavaa riittää.

    • Kaktu Kuparinen says:

      Eiköhän niitä videoita tee monen ikäiset, ei pelkästään pikkulikat! Vähän särähtää korvaan tuollainen “nimittely” tai iän perusteella luokittelu, mutta kiva kuulla, että tykkäät lukea pitkiä tekstejä. Itsekin tykkään erityisesti kirjoittaa, joten hyvä tietää, että joku on siellä lukemassa! 🙂

  8. Anonyymi says:

    Ihanan pirteä postaus! Mua kiinnostaisi kuulla sun mielipiteen niinkin perusasiaan, kun ratsastuskouluihin 😀 ehkä vähän vaikea reagoida, kun niitä on niin moneen lähtöön, mutta kuitenkin.

  9. Videon muodossa! En tiedä ymmärsinkö tehtävänantoa oikein, mutta mua kiinnostaisi sun mielipide siitä, jos ravuria ei liikuteta mitenkään muulla tavoin, kuin kärryjen edessä

    kauraturpienkanssa.blogspot.fi

  10. Alina says:

    Hellunen Futura. <3

    Mä en kommentoi tarpeeks tätä blogia. Lueskelen Bloglovinin mobiilisovelluksella niin ei tule juuri blogin varsinaisille sivuille eksyttyä (eikä muuttokaan siis vaikuttanut millään tavalla minuun). Mutta sulla on ihan mahtava blogi, oon lukenut tätä vuosia. (: Sellanen tosi pirtee ja kiva lukea esimerkiksi Futuran kehityksestä. Sulla on ihan mahtava asenne ja ihailtava itsevarmuus, mutta et ole sellainen tylsä aikuinen.

    Oon valitettavasti huono ehdottamaan aiheita tms. joten en tehtävään kyllä osaa vastata. :/ Mutta mieluiten lukisin postauksesi teksteinä, itse en juuri blogivideoista välitä.

    Joo, tämä oli kommentti. Kiitos kivasta blogista. (:

    • Kaktu Kuparinen says:

      Kiitos paljon! 🙂 Ja ihanaa, kun nyt kommentoit! Varmaan tosiaan kommenttien määriä verottaa hieman se, että moni lukee blogeja puhelimella tai jonkun sovelluksen kautta. Musta ei kyllä ikinä tule tylsää aikuista, lupaan sen! 🙂

Vastaa käyttäjälle Kaktu Kuparinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *