Reagointia provosoiviin väittämiin

Eräs lukija toivoi minulta postausta, jossa reagoisin/kertoisin mielipiteitäni erilaisiin väittämiin mm. entisiin ravureihin ja ylipäätään hevosharrastukseen liittyen. Pyysin edellisessä postauksessa lukijoilta näitä väittämiä ja mielipiteitä, mutta sain melko vähän ehdotuksia. Onneksi postausta alunperin toivonut lukija päätyi lukemaan postauksen ja laittoi tulemaan niin monta hyvää väittämää, että päätin toteuttaa postauksen pelkästään niiden pohjalta. Muut olivat ehdottaneet minua mm. kertomaan mielipiteeni ratsastuskouluista ja kuvailemaan, mitä mieltä olen siitä, kun ihmiset haukkuvat entisiä ravureita. Tuohon toiseen kysymykseen tulee nyt tässä varmasti todella kattava vastaus.

Ratsastuskouluaihe jää nyt valitettavasti pois, mutta täytyy sanoa, että olen viimeksi ratsastanut ratsastuskoulun tunneilla säännöllisesti 15 vuotta sitten, joten en olisi osannut kertoa minkäänlaista mielipidettä nykypäivän tilanteesta. Postausta toivonut lukija on siis kaivanut näitä väittämiä netin syövereistä ja minun tehtäväni oli vastata niihen parhaani mukaan omalla mielipiteelläni ja perustellen. Keskustelua voidaan jatkaa kommenttikentän puolella, toivottavasti asiallisempaan ja vähemmän yleistävään sävyyn, kuin näissä väittämissä! 😉

”Ex-ravureita ostavat vain osaamattomat teinit ja loppuseltaan ne pilaavat koko hevosen.”

-Olen itse viimeisten yhdeksän vuoden aikana törmännyt lähinnä aikuisiin entisten ravureiden omistajiin ja samalla todennut, ettei ole omistajan iästä kiinni, tuleeko niitä ongelmia hevosen kanssa vai ei. Olen siis tavannut myös täti-ikäisiä ihmisiä, jotka ovat haukanneet ehkä turhan suuren palan ostaessaan itselleen entisen ravurin. Pääosin olen kuitenkin tavannut entisiä ravureita, jotka ovat toimineet oikein näppärästi uudessa ammatissaan ja vaikuttaneet nauttivan elämästään, sekä niiden omistajia, jotka ovat harrastaneet tyytyväisinä omalla tasollaan, osa ihan vain puskaillen ja osa taas valmentautuen ja jopa kisaten.

En siis oman kokemukseni perusteella lähtisi yleistämään entisiä ravureita osaamattomien teinien hevosiksi. Luultavasti tällainen vaikutelma on muodostunut ihan sen takia, että vielä 5-10 vuotta sitten kuvien ja videoiden lataaminen nettiin oli yleisempää teinien, kuin aikuisten keskuudessa ja muutamien esille päätyneiden tapausten ansiosta monet saivat käsityksen, että entisiä ravureita on ainoastaan maalla teinien puskaratsuina ja valvomattomissa olosuhteissa. Nykyään keski-ikäisetkin lataavat Facebookiin kuvia hevosystävistään ja muutenkin ihmisten nettikäyttäytyminen on muuttunut. En ole pitkään aikaan huomannut kenenkään kauhistelevan, jos jollain on entinen ravuri.

”Ex-ravurista ei koskaan rakenteensa puolesta ole este- saati kouluradoille.”

-Riippuu ihan hevosesta ja tietysti treenimahdollisuuksista. Entisiä ravureita löytyy laidasta laitaan – myös rakenteensa puolesta. On isoja, honteloita ja pitkärunkoisia malleja, sitten taas pieniä, pyöreitä ja ponimaisia. Futura ei ole rakenteeltaan optimaalinen, koska se on takakorkea ja siten luonnostaan hyvin etupainoinen. Monilla entisillä ravureilla on nelitahtinen tai melko maahansidottu laukka, mutta poikkeuksiakin löytyy. Yleensä laukka on kouluradoilla se kompastuskivi, tosin Futuran kanssa olemme saaneet harjoituskisoissa laukkaosuuksista jopa parempia pisteitä, kuin raviosuuksista. Uskon, että koulupuolella entisen ravurin kanssa voi hyvin edetä HeB-HeA-tasolle tai miksei jopa siitäkin eteenpäin. Usein tuossa vaiheessa laukasta voi kuitenkin tulla jo jotain sanomista.

Usein entiset ravurit ovat paremmin omiaan esteradoille – Futuran kanssa tämä on ainakin ollut aivan selvää.  Tarkennuksena vielä, että puhun tässä entisten ravureiden osalta yleisesti lämminverisistä, vaikka toki suomenhevosiakin siirtyy paljon ravureista ratsuiksi. Niillä on kuitenkin useimmiten luonnostaan vahvempi laukka kuin lämminverisillä, tosin olen tavannut pari nelitahtilaukkaista suomenhevostakin. Suomenhevosia pidetään usein monipuolisempina kuin lämminverisiä ja tuntuukin, että ravitaustaisten suomenhevosten käyttö ratsuina on jotenkin hyväksyttävämpää kuin lämminveristen.

Monesti kilpailu-uraa suunnitellessa tulee vastaan se tosiasia, että entisen ravurin koulutus vie paljon aikaa ennen kuin ollaan sillä tasolla, että kilpaileminen on mahdollista. Jos raviura päättyy jo hyvin nuorena, aikaa on enemmän ja koulutuskin sujuu varmasti helpommin. Futuran ostin, kun se oli 9-vuotias ja meni 2 vuotta ennen kuin pääsimme starttaamaan ensimmäiset harjoituskilpailumme. Neljän vuoden kuluttua hyppäsimme kisoissa ensimmäisen metrin luokkamme ja voitimme seuramestaruuden.

Saimme lähes kaikissa kisoissa puhtaita ja nopeita ratoja, mutta aina joku kuitenkin valitti, että meno oli hirveää räpellystä nelitahtisen laukan ja kaukaa lähteneiden ponnistusten takia.  Itse tiesin jo siinä vaiheessa, että jos halusin kisata, oikea aika oli juuri silloin, eikä muutaman vuoden päästä.  Koskaan minulla ei ollut aikomuksena kilpailla kovin tavoitteellisesti. Halusin, että Futura pääsee hieman rennommalle käytölle vanhetessaan, koska se oli kuitenkin 9-vuotiaaksi saakka juossut säännöllisesti raveissa.

Suhtauduin kilpailuihin harjoituksina, sillä Futura on uusissa paikoissa kova jännittämään. Meno oli aina kotona siistimpää, mutta en ottanut koskaan siitä paineita kisoissa. Oppimaanhan sinne mentiin, kun kuitenkin ihan seura- ja harjoituskisoissa käytiin. Jos meillä olisi ollut alusta saakka mahdollisuus treenata maneesissa kesät-talvet ja valmentautua säännöllisesti, meillä olisi varmasti ollut mahdollisuuksia edetä aluetason luokkiin ja jopa pärjätä niissä.

Päätin kuitenkin lopettaa aktiivisen kilpailemisen, koska realiteetit tulivat vastaan jossain vaiheessa. Minulla ei vain yksinkertaisesti ollut varaa säännölliseen valmentautumiseen, kilpailemiseen, kuljetuksiin, kilpailulupiin, jne. Maneesittomana,  sekä ilman omaa vetoautoa, kuskia ja traileria joutuu näkemään paljon vaivaa pystyäkseen aktiivisesti kilpailemaan. En ole koskaan nähnyt itseäni kilparatsastajana, vaan ennemmin hyvän mielen ratsastelijana, joten mieluumin ratsastelen kotona.

Uskon, että entisten ravureiden joukosta löytyy yksilöitä, jotka soveltuvat kilpailuihin myös ratsastuspuolella. Futurakin on voittanut yhteensä enemmän palkintoja ratsastuskisoista, kuin raveista koskaan, vaikka ravistartteja on takana 49 ja ratsastuskisoja alle 20. Toki raveissa palkinnot ovat rahallisesti ihan eri luokkaa, eli siinä mielessä niitä ei voi verrata keskenään.

Itse en ostaisi entistä ravuria missään tapauksessa kilparatsuksi tavoitteellisessa mielessä, mutta jos silloin tällöin haluaa omaksi ilokseen kisailla, kyllä se varmasti onnistuu ex-ravurillakin. Ja jos nyt hevonen osoittautuisikin niin kovaksi peliksi, että vaativampienkin luokkien starttaaminen olisi mahdollista, en näe siihen mitään estettä. En siis lähtökohtaisesti näe lämppäreitä kilparatsastushevosina, mutta yksilöllisiä eroja on niin paljon, että positiivisia yllätyksiä saattaa hyvinkin ilmetä.

”Ravurirodut on tarkoitettu raviin, ratsut ratsastukseen, en vieläkään ymmärrä miksei kaikki tätä käsitä. Ei niitä ex-ravureita tarvitse ratsastukseen tuoda, kun tarjolla on parempiakin.”

-Ratsastajiakin on erilaisia, eivätkä kaikki halua kilpailla tai valmentautua tavoitteellisesti. Mielestäni entinen ravuri sopii loistavasti harrasteratsuksi ihmiselle, joka nauttii vauhdista, monipuolisesta harrastamisesta ja projekteista. Lämminveriset ovat yleisesti ottaen hyvin miellyttämisenhaluisia, rehellisiä ja mutkattomia hevosia, joiden kanssa on ilo harrastaa. Hyvän hevosen määritelmäkin voi vaihdella sen mukaan, mitä ratsastaja hevoselta toivoo. Harrasteratsastajana olen äärimmäisen onnellinen omasta lämminverisestäni, enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Jos ei kuitenkaan koe lämminveristä rotuna omakseen, ei sellaista tietenkään kannata hankkia. Jokainen ostakoon sellaisen hevosen, jonka itse haluaa.

 

 

”Kuolaimettomilla yritetään vain peitellä ratsastajan epätasaista tai repivää kättä.”

-Tämän eräs huippuratsastaja taisikin olympialaisten aikaan todeta. Mielestäni tuohon väittämään sisältyy vääjäämättä se epäkohta, ettei kenelläkään ratsastajalla voi olla alusta lähtien tasainen käsi ja hevoselle miellyttävä tuntuma. Aloittelijat repivät usein hevosta suusta, jos vahingossa horjahtavat ja ottavat tukea ohjista. Futurankaan selkään ei voisi laittaa yhtäkään aloittelijaa, jos käytössä olisi kuolaimet. Kuolaimettomiin vaihdon jälkeen olen voinut laittaa selkään ihan kenet tahansa. Periaatteessa väite voi siis olla totta, mutta kysymys onkin, että miksi kuolaimettomilla ei saisi peitellä ratsastajan epätasaista tai repivää kättä?

Itse voin ainakin ihan rehellisesti myöntää, että Futuran kanssa en koskaan kyennyt löytämään sellaista tuntumaa, että se olisi pysynyt kanssani aidosti tyytyväisenä. Kun Futuran hampaita huollettiin vähän aikaa sitten klinikalla, eläinlääkäri totesi, että Futuran purenta on sellainen, että kuolaimet ovat olleet sille varmastikin hyvin epämiellyttävät ja olisivat sitä edelleenkin. Kaikille hevosille ei vain ole mahdollista löytää sopivaa kuolainta, eikä kaikilla ratsastajilla voi syystä tai toisesta olla riittävän pehmeää ja tasaista kättä. Sitä voi aina opetella, mutta pitääkö hevosen kestää se opettelu?

Itse mieluumin vaihdoin kuolaimettomiin suitsiin, sillä mielestäni pääasia on hevosen tyytyväisyys. Jos joku toinen hevonen sietää kuolaimen ja ratsastaja kykenee pitämään kätensä riittävän pehmeänä kaiken aikaa, käyttäköön kuolaimia ihan vapaasti. Itse en halua niitä käyttää ja mielestäni olisi paras mahdollinen vaihtoehto kouluttaa jokainen hevonen ihan alusta lähtien toimimaan kuolainten lisäksi tai jopa pelkästään kuolaimettomilla.

”Hackamorella murretaan nenäpii ja se satuttaa enemmän kuin kuolain.”

-Kuolaimettomia suitsia käytettäessä on tärkeää sovittaa turpahihna oikein. Jos turpahihna on riittävän korkealla, sillä tuskin pystyy aiheuttamaan vahinkoa. En ole kuullut yhdestäkään tapauksesta, jossa hevosen nenäpii olisi oikeasti murtunut. Sen sijaan kuolainten aiheuttamista vahingoista olen kuullut huomattavasti useammin. Kuolaimettomissa suitsissa on tärkeää erityisesti suitsien laatu ja istuvuus, eli mm. turpahihnan tulee olla riittävän leveä ja pehmustettu. Myös niskahihnan olisi hyvä olla muotoiltu, mikä usein ehkäisee poskihihnojen luisumista silmien lähelle.

”Ainostaan kukkahattutädit harrastavat tätä niin kutsuttua ”hevosen kanssa luottamuksen luomista.”

-Minä harrastan, eikä mulla ole hattua tai varsinkaan kukkahattua, joten tämä ei pidä paikkaansa! Tiedän monia muitakin ihan tavallisista harrastelijoista kilparatsastajiin, jotka pitävät luottamuksen rakentamista hevoseen tärkeänä.

”Maastakäsittelyä ei erikseen tarvitse tehdä, kun tuleehan sitä tehtyä hevonen talliin vietäessä ja tarhaan taluttaessa.”

-Ei välttämättä tarvitse, mutta uskon siitä olevan hyötyä. Tärkeintä on tietenkin, että hevonen toimii päivittäisessä käsittelyssä, hoitaessa, taluttaessa, jne. Jos niissä on selkeät säännöt ja hevonen toimii, varmasti silläkin pärjää. Itse tykkään kuitenkin silloin tällöin pitää maastakäsittelypäiviä ihan siitäkin syystä, että joskus hevosen kanssa on hyvä tehdä yhdessä jotain muutakin kuin ratsastaa. Siinä on hyvä tilaisuus sekä ihmiselle, että hevoselle oppia kuuntelemaan toista, ajan kanssa tarkkailla toisen eleitä ja opetella “keskustelemaan”. Kun yhdessä työskentelyyn keskittyy ja varaa aikaa hieman enemmän, kuin tavanomaisten rutiinihommien verran, oppii varmasti uutta ja yhteistyötä saa sen myötä varmasti kehitettyä vahvemmalle pohjalle.

”Varusteettomalla ratsastuksella halutaan vain mässäillä muille.”

-Itse haen varusteettomuudella hyvää mieltä ja vapauden tunnetta. Sillä mahtavalla tunteella kyllä kelpaa vähän mässäilläkin, mutta lähtökohtaisesti ratsastan ilman varusteita vain omaksi ilokseni, kuten uskon muidenkin tekevän.

”Jos ratsastuksessa ei ole kilpailullisia tavoitteita, on sama kuin ei ratsastaisi ollenkaan.”

-Ei pidä mielestäni paikkaansa. Ratsastelu voi olla terapeuttista, rentouttavaa ja mukavaa, vaikkei tavoitteita olisi ollenkaan. Itse tykkään siitä, että jotain pieniä tavoitteita on, mutta kilpailullisia tavoitteita en aseta itselleni koskaan. Tavoitteet voivat siis olla ihan arkisiakin. Meillä ne ovat viime vuosina liittyneet pääosin kaulanarulla ratsastukseen, laukan kehittämiseen, ajamiseen, sekä koulupuolella Futuran ryhdikkyyteen ja esteillä sujuvuuteen ja rentouteen ratoja hypätessä.

”Hevosen omistaminen on vain ratsastusta ja harjausta.”

-Hevosen omistaminen on kokonaisvaltaista huolehtimista isosta, elävästä ja tuntevasta olennosta. Se on ystävyyttä, kumppanutta, vastoinkäymisiä, onnistumisia, huolta, iloa, rakkautta ja melkein kaikkea muutakin. Mulla ainakin hevosen omistamiseen kiteytyy koko elämä. Kun lähemmäs 9 vuoden ajan on käyttänyt ison osan elämästään miettien, mikä omalle hevoselle olisi parasta, olisi tosi outoa ja kamalaa, jos niin ei voisi enää tehdä. Ratsastuksen ja harjaamisen lisäksi oman hevosen kanssa kehittyy sellainen suhde, jollaista keneenkään toiseen ei yksinkertaisesti ole. Uskon, että oman hevosen menettäminen voisi olla jopa huomattavasti pahempi paikka, kuin jonkun läheisen ihmisen menettäminen.

”Apuohjat ovat suoraansanoen perkeleestä, sillä osaamattomat yrittävät vain niiden avulla saada hevosen pään ”kauniillle karrelle.” Todellisuudessa takajalat laahaa tallissa, etuosan painaessa raskaana päälle.”

-Itse en käytä apuohjia, mutta en suoraan tuomitsekaan niitä. Kuureittain käytettyinä ne voivat olla hyväkin apu joissain tilanteissa. Futuralla käytin joskus joustochamboneja, mutta koko ajan sillä ajatuksella, että jätän ne jossain vaiheessa pois. Gramaaneilla en ole itse koskaan tykännyt ratsastaa. Mieluiten siis ratsastan ilman apuohjia ja uskon, että siten hevosen saa suuremmalla todennäköisyydellä kulkemaan rehellisesti. Mielestäni asia on kuitenkin hevos- ja ratsastajakohtainen, joten satunnaisesti ja järkevästi käytettyinä apuohjista tuskin on haittaa.

”Jos kerran kukkahattuilijat ovat niin hevosenystäviä, niin mikseivät samantien vapauttaisi hevosiaan luontoon? Sillä varmaan ne haluaakin olla omistettuina ja kiertää jotain kehää ihmisperseen alla.”

-Tiedän, että joillain luonnollisen hevosenpidon kannattajilla on sellaisiakin ajatuksia, ettei hevosilla tulisi ratsastaa ollenkaan – pitää laumassa vain ja antaa niiden leikkiä keskenään. Itse uskon, että hevoset ovat pitkään ihmisen kanssa yhteistyössä toimiessaan tottuneet siihen perseiden alla liikkumiseen ja jopa pitävät siitä. Ainakin Futura tulee aina innokkaasti minua vastaan tarhassa jättäen parhaan kaverinsa Pojun kanssa leikit kesken. Kun tallin omistaja menee hakemaan hevosia sisään iltaisin, Futura ja Poju eivät kuulemma välillä malttaisi antaa kiinni ollenkaan – jatkavat vain leikkejään.

Tästä voi ainakin päätellä sen verran, että Futuralla ei ole niinkään kiire sisään syömään iltaisin, mutta kun se tietää pääsevänsä ratsastuslenkille, se tulee mukaani mielellään ja vapaaehtoisesti – joskus se on jopa laitumella lähtenyt kävelemään perääni ja jättänyt lauman, vaikken ole edes laittanut sille riimua päähän. Toki tähän varmasti vaikuttaa myös liikunnan monipuolisuus. Jos kiertäisimme aina kehää kentällä tai maneesissa, tuskin Futura jaksaisi motivoitua siitä. Monipuolisesta liikutuksesta se kuitenkin vaikuttaa ihan aidosti nauttivan.

Millaisia ajatuksia teillä heräsi tällaisesta postauksesta ja noista väittämistä?

20 thoughts on “Reagointia provosoiviin väittämiin

  1. Niina says:

    Kaktu oisko sulla vinkkejä hyvään ja hevosystävälliseen satulaan? Oon todella epätoivoinen tässä satulanhankinnassa. Mulla siis lv, joka saanut nyt paljon massaa ja entinen satula on liian pieni. Oon nyt siis 3kk satulatta mennyt.. Harkinnassa oli rungoton, haluaisin todellakin rungottoman satulan ja tilaisin tietenkin satulansovittajan, mutta rungottomasta on paljon ristiriitaisia väitteitä. Joidenkin mielestä se on hyvä ja joidenkin mielestä se ei jaa painoa tasaisesti. En tiedä miksi, mutta musta tuntuu aivan kamalalta laittaa hevosen selkään rungollinen satula 😀 musta on tullut kukkahattutäti :D. Yleissatulaa ja rungotonta siis mietin, mutta vasta maaliskuussa saisin sellaisen hommattua. En tiedä, hommaanko siis rungollisen vain rungottoman. Olen miettinyt myös Christin lampaankarvasatulaa, mutta sekin tulee kalliiksi kun pitää hommata siihen vielä jokin painetta jakava alusta, sillä käyttäisin satulassa jalustimia. Varaa ei ole kuin n. 200-300€ maksavaan satulaan:(. Tai no, myöhemmin olisi, vasta kesällä, mutta nyt on pakko saada satula. Oisko sulla siis mitään vinkkejä, millainen satula ois ehkä kokeilemisen arvoinen? ISO KIITOS avusta!

    • Kaktu Kuparinen says:

      Mulla ei oikein ole rungottomista satuloista kokemusta (siis muista kuin tuosta lampaankarvasatulasta), joten ehdottomasti suosittelisin sitä Christia. Sillä on tullut mentyä viime vuosina enemmän kuin runkosatulalla ja on ollut todellakin hintansa arvoinen hankinta. Nyt tänä talvena olen mennyt aika paljon runkosatulalla, kun Futuran kauhoessa hangessa Christista tulee aikamoinen pomppulinna! :’D Hangessa askel heittää keventäessä minut korkeammalle, niin mieluumin ratsastan runkosatulalla, ettei tule varattua liikaa painoa jalustimille karvasatulalla mennessä. Karvasatulassa olen käyttänyt muovijalustimia, koska ovat kevyemmät kuin metalliset, sekä satulan täytteenä Sedelogicin padia, joka maksaa reilun 100€ ja mahtuu karvasatulan sisään (satulan saa siis auki vetoketjulla, jos haluaa täytteitä lisätä).

      Jos mulla olisi tuollainen budjetti, yrittäisin etsiä käytettyä karvasatulaa (tai miksei jotain muutakin rungotonta, mutta niistä en osaa mitään suositella, kun en ole yhtäkään kokeillut) ja siihen vaikka käytettynä jotain rungottomalle sopivaa satulahuopaa/padia. Kannattaa myös harkita satulan vuokraamista, jos on noin pieni budjetti ja kuitenkin pakko saada satula. 🙂

      • Niina says:

        Joo tänään tein vihdoin päätöksen ja tilasin sen christin satulan! 🙂 Nyt odotan, milloin se tulee. Sitten kun rahatilanne sallii, ostan siihen sedelogicin alustan. Siihen asti menen ilman jalustimia. Onneksi mulla on niin ihania läheisiä, jotka auttavat rahatilanteen ollessa tiukka. Nyt onneksi kesällä tilanne helpottuu, sillä saan paremman työn! 🙂

    • Me myytiin ravuri yhelle maailmalla kiertäneelle “gurulle” ja siitä ei ollu huiputkaan huomannu itää ja oikee kehuttu laukkaa ?. Mut se puhu siitä aina puoliverisenä eikä kertonu et se oli lv ?

      • Kaktu Kuparinen says:

        Hahah aijaa! 😀 Ihme, jos ei ammattilaisetkaan huomanneet eroa, mutta kuten todettu – hevoset ovat niin yksilöllisiä! 🙂

  2. Emilia says:

    Tuo kuolaimettomuuden pohdiskelu on varmaan ikuisuuskysymys. Itse ratsastan kuolaimella. Oma kun oli, niin ratsastaminen riimullakin, kun toimi istunnossa todella hyvin. Nyt on vain liikuteltava, joilla joskus harvoin ratsastelen kuolaimettomilla. Pääasiallinen “ongelma” siihen, että menen oikeastaan pelkästään kuolaimilla on se, että olen tavoitteellinen ratsastaja ja käyn kilpailuissa. Kilpailuissa kuin ei oikein voi mennä kuolaimettomilla (no hackamoret esteillä), joten on pakko treenata niillä, jotka ovat hyväksytyt päävehkeet. Tiedä häntä, jos useammat kuolaimettomat hyväksyttäisiin kisoihin sekä este- että koulupuolella johtaisi yleisempään kuolaimettomien käyttöön…

    • Kaktu Kuparinen says:

      Mun mielestä homman juju onkin nimenomaan siinä, että muutoksen pitäisi lähteä ihan sieltä kilpailusäännöistä. Jos kilpailusäännöt sallisivat kuolaimettomat suitset myös koulukisoissa (esteillähän sallitaan tosiaan hackamoret SEKÄ LG Bridlet tai vastaavat), nykyistä suurempi osa ihmisistä todennäköisesti alkasi opettaa hevosensa jo nuoresta lähtien kuolaimettomuuteen. Ja kun nuoresta lähtien opetettaisiin useampi hevonen kuolaimettomaksi, asia alettaisiin nähdä tavanomaisena ja huomattaisiin varmasti, että kuolaimettomillakin voidaan hallita hevosta aivan yhtä turvallisesti – ellei jopa turvallisemminkin, kuin kuolaimilla. Mielestäni on ihan ymmärrettävää, ettei tällä hetkellä kilpailevilla ratsastajilla ole motivaatiota tai kiinnostusta kokeilla hevosellaan kuolaimettomia, koska niitä ei kuitenkaan sallita kilpailuissa. Lisäksi aikuisen hevosen tapauksessa kuolaimista kuolaimettomiin siirtyminen vaatii hieman aikaa, vaivaa, perehtymistä ja koulutusta ja se on taas pois siitä ajasta, minkä voisi käyttää harjoitteluun ja valmentautumiseen kilpailuja varten. Moni näkee varmasti “ylimääräisen” kuolaimettomiin totuttamisen tarpeettomana, jos hevonen toimii kuolaimillakin. Ja kun tuo hyväksyttyjen kuolaimettomien määrä on estepuolellakin niin rajallinen, sekin varmasti vaikuttaa. Kaikille ei vaan hackamore tai vastaava vaihtoehto sovi.

  3. Alisa says:

    Hirveen kiva ja mielenkiintoinen postaus! Meidän tallilla on entinen lv-ravuri ratsuna ja se on aivan mieletön liikkeissään ja osaamiseltaan. Itse elin yli puoli vuotta siinä uskossa, että on pv, vähän vain mietin niin suoria etujalkoja. 😀 Eli se on todellakin niin hevosesta kiinni pystyykö se rakenteensa puolesta hommiin. Ja rakenne tulee ns. vastaan sitten vasta kun ruvetaan oikeasti vääntämään koulua ja esteitä. Mun pv ei ikinä voisi startata edes he A, koska sillä ei vaan yksinkertaisesti riitä fysiikka kun vaaditaan korkeampaa muotoa ja suurempia lisäyksiä yms. 🙂

    • Kaktu Kuparinen says:

      Kiva, että tykkäsit! 🙂 Jos nyt Futuraan vertaan, niin puoliverisillä on lähes aina huomattavasti massiivisempi kaula ja muutenkin enemmän massaa, mutta lämppäreitäkin on niin monenlaisia, että joskus voi olla vaikea erottaa. Ja tosiaan, kyllä moni puoliverinenkin on ihan harrasteratsun tasolla ja rakenteeltaan sellainen, ettei kykene kovin vaativiin tehtäviin. Voisi sanoa, että eiköhän kaikista roduista löydy sekä “laadukkaampia” yksilöitä, että ihan harrastehevosia ja se on hyvä, niin jokainen voi valita omaan käyttöönsä sopivan! 🙂

  4. paukki says:

    Mikä on hackamoren ja tuollaisten LG kankien ero käytännössä? Olen miettinyt kumman jomman hankintaa ja hackamoreja olisi ehkä helpommin saatavila ja edullisemmin kuin noita LG Bridlejä. Kiitos, jos osaisit vastata tähän kysymykseen 🙂

    • Kaktu Kuparinen says:

      Hackamorejakin on erilaisia, joten en osaa sanoa, mikä on teknisesti suurin ero. Vaikuttaisi, että Hackamore vaikuttaa vähän vahvemmin turvan päälle. Oman kokemukseni mukaan Hackamore on vähän kovempi ja tehokkaampi jarru, nimittäin kun olen Futuralle pari kertaa kokeillut Hackamorea tässä kuolaimettoman ajanjakson aikana, jarrut ovat toimineet niillä liiankin tehokkaasti. Viimeksi syksyllä kokeilin, kun kaveri halusi testata omalle ponilleen Futuran LG Bridleä, niin lainasin sitten häneltä Hackamorea pariksi päiväksi. Jos jäin niillä ratsastaessa vähänkään ohjaan kiinni ravissa tai laukassa, Futura oli heti siirtymässä käyntiin tai pysähtymässä. LG Bridlelläkin se on herkkä ohjalle, mutta Hackamoren kanssa oli vielä huomattavasti herkempi.

  5. ayla says:

    Tuo viimeisen väittämän pohdiskelunpoikanen siitä, että hevonen vuosien saatossa on mukautunut ihmiselle kumppaniksi, on musta tosi kiinnostava ja ansaitsis enemmänkin tilaa/aikaa keskustelulle. Koirapuolellahan tuota keskustelua on käyty jo pidempään – mikä on luontainen elinympäristö koiralle? Mitkä ovat koiran luontaiset tarpeet? Omasta koirasta esimerkiksi tiedän, että vaikka se nauttii ulkona vapaana juoksemisesta hurjasti, kaikista tärkeintä sille on olla omien ihmisten seurassa. Sisällä tai ulkona.

    En todellakaan osaa lonkalta sanoa, mikä on nykyhevosen luontainen elinympäristö tai tarpeet. Tai siis lähinnä, että onko jotain ultimaattisia mittareita. Totuuksia on varmaan aika monia loppujen lopuksi. Itselle ehkä tärkeimmäksi asiaksi nousee monipuolinen liikunta ja sosiaaliset suhteet (vaikkakaan aikuista hevosta ei ehkä kimppatarhaan voi heittää – mutta jos on paljon tilaa ja nuoresta asti tottunut). Terveydestä huolehtiminen ja asianmukainen ruokinta varmaan itseisarvoja. Toisaalta onko villihevosenkaan ruokinta “asianmukaista” ja ideaalia? En tiiä. Olis hauska pohtia tällasia.

    • Senni says:

      Itselläni särähti korvaan tuo “aikuista hevosta ei ehkä kimppatarhaan voi heittää”, kun taas itselleni ei ole ainoatakaan hevosta tullut vastaan, jolle ei olisi löytynyt tarhakaveria. Ehkä orit tai kiimahäiriöiset tammat joissain tapauksissa, mutta kyllä niillekin on olemassa soveltuvaa seuraa.
      Itselläni on melko selkeä visio nykyhevosen ihanteellisista oloista. Suuri tarhalaidun, jossa paljon erilaista näkymää ja pohjia, metsää, niittyjä ja kallioita. Ruokinta hyvä mutta yksinkertainen, heinä hyvin tihein välein tai vapaana, miten kullekin sopii, mutta hiekattomasti. Mukava lauma ympärillä, suojaa säältä ja eläminen vaikka pihatossa. Liikunta monipuolista, mutta voi se silti olla hyvin tavoitteellistakin. Kyllä hevosesta näkee ja tuntee, vaatiiko se vapaita vai tuleeko siitä hyväntuulinen aktiivisesta treenaamisesta – kaikki tämä toki hyvän maun rajoissa.

      Itselläni on hevonen tallissa, eikä läheskään äsken kuvailemissani olosuhteissa. Tarhakaveri löytyy, mutta muuten meininki on aika perus. Terve se on, mutta aina voi parantaa ja siihen pyrinkin!

      Postaus oli kyllä hyvä. Mielenkiintoista lukea, kun tuli paljon yhteneväisyyksiä, kuin myös muutamia eroja omien ajatuksieni kanssa. 🙂

      • Kaktu Kuparinen says:

        Kiitos ja kiva, että tykkäsit postauksesta! 🙂 Vastasin sulle pidemmästi tuossa ylemmässä kommentissa!

      • ayla says:

        En mäkään usko, että on juurikaan hevosia, jotka eivät kimpassa pärjäisi, vaan sitä, että jos hevonen on vuosikausia ollut yksin, niin pieneen tarhaan kaverin kanssa ei välttämättä toimi ihan heti (tai kuten Kaktu sanoi – omistajia alkaa pelottaa, että tulee vahinko, ja viedään takaisin omaan tarhaan) – aivan varmasti nostaa stressitasoa hevosellakin. Suuri tarhalaidun, missä on jokaiselle tarpeeksi tilaa, niin aivan varmasti ihanteellisin – myös kokemattomalle tarhailijalle.

    • Kaktu Kuparinen says:

      Tuo on kyllä todellakin mielenkiintoinen aihe. Meidän tallilla aikuiset hevoset pärjäävät kyllä kaikki oikein hienosti kimppatarhoissa, mutta toisaalta ymmärrän, mitä tarkoitat – aina tarhakaverin löytäminen ei ole helppoa ja Futurakin on monet talvet joutunut tarhaamaan yksinään, kun sopivaa kaveria ei ole ollut. Jos nuoresta asti on kasvanut laumassa, eikä ole missään vaiheessa joutunut yksintarhaukseen, on hevosen varmasti helpompi sopeutua porukkaan.

      Ja samalla Sennillekin tuosta tarhausasiasta, että monesti taitaakin olla ennemmin omistajista, kuin itse hevosesta kiinni, ettei tarhakaveria löydy. Futura ottaa helposti johtajan paikan ja saattaa ajaa muita hevosia pois heinäkasoilta, eikä päästä toisia aina kanssaan samaan aikaan katokseen, jne. Monien mahdollisten tarhakavereiden omistajilta on tullut sellaista palautetta, etteivät ole yksinkertaisesti halunneet Futuraa samaan tarhaan omiensa kanssa peläten, että se potkaisee, ei anna muiden syödä riittävästi, tms. Nyt viimeiset 2 vuotta olemme olleet tallilla, jossa hevosten omistajat ovat hyvin joustavaa ja “maalaisjärkistä” porukkaa ja heinää annetaan sen verran reilusti, että Futura pysyy tyytyväisenä, eikä aivan mahdottomasti jahtaa muita lauman jäseniä ruoka-aikaan. Olen todella onnellinen, että Futura saa viimein tarhata laumassa ja että se on saanut kaiken lisäksi tuosta laumasta parhaan ystävän, jonka kanssa ovat kuin paita ja peppu. Soveltuvaa seuraa olisi varmaan ollut jo aikaisemminkin, vaikka Futura onkin valikoiva kavereiden suhteen. Aina ei voi kuitenkaan päättää laumatarhauksesta itse, vaan on otettava myös toisten hevosten omistajien mielipiteet huomioon.

  6. pitkäaikainen_anonyymi says:

    Eikää, ihana et toteutit tän vaikkei muilta tulleiden väitteiden määrä päätä huimannu! 🙂 Kuten osasinki odottaa, sulta sai mielenkiintoset ja asiarikkaat vastaukset väitteisiin. Kaiken lisäksi puit mun omia ajatuksia sanoiksi. Myös toi et “oman hevosen menettäminen voi hyvinkin olla pahempi kuin oman läheisen”- lausahdus on tosiaankin totta. Sen oman hevosen ja omistajan välinen suhde on jotain niin ihmeellistä. Oon mun “hulluks tuomitun”-hevosenkin kanssa käynyt ihan kaksin maastossa ja se fiilis oli vaan niin uskomaton. Lisäten tähän tietenkin kaikki ne hellittelyhetket, maastakäsittelyt, varusteettomat irrottelut sun muut. Tän hevosen kans tulee vaan niin hyvälle mielelle, vaikka ahdistais ja plis paska fiilis. Ei voi muuta sanoa kuin että rakastaahan sitä omaa kopukkaansa ihan mielettömästi ja nyt kun 2017 syksy tulee, joudun luopumaan mun vanhasta herrasta. Opiskelut vetävät mut tuleviksi vuosiksi mukanaan ulkomaille, enkä viitsi pollea ressata pakottamalla sitä matkustamaan kauaksi kotoa. Luopuminen tulee siis todellakin olemaan vaikeaa ja varmasti tulee kyyneleitä tiputeltua. :()

    No, mutta siis fiilaan sun ja Futuran välistä yhteyttä. Toi varusteeton ratsastus todellakin on semmonen juttu, joka saa ihan mahtavan fiiliksen aikaan. Parasta irrottelua ja tätä tullaan meilläkin tää “viimenen kesä” hommailtua. Oikeesti se fiilis kun voi vaan päästää kädet irti ja nauttia siitä vauhdista. <3

    Tohon hevosen omistamis-kohtaan, niin se todellakin on ainakin parhaimmassa tapauksessa omistautumista. Tulee sitä vapaa-ajallakin mietittyä mitä lisää aktiviteettia sinne tarhaan voi hommata/ mitä tekisi seuraavalla tallikäynnillä.

    Kuolaimettomien kantaanotolla en voisi olla enemmän kuin samaa mieltä. Kaikki hevoset kannattaisi oikeasti alusta asti opettaa kuolaimettomien paineille ja mahdollisuuksien mukaan ei niitä kuolaimia tarvittaisi ollenkaan. Olisi mielenkiintoista nähdä kuinka monia käytösongelmiakin voisi saada kuolaimettomien käytöllä estettyä. Usein käytösongelmat kun saavat ihmiset pelkäämään/epätoivoiseksi, se taas aiheuttaa usein kovemman raudan hankkimisen sinne suuhun ja ongelmat kasautuvat. En sano että kuolaimettomat olisivat ratkaisu jokaiseen ongelmaan, vaan kyllä ne monille hevosille ovat miellyttävät ja toimivat. Mitäpä muutakaan hevostaan ajatteleva hevosen omistaja haluaisi kuin että se oma pikku polle olisi tyytyväinen. Näille lastenponeille, joita herkästi ostetaan pikkulapsille, tulisi omasta mielestäni hommata kuolainten sijaan hyvät kuolaimettomat. Otteet kuitenkin kuolaimettomiin verrattuna pehmeämmät ja varmaan nämäkin ponit toimisivat paremmin niillä kuin hutaisten valituilla nivelillä.

    Oli oikeesti ihan huippu et tän teit! Sai kyl hymyn kasvoille. 😀 Muutenkin rakastan kun teet näitä analyyttisempia postauksia joistain aiheista.Muita aiheita voisi vaikka olla;
    "Kaulanarun sekä kuolaimettomien oikea käyttö."
    "Mitä tehdä hevosen kanssa silloin kun ei voi ratsastaa."
    "Hevosen pito vankeudessa -oikein vai väärin?"
    "Ongelmahevosen käsittely."

    Siispä kiitos ja kivaa tammikuun loppua. :3

    • Kaktu Kuparinen says:

      Voi kiitos kuule ihan itsellesi ihanasta, pitkästä kommentista ja noista aiheista ja ideoista! Mahtavaa saada yksittäiseltä lukijalta noin paljon ideoita ja pitkiä kommentteja, ei voi muuta kuin olla kiitollinen! <3

      Harmittaa puolestasi, kun joudut luopumaan hevosestasi. Nuorena on vaikeaa, kun joutuu laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen tulevaisuuden kannalta, täytyy opiskella jne. Itse vähän hövelisti hylkäsin opiskeluhaaveet Futuran ostaessani, tosin vasta siinä vaiheessa, kun minulla oli jo yksi ammatti. Ei ole kyllä haitannut työelämässä mitenkään, vaikken olekaan korkeasti koulutettu. Olen aina päässyt niihin töihin, mihin olen halunnut ja vielä enemmänkin. Mulla ei tosin ole ollutkaan koskaan mitään suuria ammatillisia haaveita tai suunnitelmia.

      Olen kanssasi ihan samaa mieltä tuosta, kuinka monesti hevosille laitetaan vain enemmän rautaa suuhun käytösongelmien ratkaisun toivossa, vaikka oikeasti usein ratkaisuna olisi jättää se rauta kokonaan pois. Meidän tallilla on yksi hevonen, jota ratsastan ja sillä oli paljon ongelmia ratsastuksessa, ei mm. pysähtynyt ollenkaan ja kuumui niin paljon, että hikosi jo pelkästä käyntityöskentelystä stressaamisen takia. Kun vaihdettiin ko. hevoselle kuolaimettomat, stressaaminen loppui melkein kuin seinään ja nykyään jarrutkin toimivat. Selvisi raspauksen yhteydessä, että kuolaimet olivat aiheuttaneet syvät kulumat tämän hevosen hampaisiin, joten ei ihmekään, että se ahdistui kuolainten käytöstä. Kaikki ongelmat eivät toki suoraan poistuneet kuolaimettomiin vaihdon myötä, mutta selvästi siitä oli apua!

Vastaa käyttäjälle Emilia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *